Syyn ja seurauksen lakiin on yleisellä tasolla helppo uskoa. Teetpä positiivisia tai vähemmän edullisia tekoja, saat jossakin vaiheessa niitä vastaavan seurauksen. Tästä on jopa yleensä helppo löytää todisteitakin pienen pohdinnan jälkeen.

Tarkkailemme tätä maailmaa pääosin fyysisten aistiemme avulla ja nehän ovat tunnetusti erittäin rajoittuneita. Jos vaikka kymmenen henkilöä seuraa täsmälleen samaa tilannetta, jokainen heistä todennäköisesti kokee tapahtuneen hieman eri tavoin. Tämän vuoksi syyn ja seurauksen lain toiminnan toteaminen suuremmalla tasolla onkin hyvin haasteellista. Eihän se onnistu kaikilta edes omassa henkilökohtaisessa elämässäkään.

Periaatteet ovat kuitenkin aina mittakaavasta riippumatta samat. Sillä ei ole merkitystä katsotaanko perhepiirissä, kotikaupungissa, jossakin maanosassa tai koko maailmassa ilmeneviä tapahtumia. Ne ovat ensisijaisesti seurauksia lähialueen tai -piirin tapahtumien yhteenlasketusta summasta, mutta lopulta kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Myös sinun ja minun tekemiset ja tekemättä jättämiset vaikuttavat tapahtumiin ympäri maailman – myös paikoissa joista emme välttämättä ole koskaan edes kuulleetkaan.

Yksittäisten syiden yhteenlaskemista voi kuvata perinteisellä kaksikuppisella vaa’alla. Jokaisen asiasta ilmenevät vastakkaiset ajatukset ja teot sijoitetaan eri puolille omiin kuppeihinsa ja tämän jälkeen katsotaan kummalleko puolelle vaa’an neula kääntyy. Tämä ratkaisee suoraan sen millaisia tapahtumia näemme ympärillämme. Aina kun vaa’an neula siirtyy keskikohdan yli toiselle puolelle, maailmassa nähdään muutos. Esimerkiksi negatiiviselle puolelle siirryttäessä seurauksena voi olla sodan syttyminen ja vastaavasti positiivisella asteikolla rauhan saavuttaminen ja kaoottisen tilanteen vähittäinen palautuminen normaaliksi.

Tämä periaate unohtuu valitettavan usein kun yritämme tehdä maailmaan muutoksia ja parantaa mitä tahansa asiaa. Saatamme ajatella, että maailmanrauhan neuvotteleminen on vaikkapa YK:n tai jonkin muun vastaavan organisaation tehtävä eikä meidän pidä siksi puuttua liikaa asiaan. Ehkäpä voisimme vain järjestää mielenosoituksen sotaa vastaan ja muistuttaa poliitikkoja siitä että he hoitaisivat työnsä? Tai saatamme ehkä kuvitella että rauha ja hyvinvointi voi ilmetä ainoastaan jos joku hirmuhallitsija tai väestöryhmä saadaan kammettua pois vallasta. Tai ehkä pohdimme etteivät toisella puolella maailmaa olevat hädät ja epäkohdat ole lainkaan minun ongelmiani tai että en joka tapauksessa voisi tehdä asialle mitään.

Kun ymmärrämme syyn ja seurauksen lain todellisen toiminnan, on helppoa huomata että edellämainitut esimerkit ja ajattelumallit eivät toimi alkuunkaan.

Esimerkiksi YK:n päätöksentekokyky on vain seurausta siitä millainen tilanne maailmassa on. He eivät voi tehdä muutoksia. He ja heidän kulloisetkin vaikutusmahdollisuutensa ovat vain seurauksia siitä mitä vaaka milloinkin näyttää. Jos asiat ovat jo kehittymässä kohti oikeaa suuntaa, se voi ilmentyä neuvottelutuloksena ja rauhansopimuksena, mutta toisaalta jos neuvottelut eivät etene, on se vain ilmentymä siitä ettei maailma kokonaisuutena ole vielä muuttunut tarpeeksi eikä ole valmis läpimurtoon.

Samalla tavoin minkään hallitsijan väkivaltainen vallastasyökseminen ei ikinä voi olla ratkaisu mihinkään ongelmaan. Hänhän on ainoastaan seurausta siitä mitä hänen ympärillään on aikaisemmin tapahtunut. Jos hänet kukistetaan ja maailma on edelleen samassa tilassa, hänen tilalleen nousee toinen henkilö joka todennäköisesti edustaa vielä voimakkaammin samoja piirteitä – tai sitten sekasorto ja muut ikävät asiat ilmenevät muulla tavalla.

Seurauksiin vaikuttaminen ei koskaan saa aikaan mitään pitkäaikaista ja pysyvää tilaa. Kriisin näkyviin seurauksiin puuttuminen voi ainoastaan antaa hetkellistä helpotusta, mutta ilman todellisia muutoksia alkuperäisen syyn on väistämättä tultava uudelleen esiin jossakin muodossa. Tällä hetkellä ehkä paras esimerkki tästä on talouskriisin hoitaminen. Tällä hetkellä useassa maassa vain sammutetaan tulipaloja ja vältetään tekemästä oikeita muutoksia. Tämän vuoksi samat tapahtumat uusiutuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Alkuperäisiin tilanteen synnyttäneisiin syihin ei yksinkertaisesti ole vielä paneuduttu tai sitä ei tehty riittävällä tasolla.

Mitä sitten voimme tehdä laaja-alaisille ja suuriin ihmisryhmiin vaikuttaville ikävyyksille? Paljonkin! Ensimmäiseksi kannattaa muistaa se, että ainakaan missään tapauksessa kenenkään ei kannata kohdistaa voimiaan minkään ikävän asian vastustamiseen. Nehän ovat vain seurauksia ja voivat olla olemassa ainoastaan niin kauan kun syötämme tapahtumalle, henkilölle tai ilmiölle lisää energiaa. Tämän vuoksi monet mielenosoitukset ja kansanliikkeet toimivatkin usein alkuperäistä ajatustaan vastaan. Äkkiseltäänhän vaikkapa sodan vastustaminen saattaa tuntua oikein hienolta ja kannatettavalta ajatukselta. Mutta jos osoitamme vihaa ja epäkiitollisuutta jotakin hallitsijaa tai kansakuntaa kohtaan, tällöinhän vain vahvistamme negatiivisuutta josta sota on alunperinkin seurausta.

Jos oikeasti haluamme muutosta tilanteeseen, tällöin ainoa ratkaisumalli on ryhtyä kääntämään vaa’an viisaria lähemmäksi keskiasentoa ja lopulta kokonaan toiselle puolelle. Rauhan tavoittelussa tämä tapahtuu vahvistamalla piirteitä, jotka yhdistävät ihmisiä, lisäävät ymmärrystä erilaisuutta kohtaan ja kunnioittavat ihmisarvoa. Kun riittävän moni ryhtyy toteuttamaan tällaisia muutoksia elämässään, tämän jälkeen maailman on muututtava. Tämän jälkeen erilaiset organisaatiot tekevät uusia keksintöjä, löytävät uusia parannusmuotoja ja saavuttavat rauhansopimuksia. Nämä muutokset täytyy jälleen ymmärtää seurauksina suurella tasolla tapahtuneesta muutoksesta. Näitä suuria läpimurtoja aikaansaavien henkilöiden mahdollisuudet riippuvat siis meistä kaikista. Siksi on turhaa odottaa vastuullisissa asemissa olevilta henkilöiltä mitään merkittäviä uudistuksia jos emme muuta ensin itseämme.

Kun olemme riittävästi keskittyneet ikävien asioiden vastavoimiin, ei-toivottujen asioiden on lain mukaan poistuttava aivan omia aikojaan. Ne alkavat nääntyä energian puutteeseen, heikkenevät ja lopulta katoavat kokonaan. Niitä vastaan ei ole mitään syytä eikä tarvetta hyökätä. Mitä vähemmän niihin kiinnitetään huomioita, sitä nopeammin ne katoavat. Toki käsillä olevaan ongelmaan on puututtava ja tehtävä se mitä sillä hetkellä on tehtävissä, mutta samalla on pidettävä mielessä haluttu suurempi lopputulos ja toimittava myös sen edistämiseksi.

Kysymys ei ole suurista asioista. Kyse on periaatteen ymmärtämisestä, pienistä jatkuvista muutoksista ja joukkovoimasta. Vaikka yksi henkilö käyttäisi koko elämänsä ja kaiken mahdollisen aikansa jonkin hyvän asian edistämiseen, hän ei pysty aikaansaamaan samaa lopputulosta mihin kykenemme ryhmänä. Kun suuri ryhmä ymmärtää nämä periaatteet ja ryhtyy soveltamaan niitä normaaliin arkeen, pääsemme nopeasti todistamaan positiivista kehitystä vaikka yksittäisiltä henkilöiltä tarvitaan enää vain pieniä ja hallittuja muutoksia.

Millä pienellä muutoksella sinä voisit ilmentää hieman enemmän asioita joita haluaisit nähdä koko maailmassa – ja samalla kääntää hieman vaa’an viisaria? Entä kenelle voisit kertoa syyn ja seurauksen laista?