Itsekästäkö?

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen itsekkyydestä? Tämä on sana, joka tarkoittaa lähes jokaiselle hieman eri asiaa. Siksi aiheesta keskusteleminenkin on haastavaa jos jokainen osapuoli ei avaa termin merkitystä ja kerro näkemystään riittävästi perustellen.

Jokainen meistä on matkallaan kehityksessä erilaisessa vaiheessa ja taustalta löytyvät erilaiset elämäntilanteet ja kokemukset. Erilaisten termien ymmärrystavoista voidaankin usein päätellä missä vaiheessa itsekukakin on ja keskustelu voidaan sovittaa oikealle tasolle. Jokainen luonnollisesti on aina oikealla tasolla eikä missään asioissa ole oikeita tai vääriä vastauksia – on vain tulkintoja ja jokaisen omaan elämään juuri kyseiselle hetkelle sopivia malleja.

Jokainen meistä on luonnostaan itsekäs. Jos ajattelet vastasyntynyttä vauvaa, tarttuu se herkästi kiinni kaikkeen käden ulottuville tulevaan. Vauvaa ei kiinnosta muiden tarpeet, tärkeintä on saada mahdollisimman paljon kaikkea itselle. Tämän jälkeen vähitellen alkavat vaikuttaa niin perheenjäsenten kuin muidenkin ympärillä olevien henkilöiden mallit ja tasapainon etsintä antamisen ja saamisen sekä ansaitsemisen välillä käynnistyy.

Vaikka lapsilla on halu saada paljon itselleen, osaavat he kuitenkin samalla myös ajatella suuresti. Kuullessaan ongelmista he saattavat innostua ja kertoa poistavansa kyseisen haasteen koko maailmasta! He muistavat, että he voivat tehdä halutessaan aivan mitä tahansa.

Jossakin vaiheessa törmäämme tilanteeseen, jossa mielen alkavat vallata ajatukset, jossa muiden etu ja hyvinvointi alkaakin muodostua koko ajan tärkeämmäksi. Paras esimerkki tästä lienee vanhemmuus. Tällöin helposti ajatellaan, että nyt minun täytyy olla epäitsekäs ja tyytyä nykyisiin olosuhteisiini jotta voin antaa paljon muille. Pysyttäydyn varmassa vaikkakin ikävähkössä työssä, jätän oman kiinnostukseni kohteet ja oman mukavuuteni vähemmälle, olen tietoisesti vaatimaton jne. Erityisesti pienesti ja vaatimattomasti elämistä tunnutaan ihannoivan useissa uskonnollisissa piireissä.

Muiden edun ajatteleminen on tietenkin tärkeää ja omasta itsestä poisantaminen on hyväksi. Mutta tässä vaiheessa usein jää huomaamatta se, kuinka paljon tälläisella toiminnalla tuhlaamme omia kykyjämme ja mahdollisuuksiamme. Kun lapsina olemme olleet valmiita parantamaan koko maailman ongelmat, nyt tyydymme helposti vähään ja luovumme näistä hienoista tavoitteista. Teemme hyviä tekoja vain perhepiirissä tai hyvin pienelle joukolle läheisiämme. Jos elämme vaatimattomasti emmekä vastaanota hyviä asioita itsellemme, mistä ihmeestä voimme antaa niitä loputtomasti muille? Onko tällainen elämä sitten itsekästä vai ei?

Mietipä tilannetta joka on seuraus siitä kun päästät irti rajoitteista, olet oma todellinen itsesi ilman tarvetta esittää muuta roolia ja ryhdyt tekemään oikeasti haluamiasi asioita. Toteuttamalla itseäsi koko maailma rientää avuksesi lisäämään entisestäänkin voimiasi ja kasaa eteesi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kun pidät tekemisissäsi edelleen mukana ajatuksen yhteisestä hyvästä ja muiden edusta, sinulla onkin nyt valtavasti enemmän resursseja toteuttaa tehtävääsi. Voit palata jälleen lapsuuden ajan ajattelutapaan ja päättää tehdä merkittäviä muutoksia jotka näkyvät todella laajalla alueella ja pienen piirin sijasta ilahduttavat ja auttavat suuria ihmisjoukkoja.

Kun pääset tähän tilanteeseen ja katsot asioita taaksepäin, vaatimattomasti ja pienesti eläminen alkaakin väistämättä näyttää kovin itsekkäältä. Luulit tekeväsi asioita muille, mutta todellisuudessa valtava määrä henkilöitä jäi vaille jotakin tärkeää, mitä vain sinä olisit pystynyt heille antamaan. Vaikka ehkä perustelit itsellesi pienesti elämistä muiden edulla, todellisuudessa ehkä sinua saattoikin pitää aloillaan jokin pelko muutoksesta ja siirtymisestä eteenpäin. Jos jätät muiden auttamisen suuressa mittakaavassa väliin siksi ettet halua mennä päin omia pelkojasi, eikö se olekin jo kovin itsekästä?

Jokainen uusi askel oman itsensä löytämisen ja kehityksen polulla tuo sinulle paljon uusia voimia ja mahdollisuuksia toteuttaa omaa tehtävääsi entistäkin suuremmin. Jos vain jatkuvasti vastaanotat asioita, paisut kunnes jossakin vaiheessa halkeat. Ja toisaalta jos vain jatkuvasti annat muille, kuihdut vähitellen olemattomiin. Mutta mitä suuremmin elät ja mitä enemmän otat vastaan, luontevan tasapainon ylläpitämiseksi sitä enemmän voit myös antaa kaikkea hyvää hyödyttämään muita.

Usein voidaankin päätyä lopputulemaan, jossa toimit itsekkäästi jos et tee aktiivisesti muutoksia itseesi kyetäksesi auttamaan muita mahdollisimman suuresti. Uskonnollisissa piireissä tätä omien kykyjen ja oman todellisen oman itsensä peittämistä piiloon erilaisten kuorien alle kuullaan usein kutsuttavan itsekkyyden sijasta synniksi.

Herättääkö tämä mielessäsi uusia ajatuksia?

2 kommenttia artikkeliin ”Itsekästäkö?

  1. Kiitos Marko, kyllä tämä herättää ajatuksia siitå, etä mitä siellä piilotajunnan syövereissä on ja siitä piilotajunnan portinvartijasta, catekeeperistä, joka vaalii sinne joskus syöttyjä aarteita.
    Olen elänyt lapsuuteni hyvin uskonnollisessa piirissä, jossa juuri vaatimattomuus ja itsensä kieltäminen oli hyvin arvostettua, tiedän, että puhut oikeaa asiaa.
    Minun etuni oli se, että se uskonto oli minua tärkeämpi, se aluksi pahoitti mieleni ja koin itseni hyljätyksi lapseksi. Se kuitenkin teki minut vapaaksi ajattelemaan, vaikka puhumista ei suvaittukaan. Minulle tuli hyvin varhain taju siitä, mikä on oikeaa ja väärää ja mikä on hyvää ja pahaa se tuli sisimmästäni. Uskonnollinen käsitys ei saanut määräysvaltaa sisimmässäni ja tunsin vähän syyllisyyttä, koska en ollut sen opin mukainen, mutta sitä uskonnon kapeuttamaa tilannetta oli silloin pakko sietää, se oli niin syvällä niiden ihmisten sisimmässä ja sitä en itse halunnut. Kyllä siinä maailmassa oli paljon sellaista, mikä aiheutti ulkoista haittaa, mutta sisintäni se ei muuttanut, vaikka jouduin kovalla koetukselle, kun en ollutkaan sitä mitä oli tilattu. Se oli kehittävä kokemus ja siitä voi olla kiitollinen. Tämä on yksi syy siihen, että minulle kehittyi voimakas intuitio , mutta minut koettiin ärsyttävänä, etten luota läheisiini ja en tee, kuten he toivovat. Siinä voi tulla ymmärtämättömyyden kokemista. Mutta minulle ymmärtäminen merkitsee sitä, että se joka ymmärtää, ymmärtää sanomattakin ja se joka ei ymmärrä sanomatta, sille ei sanomisesta ole paljonkaan hyöyä.
    Ymmärtäminen syvällisellä tasolla on suuri lahja ja se on suuremmoinen kokemus, kun joku antaa sellaisen lahjan, että saat jotakin mitä juuri sillä hetkellä tarvitset.

  2. hyvä kirjoitus muuten, mutta pieni yksityiskohta särähti korvaan:
    vauvalle ei ikinä ole ”tärkeää saada mahdollisimman paljon kaikkea itselleen”. Vauva tyytyy vain perustarpeisiin. Ruokaan kun on nälkä, kuiviin vaippoihin kun on märkä olo, lämpöön kun palelee, läheisyyteen jos saa. Ei se syö itseään ylipainoiseksi (jos ei sille tuputeta tai syötetä vääränlaista ravintoa) eikä vaadi merkkivaippaa eikä mitään maallista ympärilleen. Sille riittää perusturva ja -hoiva, läheisyys. Ja jos ei sitä saa, tyytyy oloonsa lopulta niinkin.
    Itsekkyyden ja haalimisen se oppii vasta myöhemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *