Kaikki kirjoittajan marko artikkelit

Itsekästäkö?

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen itsekkyydestä? Tämä on sana, joka tarkoittaa lähes jokaiselle hieman eri asiaa. Siksi aiheesta keskusteleminenkin on haastavaa jos jokainen osapuoli ei avaa termin merkitystä ja kerro näkemystään riittävästi perustellen.

Jokainen meistä on matkallaan kehityksessä erilaisessa vaiheessa ja taustalta löytyvät erilaiset elämäntilanteet ja kokemukset. Erilaisten termien ymmärrystavoista voidaankin usein päätellä missä vaiheessa itsekukakin on ja keskustelu voidaan sovittaa oikealle tasolle. Jokainen luonnollisesti on aina oikealla tasolla eikä missään asioissa ole oikeita tai vääriä vastauksia – on vain tulkintoja ja jokaisen omaan elämään juuri kyseiselle hetkelle sopivia malleja.

Jokainen meistä on luonnostaan itsekäs. Jos ajattelet vastasyntynyttä vauvaa, tarttuu se herkästi kiinni kaikkeen käden ulottuville tulevaan. Vauvaa ei kiinnosta muiden tarpeet, tärkeintä on saada mahdollisimman paljon kaikkea itselle. Tämän jälkeen vähitellen alkavat vaikuttaa niin perheenjäsenten kuin muidenkin ympärillä olevien henkilöiden mallit ja tasapainon etsintä antamisen ja saamisen sekä ansaitsemisen välillä käynnistyy.

Vaikka lapsilla on halu saada paljon itselleen, osaavat he kuitenkin samalla myös ajatella suuresti. Kuullessaan ongelmista he saattavat innostua ja kertoa poistavansa kyseisen haasteen koko maailmasta! He muistavat, että he voivat tehdä halutessaan aivan mitä tahansa.

Jossakin vaiheessa törmäämme tilanteeseen, jossa mielen alkavat vallata ajatukset, jossa muiden etu ja hyvinvointi alkaakin muodostua koko ajan tärkeämmäksi. Paras esimerkki tästä lienee vanhemmuus. Tällöin helposti ajatellaan, että nyt minun täytyy olla epäitsekäs ja tyytyä nykyisiin olosuhteisiini jotta voin antaa paljon muille. Pysyttäydyn varmassa vaikkakin ikävähkössä työssä, jätän oman kiinnostukseni kohteet ja oman mukavuuteni vähemmälle, olen tietoisesti vaatimaton jne. Erityisesti pienesti ja vaatimattomasti elämistä tunnutaan ihannoivan useissa uskonnollisissa piireissä.

Muiden edun ajatteleminen on tietenkin tärkeää ja omasta itsestä poisantaminen on hyväksi. Mutta tässä vaiheessa usein jää huomaamatta se, kuinka paljon tälläisella toiminnalla tuhlaamme omia kykyjämme ja mahdollisuuksiamme. Kun lapsina olemme olleet valmiita parantamaan koko maailman ongelmat, nyt tyydymme helposti vähään ja luovumme näistä hienoista tavoitteista. Teemme hyviä tekoja vain perhepiirissä tai hyvin pienelle joukolle läheisiämme. Jos elämme vaatimattomasti emmekä vastaanota hyviä asioita itsellemme, mistä ihmeestä voimme antaa niitä loputtomasti muille? Onko tällainen elämä sitten itsekästä vai ei?

Mietipä tilannetta joka on seuraus siitä kun päästät irti rajoitteista, olet oma todellinen itsesi ilman tarvetta esittää muuta roolia ja ryhdyt tekemään oikeasti haluamiasi asioita. Toteuttamalla itseäsi koko maailma rientää avuksesi lisäämään entisestäänkin voimiasi ja kasaa eteesi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kun pidät tekemisissäsi edelleen mukana ajatuksen yhteisestä hyvästä ja muiden edusta, sinulla onkin nyt valtavasti enemmän resursseja toteuttaa tehtävääsi. Voit palata jälleen lapsuuden ajan ajattelutapaan ja päättää tehdä merkittäviä muutoksia jotka näkyvät todella laajalla alueella ja pienen piirin sijasta ilahduttavat ja auttavat suuria ihmisjoukkoja.

Kun pääset tähän tilanteeseen ja katsot asioita taaksepäin, vaatimattomasti ja pienesti eläminen alkaakin väistämättä näyttää kovin itsekkäältä. Luulit tekeväsi asioita muille, mutta todellisuudessa valtava määrä henkilöitä jäi vaille jotakin tärkeää, mitä vain sinä olisit pystynyt heille antamaan. Vaikka ehkä perustelit itsellesi pienesti elämistä muiden edulla, todellisuudessa ehkä sinua saattoikin pitää aloillaan jokin pelko muutoksesta ja siirtymisestä eteenpäin. Jos jätät muiden auttamisen suuressa mittakaavassa väliin siksi ettet halua mennä päin omia pelkojasi, eikö se olekin jo kovin itsekästä?

Jokainen uusi askel oman itsensä löytämisen ja kehityksen polulla tuo sinulle paljon uusia voimia ja mahdollisuuksia toteuttaa omaa tehtävääsi entistäkin suuremmin. Jos vain jatkuvasti vastaanotat asioita, paisut kunnes jossakin vaiheessa halkeat. Ja toisaalta jos vain jatkuvasti annat muille, kuihdut vähitellen olemattomiin. Mutta mitä suuremmin elät ja mitä enemmän otat vastaan, luontevan tasapainon ylläpitämiseksi sitä enemmän voit myös antaa kaikkea hyvää hyödyttämään muita.

Usein voidaankin päätyä lopputulemaan, jossa toimit itsekkäästi jos et tee aktiivisesti muutoksia itseesi kyetäksesi auttamaan muita mahdollisimman suuresti. Uskonnollisissa piireissä tätä omien kykyjen ja oman todellisen oman itsensä peittämistä piiloon erilaisten kuorien alle kuullaan usein kutsuttavan itsekkyyden sijasta synniksi.

Herättääkö tämä mielessäsi uusia ajatuksia?

Uutiskommentti: Kiinnostaako Jeesuksen tuleminen?

Ajatellen-palvelussa ei yleensä esitetä päivittäisiin tapahtumiin liittyviä kirjoituksia, mutta tämän päiväisen (12.10.2012) PMMP-uutisen tapauksessa lyhyt kommentti lienee paikallaan. Alkumuistutuksena se, että arvostan suuresti kaikkia niin henkisiä kuin uskonnollisiakin organisaatioita ja kirjoituksen tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä.

Jos et ole vielä kuullut aiheesta, löydät reilusti lisätietoja ainakin Aamulehden ja Iltalehden verkkopalveluista. Lyhyesti kerrottuna PMMP-yhtye esitti Tampereen Areenassa järjestetyssä tilaisuudessa kappaleensa “Jeesus ei tule oletko valmis” vastoin Areenan toimitusjohtaja Harri Wiherkorven pyyntöä. Tämän jälkeen Wiherkorpi raivostui ja on antanut asiasta hyvin jyrkkiä mielipiteitä tiedotusvälineille ja herättänyt laajan keskustelun asian tiimoilta.

Wiherkorpi ei hyväksy “Jumalan epäkunnioittavaa kohtelua”. No hyvä niin, epäkunnioittavaa käytöstä ketään kohtaan ei tietenkään pidä hyväksyä. Tiedotusvälineissä julkaistujen lainausten perusteella itsekukin voi kuitenkin pohtia ylittääkö kyseisen henkilön omat kommentit epäkunnioituksen rajoja. Kuuntelin myös kyseisen kappaleen enkä löytänyt siitä edes mitään mainintoja Jumalasta.

Uutisesta seuranneissa kommenteissa hyökätään usein uskontoja vastaan. Tässä tapauksessahan kyse on kuitenkin yksittäisen henkilön mielipiteistä. Asemansa puolesta hän toki voi edustaa yritystään. Jotta keskustelu pysyy jollakin tasolla hallinnassa, yleistyksien kanssa täytyy olla varovainen.

Itselläni on ollut ilo olla Lontoossa todistamassa eri uskontokuntien yhteistoimintaa. Eri uskontojen ja henkisyyttä edistävien organisaatioiden johtohenkilöiden yhteiset tapaamiset ovat olleet lämminhenkisiä tilaisuuksia, joissa asioista keskustellaan avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että kaikki välittävät lopulta samaa viisautta, joka on aikojen saatossa jalostunut erilaisiin muotoihin ja eri ryhmät ovat alkaneet käyttää omia termejään. Tavoitteet tuntuvat uskonnoilla olevan yhteiset ja suurin yhteistä rintamaa hajoittava voima taitaakin tulla rivikannattajilta, jotka eivät ole vielä sisäistäneet ja ennenkaikkea kokeilleet vastaanottamiaan opetuksia riittävän syvällisesti.

Tämä on luonnollisesti aivan ymmärrettävää. Vanhat tekstit ovat hankalia tulkittavia. Mitä enemmän ikiaikaisia “pyhiä kirjoituksia” tutkitaan ja opiskellaan, sitä selvempää on niiden olevan koodikieltä ja ettei niitä voi lukea kirjaimellisesti. Eihän tänä päivänä ole mieltä lukea tarinoita siitä kuinka ihmiset ratsastivat aasilla tai jakoivat meriä vuosituhansia sitten. Tarinat ovat toki toisinaan kauniita, mutta niiden lukemisesta on vaikea saada mitään käytännön hyötyä. Sen sijaan opiskeltuna ja tulkittuna tekstit ovat nerokkaita, koska jokainen sukupolvi voi avata niitä aina askeleen verran pidemmälle kohti tekstin todellista merkitystä. Tänä päivänä eri ryhmittymät ovatkin hyvin eri tasoilla tässä opiskeluinnokkuudessa ja halussa ymmärtää asioita.

Kuten tässäkin palvelussa koko ajan toistetaan, mitään ei tule uskoa ilman omakohtaista kokemusta. Se koskee myös tätä kirjoitusta. Tarve kokemukseen myös tarkoittaa usein viivettä oppien ymmärtämisessä – ihmisten kun on niin vaikea luopua tiukoista kannoistaan ja kokeilla jotakin erilaista aivan uutta lähestymistapaa. Mielipiteet ovat kuitenkin huomattavasti vahvemmalla pohjalla kun asian molemmista laidoista on henkilökohtainen kokemus valmiiksi annetun “sanan” tai teorian sijasta.

Onneksi jokaisella on vapaus mielipiteisiinsä ja hankkia haluamiaan kokemuksia. Vapaus tulisi myös ymmärtää velvollisuutena ymmärtää  muita ilman tarvetta hyökätä heidän tekemisiään kohtaan. Muiden mielipiteitä ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta niitä on syytä kunnioittaa. Jos koemme tietävämme jonkin asian muita paremmin, on käytännössä mahdotonta taivuttaa muut pakolla saman mielipiteen taakse. Sen sijaan herättämällä muissa avoin mieli ja halu uudesta kokemuksesta, jokaisen on mahdollisuus itse kokea kyseinen asia ja muodostaa siitä oma kokemuspohjainen mielipiteensä.

En tiedä puhutaanko joissakin kirjoituksissa Jeesuksen toisesta tulemisesta. Uskontokuntia on niin paljon, että todennäköisesti tuollainenkin jostakin löytyy. Jos unohdamme uskonnot ja luemme vanhoja koodattuja tekstejä “Messiaan paluusta”, on vallalla tulkinta, jossa tämä vertauskuva tarkoittaa aikakautta, jolloin ihmiskunta on saanut kaadettua keinotekoiset raja-aidat väliltään ja yhdistynyt jälleen. Messiaan aikana toteutamme rajatonta rakkautta, toisten huomiointia ja auttamista, ja olemme löytäneet omat tärkeät roolimme joilla edesautamme maailman muodostumista entistäkin paremmaksi.

Siinä Wiherkoski on oikeassa että “mitä Raamatussa kerrotaan lopun ajoista, se tapahtuu valtavana vyörynä silmiemme edessä”. Maailma suorastaan huutaa meitä hereille havaitsemaan, että jotakin muutosta aikaisempaan nähden on nyt tehtävä ja vanhoista asioista on päästettävä irti. Asioita ymmärtääkseen jokaikisen on mentävä syvälle ytimeen kovien pintojen läpi – ja valitettavan usein kovin kuori löytyy jokaisen omasta sydämestä.

Tiukat mielipiteet puolin tai toisin eivät ainakaan nopeuta Jeesuksen/Messiaan/täydellisen maailman/<täytä tähän itsekäyttämäsi termi> tulemista. Varmasti suurin osa meistä silti haluaa tämän aikakauden saapuvan mahdollisimman pian.

The Zohar

Tämä vapaa Ajatellen-palvelun tekemä käännös ja tiivistelmä on The Zohar -taskuversion esipuheesta (painettu 2009). Eri painosten välisissä johdannoissa on hienoisia eroja. Kirja sisältää esipuheen pitkässä muodossa englanniksi ja tiivistetysti espanjaksi, ranskaksi, hepreaksi, kiinaksi, japaniksi, persiaksi ja venäjäksi.

Suojaava ja mahdollistava voima

Kabbala on vanhin ja perusteellisin viisaus maailmassa. Se on väline valtavien erilaisten syvien voimien hyödyntämiseen. Se mahdollistaa muutokset elämässämme ja aikaansaa satumaisia positiivisia muutoksia koko maailmassamme.

Abraham, Mooses, Jeesus, Mohammed, Pythagoras, Plato, Isaac Newton ja monet muut suuret henkilöt ovat opiskelleet syvällisesti tätä viisautta, vaikka valtaosin se on pysynyt piilossa vuosisatojen ajan.

Lyhyesti sanottuna Kabbala paljastaa elämän henkiset ja luonnon fyysiset lait. Kuten painovoiman laki, myös henkiset lait vaikuttavat jokaiseen uskonnosta, rodusta tai sukupuolesta riippumatta. Ymmärtäessäsi nämä periaatteet, sinulla on valta kontrolloida elämääsi ja valita kohtalosi.

Lahja koko ihmiskunnalle

Abraham kirjoitti Kabbalan ensimmäisen kirjan, joka tunnetaan nimellä Book of Formation tai Book of Abraham. Tämän jälkeen Kabbala on kokenut kaksi suurta paljastusta. Ensimmäinen tapahtui Siinain vuorella noin 3400 vuotta sitten, kun viisaus paljastettiin Moosekselle. Toinen paljastus tapahtui 2000 vuotta sitten kabbalisti Rabbi Shimon bar Yochain kautta ja seurauksena syntyi Zohar – tämän viisauden tärkein teksti. Tämä miniversio on osa 22-osaista Zohar-kirjasarjaa.

Valon todellisuus

Zohar on paljon enemmän kuin kirja täynnä viisauksia. Muinaiset viisaat sanoivat Zoharin säteilevän henkistä energiaa heti kun sen tekstiin luodaan katsekontakti. Jo tämän kirjan hallussapitäminen ja avoin mieli aikaansaa paranemista ja turvallisuutta. Tämän kirjan läheisyydessä oleminen aikaansaa jatkuvia ihmeitä ja kaaos väistyy satunnaiseksi ilmiöksi.

Sivuilta loistava Valo sammuttaa kaikenlaisen pimeyden, kuten tyytymättömyyden, sodat, vihan, suvaitsemattomuuden, sairaudet ja itse kuolemankin. Valo suojelee, rauhoittaa ja virkistää. Kirjasta leviävä energia on rajoittamatonta rakkautta. Se on lähimmäisten huomioimista ja heidän tarpeiden asettamista oman edun edelle. Kuten sydän antaa energiaa kaikille kehon osille, tämä kirja antaa siunattua ja pyhää energiaa kaikille kansoille ja koko ihmiskunnalle, mukaanlukien niin juutalaiset, muslimit kuin kristitytkin.

Ei sidoksissa uskontoihin

Zoharin voima ei vaikuta fyysisellä, vaan sielun tasolla. Tämä on oleellista, koska ihmisiä toisistaan erottavien asioiden sijasta Zohar vaikuttaa kaikkia ihmisiä yhdistävällä tasolla. Henkisellä tasolla olemme kaikki yhtä. Voit hyödyntää Zoharia kuulutpa mihin tahansa uskonnolliseen tai hengelliseen yhteisöön – tai vaikka et kuuluisi mihinkään.

Elävä ja kestävä

Zoharin viisaus on elävä, kuolematon, korvaamaton ja ikuinen henkisen energian resurssi. Vaikka negatiiviset tahot ovat usein pyrkineet tukahduttamaan tai jopa tuhoamaan tämän viisauden, Zohar on voimissaan, ja yhtä tärkeä kuin hengittämämme ilma. Tämä kestävyys ja periksiantamattomuus on suora heijastuma Zoharin kyvystä parantaa ja suojella ihmisiä ja levittää rauhaa koko planeetalle. Voimat ovat olleet pitkään kätkeytyneenä Zoharin säkeisiin odottaen kunnes ihmiskunta on valmis viisauden vapauttamiseksi koko maailmaan.

Tämä aika on nyt.

Vaikutus kautta historian

Zohar on vaikuttanut suuresti sivistyksen lisääntymiseen ja tieteen kehittymiseen. Merkittävät henkilöt kautta historian ovat ammentaneet valtavan määrän tietoa Zoharista.

Kabbala ja Pythagoras

Pythagorasta pidetään yhtenä historian merkittävimmistä henkilöistä. Hän oli filosofi, maailman ensimmäinen todellinen matemaatikko ja hän kehitti kuuluisan Pythagoraan lauseen. Hän loisti myös tähtitieteen ja musiikin saroilla. Elämänkerran mukaan (Hermippus of Smyrna, noin 250 eaa) Pythagoras oli kaikista saavutuksistaan kiitollisuudenvelassa “juutalaiselle viisaudelle”.

Dr Seth Pancoast, joka oli yhdessä Thomas Edisonin kanssa samassa teosofisessa yhteisössä, kirjoitti: “Pythagoras oli yksi merkittävimmistä henkilöistä elinaikanaan; hän ei ollut ainoastaan äärimmäisen oppinut, mutta myös tärkeä kabbalisti.”

Kabbala ja Plato

Platon opetuksia pidetään yhtenä tärkeimmistä länsimaisessa kehityksessä. Plato opetti itsenäisestä ideoiden ulottuvuudesta ja erillisestä fyysisestä maailmasta. Vain ideat olivat täyttä totta. Oxforfilainen fyysikko Sir Roger Penrose kertoo kirjassaan Shadows of the Mind: “Platon mukaan matemaattiset konseptit ja totuudet muodostavat todellisen maailman, joka on ajaton ja ilman fyysistä sijaintia. Platon maailma on täydellinen ja se on erillään fyysisestä maailmasta.”

Sir Isaac Newton, historian suurimpia tiedemiehiä, uskoi Platon ammentaneen nämä merkittävät huomiot Zoharista ja Kabbalan viisauksista. Yli sata vuotta sitten Dr Seth Pancoast kirjoitti: “Plato oli myös todellinen älykäs kabbalisti.”

Kabbala ja Isaac Newton

Knorr von Rosenroth oli tunnustettu oppinut ja prinssi Christian Augustin neuvonantaja. Von Rosenroth käänsi osia Zoharista latinaksi ja niistä muodostui Kabbalah Denudata vuonna 1684. Allison Coudert kirjoitti von Rosenrothin uskoneen Kabbalan tarjoavan “ei vähempää kuin universumin toimintamallin. Hän oli vakuuttunut siitä, että Zohar antaa vastaukset kaikkiin hämmentävimpiinkin kysymyksiin.”

Kabbalah Denudata päätyi renessanssiajan merkittävimpien ajattelijoiden kirjastoihin, mukaanlukien Isaac Newton. Newtonin kopiota Zoharista säilytetään edelleen Trinity Collegessa Cambridgessä Iso-Britanniassa.

Kirjassaan The Religion of Isaac Newton, Frank Manuel kertoo “Jo Mooses tiesi tieteelliset totuudet – siitä Newton oli varma.” Dr Seth Pancoast kirjoitti: “Newtonin Kabbalan opiskelu johdatti hänet vetovoiman lain löytämiseen.” Professori Allison Coudert tiivistää kirjassaan The Impact of Kabbalah in the 17th Century, että on aika tunnustaa Kabbalan vaikutus nykyaikaisen tieteellisen maailman kehittymisessä.

Alkuperäinen viisaus

Newton kannattajineen uskoi, että niin tieteelliset kuin henkisetkin viisaudet oli paljastettu Moosekselle. He uskoivat myös, että jos tämä puhdas salattu viisaus paljastetaan uudelleen, se tuo koko maailmaan rauhan ja harmonian. Professori Coudert kirjoittaakin: “kabbalistisia kirjoituksia on pidetty tärkeimpinä yksittäisinä lähteinä tämän viisauden palauttamiseksi; ne edustavat lähintä ja puhtainta viisauden lähdettä.”

Suoja

Sotien aikana Zohar on tarjonnut erityistä suojaa. Toisen maailmansodan aikana Marokossa, Tunisiassa ja Bulgariassa oli juutalaisia, jotka arvostivat Zoharia. Marokossa oli useita alueita, joilla Zoharia opiskeltiin ympäri vuorokauden. Kun natsit määräsivät maassa olleet 200000 juutalaista karkoitettavaksi, kuningas Mohammed V kieltäytyi ja vastasi natseille: “Marokossa ei ole juutalaisia, on vain marokkolaisia”. Natsit jättivät maan rauhaan, vaikka Marokolla ei ollut armeijaa, eikä muitakaan edellytyksiä puolustaa itseään. Marokon kuningas Hassan II:n taloudellinen neuvonantaja Andre Azoulay ilmaisikin: “Marokossa ei ole ollut karkotuksia, natsismia, keskitysleirejä tai muitakaan julmuuksia. Sensijaan juutalaiset ja muslimit elivät yhdessä toisiaan kunnioittaen.”

Kabbalisti R. Eliezer Papo oli henkisyyden edelläkävijä Bulgariassa 1700-luvulla. Tutkielmassaan The Wonderful Advisor, hän kirjoitti, että kaikkien tulisi lukea Zoharia – vaikka he eivät ymmärtäisi siitä sanaakaan, koska se puhdistaa sielua ja herättää Valon suojelemaan. Dr Michael Bar-Zohar kirjoitti: “Toisen maailmansodan aikana yhtäkään juutalaista ei karkoitettu Bulgariasta natsien vallan aikana. Huomattavaa on myös se, että bulgariassa oli ainoa yhteisö joka kasvoi natsien toiminnasta huolimatta.”

Suoja tänä päivänä

  • Andrea Foreman oli matkalla toimistoonsa WTC:ssä New Yorkissa 11.9.2001. Matkalla hän muisti, ettei ollut vielä meditoinut Zoharin ääressä – ja sen hän on tottunut tekemään joka aamu. Hän palasi kotiinsa. Palatessaan toimistolle hän näki tornien romahtavan silmiensä edessä. “Opin, että vaikka rakennukset romahtavat ympärilläsi, olet silti suojassa säilyttäessäsi yhteyden Zohariin. Tiesin sen aina, mutta nyt olen sen myös kokenut omassa elämässäni.”
  • Vuonna 1997 losangelesilainen Raffi Feig sai rajun sydänkohtauksen. Tämän jälken hän meditoi päivittäin Zoharia osana paranemisprosessiaan. Sairaalan kontrollikäynnillä hänen lääkärinsä hämmästyi aluksi tuloksista. Niiden mukaan sydämessä ei ollut mitään vaurioita ja hän määräsikin heti uuden testauskierroksen. Uudet testit kuitenkin vain vahvistivat tuloksen, ettei sydämessä ollut näkyvissä mitään merkkejä vahingoista. Feig muistelee “Kukaan ei uskonut minua. Jouduin pyytämään kopion tuloksista voidakseni näyttää ne perheelleni ja ystävilleni jotka pitivät minua seonneena.”
  • Sisätautien ja sydänsairauksien erikoislääkäri Arthur Spokojny kohtasi ensiapuun tuodun potilaan newyorkilaisessa sairaalassa. Lääkäri näki, että valtava verihyytymä oli tukkinut potilaan oikeanpuoleisen sepelvaltimon ja tilanne oli toivoton. Lääkäri alkoi meditoimaan osuutta Zoharista ja pian tukkeutunut valtimo avautui. Sydämessä ei ollut mitään vaurioita eikä merkkejä sydänkohtauksesta. Muilla lääkäreillä ei ollut mitään selitystä tapahtuneeseen.
  • Arlene Spiegel oli lennolla New Yorkista Kaliforniaan 11.9.2001. Lentokone rullasi kiitoradalle ja alkoi kiihdyttämään nopeuttaan hänen alkaessaan meditoimaan Zoharia. Juuri ennen ilmaan nousua moottorit yllättäen pysähtyivät. Hetkeä myöhemmin lentokapteeni ilmoitti lennon palaavan portille WTC-tornien iskun takia. Seuraavana päivänä viranomaiset ottivat Arleneen yhteyttä ja kertoivat lentokoneesta löytyneen viisi teräasetta ja viisi matkustajaa oli FBI:n epäiltyjen listalla. “Tiedän ettei Zohar pelastanut vain omaa elämääni, vaan myös kaikkien koneessa olleiden elämät ja niiden jotka olisivat joutuneet iskun kohteeksi maassa.” Spiegel jatkaa: “Yhteys Zohariin on voimakas, jotakin mitä emme näe, emme voi aina koskettaa ja tuntea, mutta se on voima joka ylläpitää ympärillämme turvakilpeä.”

Todellisista ihmeistä on lukemattomia tarinoita kaikenlaisilta henkilöiltä, olkoonpa kyse paranemisesta, suojasta tai positiivisesta muutoksesta. Mutta kaikista tärkein ihme on sinun tarinasi.

Tämä Zohar-versio on tarkoitettu tuomaan sinulle turvallisuutta, suojaa, siunausta, rakkautta ja paljon Valoa. Aktivoidaksesi tämän voiman tarvitset vain rakastavan ja luottavan sydämen.

Lopuksi

Pimennetyssä tilassa yksikin kynttilä on merkittävä. Vaikka tilassa olisi kuinka paljon pimeyttä, mikään määrä ei voi estää kynttilää loistamasta ja valaisemasta. Tämä on perustavaalaatua oleva ilmiö. Kun ymmärrät tämän, ymmärrät myös Zoharin viisauden ja voiman.

Tätä versiota ei ole tarkoitettu myytäväksi ja Ajatellen-palvelu jakaa kopioita ilmaiseksi kiinnostuneille organisaatioille ja yksityishenkilöille aina kun niitä on varastossamme. Jotta saamme katettua toimituskulut, pyrimme ensisijaisesti lähettämään kirjat jonkin Ajatellen-kaupan ostoksen mukana (mainitse lisätietokentässä haluavasi vastaanottaa Zoharin). Toki voit myös pyytää pelkkää Zoharin toimitusta. Mikäli olet kiinnostunut Zoharin täysversiosta, autamme mielellämme myös sen hankinnassa – lähetä meille vapaamuotoinen viesti info@ajatellen.fi -osoitteella tai yhteydenottolomakkeen kautta. Pääsääntöisesti emme pidä täyskokoisia Zohareita kauppamme varastossa.

Meditoimaan!

Meditointi, meditaatio ja mietiskely ovat sanoja jotka voivat tarkoittaa eri henkilöille hyvin erilaisia asioita. Niille onkin hankalaa antaa yhtä määritelmää jonka kaikki voisivat hyväksyä. Meditoinnista keskustellessa kannattaakin yleensä aluksi avata hieman omia määritelmiä ja kokemuksia ja mitä milläkin sanoilla oikeasti tarkoittaa.

Meditointi on siitä mainiota, että sen harjoittaminen ei vaadi mitään tiettyä ajattelutapaa tai pitkää opiskelua. Käytännössä jo ensimmäinen lyhytkin kokeilu ilman mitään meditoinnin taustatietoja voi tuoda merkittäviä tuloksia mitä moninaisemmilla alueilla.

Voit käyttää meditointia lähestulkoon mihin tahansa tarkoitukseen kun tunnet ettei elämäsi ole tasapainossa. Tasapainon järkyttäjiä voivat olla mm. arjen kiire, sairaus, yleinen epätietoisuus tai epävarmuus, haasteet työssä, ihmissuhteissa… Useimmat aloittavatkin meditoinnin silloin kun edessä on isoja haasteita ja meditointi saattaa unohtua kun tilanne on korjautunut. Jatkuva päivittäinen hiljentyminen ja mietiskely ovat kuitenkin tärkeitä elementtejä ylläpitämään tasapainoa ja ennaltaehkäisemään liian suuria haasteita myös silloin kun kaikki on hyvin.

Käymme jatkuvasti kommunikointia meitä ympäröivän maailman kanssa. Ajattelemme, puhumme ja teemme asioita joilla ilmaisemme mitä haluamme saavuttaa tai mihin haluamme opastusta ja apua. Universumin luonteeseen kuuluu jatkuva halu auttaa ja vastata kaikkiin kysymyksiin. Mutta niin kauan kun olemme kiireisiä ja touhuamme sitä ja tätä, vastausten on kovin vaikea tulla perille. Voimmekin ajatella yhden tärkeän meditoinnin osa-alueen olevan kuuntelun ja vastausten vastaanottamisen pyyntöihimme.

Vastaukset eivät yleensä ole selkeitä ilmoituksia tai viestejä, vaan pikemminkin ideoita ja inspiraatioita tehdä jotakin. Usein meditoinnin aikana tai pian sen jälkeen mieleesi saattaa tulla ajatus ottaa yhteyttä johonkin henkilöön, avata tietty kirja tai vaikkapa mennä jonnekin. Ideoita seuraamalla sinut todennäköisesti johdatetaan pyytämäsi vastauksen luokse tai ainakin lähemmäksi vastausta. Luonnollisesti jokaisella on hyvin erilainen kyky aistia, vastaanottaa ja ymmärtää saamaansa opastusta.

Meditoidessa pyritään hiljentämään loogisen mielen ja egon viestit ja keskitytään kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Tämä ääni on hyvin hiljainen ja sen viestit peittyvät helposti muuhun hälinään. Kuuntelemiseen täytyy siksi yleensä todellakin keskittyä.

Meditointitapoja on lukemattomia ja tämän vuoksi onkin suositeltavaa kokeilla erilaisia menetelmiä. Joillekin paras tapa on olla yksin täydellisessä hiljaisuudessa ja vain keskittyä oman hengityksen rytmiin. Joillekin puolestaan meditointimusiikki ja sen rytmiin keskittyminen luovat voimakkaimman yhteyden. Erilaiset ohjatut meditoinnit voivat sisältää tarinoita, joiden avulla on helppo siirtää tietoisuus johonkin eri paikkaan tai ajanhetkeen, ja käsitellä siellä olevia mielen tukoksia. Osa ohjatuista meditoinneista sisältää oman mielen ja toiminnan uudelleenohjelmointia syöttämällä alitajuntaan uusia viestejä tietoisen mielen ollessa levossa.

Meditointiin voi liittyä myös katsekontakti tiettyihin merkkeihin, symboleihin tai vaikkapa kynttilänliekkiin. Samoin jotkut lausuvat joko mielessään tai ääneen mantraa tai sanoja jotka auttavat ohjaamaan kyseistä meditointia tiettyyn tarkoitukseen. Hajuaistin herättelyyn on saatavilla laajat valikoimat erilaisia hajusteita ja suitsukkeita.

Meditoinnin ei tarvitse olla tietyssä asennossa tietynlaisella tyynyllä tai tuolilla istumista. Vaihtoehtoina ovat vaikkapa seisoma- ja kävelymeditoinnitkin. Voit myös tehdä puhdistavia meditointeja vaikkapa sukeltaessasi kokonaan veden alle. Meditoinnin ei myöskään tarvitse tarkoittaa täysin omassa maailmassa olemista – voit meditoida ajatuksissasi vaikka ulkoisesti näyttäisit olevan täysin läsnä. Pienen harjoituksen jälkeen tehokas meditointi onnistuu vaikkapa ruuhkabussissa tai -metrossakin ilman että kanssamatkustat joutuvat ihmettelemään.

Jotta saat tuloksia, jokaiselle meditoinnille on syytä päättää tavoite. Kuten tässä palvelussa jatkuvasti toistetaan, mitään fyysisiä tekoja ei ole hyödyllistä tehdä ilman jotakin taustalla olevaa tavoitetta. Tavoite voi olla turhista asioista irtipäästäminen eli rentoutuminen, lisäenergian saaminen, vastaus johonkin ajankohtaiseen haasteeseen, idea seuraavasta toimenpiteestä… eli siis mitä tahansa.

Toinen kantava ajatus on muiden huomioiminen. Meditoimalla menestystä tai terveyttä muille, saat niitä myös automaattisesti itsellesi. Pyri siis unohtamaan itsekkäät ajatukset ja keskitä huomiosi perheeseesi, läheisiisi, yhteisöösi, kotipaikkaasi… Antamalla mahdollisimman paljon positiivisuutta ja energiaa muille, saat niitä väistämättä myös itsellesi.

Mikäli sinulle tulee tilaisuus kokeilla meditointia ryhmässä, tee se ihmeessä! Kun ryhmällä on yhteinen tavoite ja joukossa on edes yksi edistynyt meditoija, auttaa se koko ryhmää nousemaan aivan uudelle tasolle. Itsekin olen kokenut kaikista voimakkaimmat kokemukset ryhmämeditoinnissa. Erilaiset fyysiset seuraukset ovat hyviä merkkejä voimakkaasta yhteydestä. Saatat tuntea vaikkapa äkillisiä lämpöaaltoja, saatat alkaa itkeä ilman mitään järkevää syytä tai tuntea muita outoja tapahtumia. Nämä ilmiöt ovat loistavia todisteita siitä että sisälläsi tapahtuu muutoksia ja erilaiset tukokset aukeavat. Ryhmämeditointien jälkeen usein osallistujilla onkin pitkään hyvin epätodellinen olo ja mielessä aivan uusia ajatuksia.

Tämän lyhyen kirjoituksen tarkoitus ei ole suositella mitään tiettyä meditointitapaa, vaan lähinnä herättää kiinnostusta kokeiluun ja lisätietojen hankkimiseen. Kannustankin kokeilemaan avoimin mielin erilaisia menetelmiä, paikkoja ja välineitä ja etsimään parhaiten itselle sopivaa tapaa. Mitäpä luulet, olisitko valmis käyttämään päivittäin vaikkapa edes viidestä kymmeneen minuuttia oman itsesi hyvinvoinnin edistämiseen?

Ajatellen-palvelun tällä hetkellä tarjoamat ladattavat meditoinnit sisältävät taustamusiikin ja yleisiä henkisiä lakeja ja positiivisia ajatuksia lyhyinä lauseina ja samaa ajatusta hieman eri näkökannoilta toistettuna. Meditoinnit löydät Ajatellen-kaupasta.

Salaisuus

Oletko nähnyt elokuvan Salaisuus (The Secret) ja innostunut muuttamaan elämääsi elokuvassa kerrotuilla keinoilla? Entä oletko saanut haluamiasi tuloksia?

Elokuva on erittäin hyvä massamarkkinoille tarkoitettu tuote herättämään kiinnostusta vetovoiman lakia ja muutamia muitakin universaaleja lakeja kohtaan. Todennäköisesti elokuvan seuraajaksi olikin tarkoitettu jonkinlainen jatko-osa avaamaan lakeja käytännön tasolle, mutta tätä ei ole vielä ilmestynyt. Tämän vuoksi huomaat varmasti eroja siinä, kuinka vetovoiman lakia käsitellään tässä ajatellen.fi –palvelussa.

Elokuvan alussa kuvataan salaisuus-kirjaa, jota entisaikojen viisaat tutkivat piilossa luolissa ja sen päätymistä julkisuuteen pyrittiin suojaamaan kaikin keinoin. Tämä kaiken kattava teos myös lopulta piilotettiin täysin usean vuosisadan ajaksi, koska ihmiskunta ei ollut vielä riittävällä tasolla hyödyntämään viisautta. Uuden paljastumisen jälkeenkään viisaus ei ollut kuin muutamien harvojen käytössä ennen viime vuosisadan todellista julkaisua koko maailman saataville. Jostakin syystä elokuvassa on päätetty kuvata tarinaa, mutta ei paljasteta teoksen nimeä. Kirjan nimi on The Zohar. Yhtenä esimerkkinä salaisuuden ymmärtäneistä henkilöistä mainitaan Sir Isaac Newton ja hänen käytössään ollutta Zoharia säilytetään tänä päivänä Cambridgen yliopistossa. Vetovoiman laki eli elokuvan ”salaisuus” on kuitenkin vain pieni osa Zoharia.

Elokuvan pääteema kannustaa keskittymään ajattelemaan haluttuja asioita ja tämän jälkeen asiat ilmestyvät kuin itsekseen. Useista prosessiin oleellisesti kuuluvista vaiheista mainitaan siten kuin ne olisivat vapaaehtoisia ja joistakin ei lainkaan. Tämän vuoksi useille elokuvan nähneille saattaakin helposti muodostua mielikuva, jossa uudet ja upeat tavoitteet ilmestyvät sohvalla makaamalla ja ajattelemalla. Listaan tässä artikkelissa muutamia eroavaisuuksia joihin tulet törmäämään Ajatellen-palvelussa.

Asioiden ajattelu omassa mielessä on toki ensimmäinen vaihe, mutta tavoitteet on syytä myös kirjata. Kun kirjoitat haluamasi asiat ja tavoitteet paperille, luot ensimmäisen yhteyden ajatuksen ja käytännön teon välille. Tällöin tuloksena on jo ensimmäinen fyysinen versio pyynnöstäsi. Tämän vuoksi selkeät tavoitteiden kirjaamiset ovat tärkeä osa prosessia ja antavat manifestoinnille heti paljon lisävoimaa.

Kaikille universumin tarjoamille asioille on kaksi perusedellytystä. Sinun on tehtävä selkeä pyyntö siitä mitä haluat ja toisekseen sinun on ansaittava pyytämäsi asiat. Ansaitseminen kuitataan elokuvassa lyhyesti kehottamalla toimimaan ideoiden ja inspiraation mukaisesti. Käytännön askeleet ovat välttämättömiä, mutta tärkeintä kuitenkin on tehdä ansaitseminen vastustamalla vaistomaista reaktiivista toimintaa ja tekemällä muutoksia. Pyyntöjen jälkeen eteesi ilmestyy aina jonkinlainen testi tai useampia testejä, joiden avulla voit tehdä varsinaisen ansaitsemisen. Voit saada vaikkapa pyyntösi jälkeen idean, jonka toteuttaminen vaatii toimenpidettä, jota olet pelkojen takia tähän asti vältellyt. Ansaitset pyyntösi ja pääset prosessissa eteenpäin toimimalla uudella tavalla eli kohtaamalla pelkosi.

Haasteet ja testit voivat rajuimmillaan olla myös kaiken nykyisen tuhoamista. Jos pyyntösi ovat todella erilaisia verrattuna nykyiseen elämääsi, usein helpoin reitti uusien asioiden ilmestymiselle on hävittää kaikki vanha ja luoda uusi tilanne puhtaalta pöydältä. Erilaiset myrskyvaiheet kuuluvatkin usein osana uusien ja parempien asioiden toimitusprosessia. Mikäli et osaa mieltää tätä vaihetta osaksi prosessia, saatat unohtaa alkuperäiset suuret tavoitteesi ja luoda uusia suunnitelmia vain myrskystä selviämiseen.

Kun pyynnöt on tehty riittävän selviksi ja olet varma niiden toteutumisesta, asioista irtipäästäminen on tärkeää. Haluat universumin tekevän työtä puolestasi ja siksi sinun on annettava sille työrauha ja päästettävä irti kontrollista. Ajattelepa vaikka, että jos olet kuin liekeissä ajatellessasi jotakin uutta upeaa pian eteesi ilmestyvää asiaa, miten ihmeessä kukaan voi toimittaa mitään liekkimereen.

Elokuva lupaa vetovoiman lain avulla kaikkea materiaalista hyvää, onnellisuutta, terveyttä, menestyviä yrityksiä ja mitä ikinä haluatkaan. Sen sijaan kovin heikolle jää pohdinta siitä, mikä lopulta mahdollistaa reitin todelliseen pysyvään hyvään oloon ja oman itsensä löytämiseen.

Alkuvaiheessa vetovoiman lain käytännön soveltaminen omaan elämään tapahtuu yleensä fyysisten asioiden kautta ja ne ovat toki tärkeitä. Mutta sitä tulee kuitenkin kohdella vain yhtenä välineenä, joka lopulta auttaa omaan muutokseen ja henkiseen kasvuun. Jos olet nuorena ollut vaikkapa vihainen ja muista ihmisistä eristäytynyt ja huomaat olevasi samanlainen myös eläkeiässä, et ole tehnyt todellista muutosta itseesi ja saanut todellista hyvää oloa vaikka olisitkin manifestoinut ympärillesi suuria omaisuuksia. Vaikka vetovoiman laki on tärkeä, salaisuus-termin käyttäminen vain sille onkin ehkä hieman arveluttavaa.

Tänä päivänä myytävistä Salaisuus-elokuvan kopioista puuttuu myös ensimmäisessä versiossa esiintyneet Esther ja Jerry Hicks. Jostakin syystä elokuvaan ei haluttu sisällyttää voimakkaasti ajatusta siitä, että vetovoiman toiminta perustuu energian värähtelyyn. Sama asia mainitaan nyt vain ohimennen muiden asiantuntijoiden suulla. Esther ja Jerry Hicksin ja Abrahamin opetuksia löydät Ajatellen-kaupasta usean DVD-tallenteen muodossa.

Sama värähtely-käsitteiden sensuuri on iskenyt myös muihin teoksiin. Esimerkiksi 1930-luvun klassikkokirjasta Napoleon Hill: ”Ajattele oikein – menesty” poistettiin osuudet, joissa käsiteltiin universumin värähtelevää luonnetta. Nyt sentään myös sensuroimattomia versioita tästäkin teoksesta on jälleen myynnissä.

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole aliarvioida Salaisuus-elokuvaa. Sillä on valtava arvo, koska se ensimmäisenä toi vetovoiman lain koko maailman tietoisuuteen. Tämän vuoksi sen näkeminen on erittäin suositeltavaa ja se varmasti herättää jokaisessa mielenkiintoa luoda jonkinlainen näkemys asiaan – joko jatkotutkimisen tai asian sivuuttamisen muodossa.

Salaisuus-elokuva on saatavilla myös Ajatellen-kaupasta.

Antamisen iloa

Antamisen tärkeydestä muistutetaan jatkuvasti. Mutta miksihän ihmeessä, onhan paljon mukavampaa vain saada kaikkia asioita. Vai onko?

Oikeastaan lähestulkoon kaikki universaalit lait tuntuvat ensimmäistä kertaa kuultuina aivan nurinkurisilta. Siksi ”voit saada vasta kun olet antanut” sopii hyvin tähän sarjaan.

Antaminen on usein hankalaa. Sen toteuttaminen vaatii todellisia muutoksia aikaisempaan ajatteluun ja käyttäytymiseen.

Jos ajattelet kuinka lapset käyttäytyvät, heille tärkein asia on saada muista välittämättä asioita itselle. Varsinkin vauvat ovat heti valmiina tarttumaan lähes mihin tahansa lähistöllä olevaan saadakseen sen itselleen. Tämä onkin luontainen tapa joka on sisäänrakennettuna meissä jokaisessa hyvin syvällä ja sen murtaminen vaatii ponnisteluja. Jos pohditaan elämän tarkoitusta, niin sehän ei ole leppoisan tasaisen mukavan elämän viettäminen, vaan muutos pois luontaisista ominaisuuksista.

Ajattelepa hetki erilaisia iäkkäämpiä henkilöitä ja heidän käyttäytymistään. Yleensä henkilöt jakautuvat kahteen selkeään ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat menestyvät ja säännöllisesti uusia asioita tekevät ja kokevat henkilöt. Yleensä he antavat paljon itsestään monella tasolla – mm. huolenpitoa, aikaa, neuvoja, rahaa ja rakkautta. Toisen ryhmän puolestaan muodostavat enemmän tai vähemmän paikoilleen jääneet henkilöt, jotka keskittyvät pääosin omaan pärjäämiseensä ja arkailevat antaa mitään tai ilmaista tunteitaan.

Tiedän, tällainen jaottelu kuulostaa kovin julmalta ja tietenkään maailma ei ole näin mustavalkea. Tämän esimerkin tarkoitus onkin kertoa, että antaminen ei tarkoita vain rahaa tai fyysisiä asioita, vaan monitasoista välittämistä ja muista huolehtimista. Tämä vaikuttaa suoraan menestymiseen hyvin monella elämän alueella.

Vetovoiman laki vastaa ympäristöömme säteilemään tunteeseen. Kun viesti on se, että sinulla on niin paljon rahaa, rakkautta, onnea… ihan mitä tahansa, jotta voit jakaa sitä muille, ei vetovoimalla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin vahvistaa tätä tilannetta ja tuoda siitä lisää todisteita elämääsi. Tekojen ei tarvitse olla suuria. Jo hyvinkin pieni teko voi aikaansaada merkittäviä muutoksia. Jos puolestaan ajattelet tarvitsevasi saada tai haluavasi jotakin, saat vahvistusta tälle ajatukselle. Käytännössä tällöin siis sinua estetään saavuttamasta näitä asioita ja pysyt jatkuvassa haluamistilassa.

Antamista voi tehdä hyvin monella erilaisella tietoisuuden tasolla. Kaikista tärkeintä on tehdä antaminen aidolla halulla auttaa tai tuottaa muille hyvää oloa. Tämän vuoksi et saa odottaa saavasi kyseiseltä henkilöltä tai organisaatiolta mitään vastapalvelusta tai ajatella, että vastaanottaja jää sinulle velkaa. Jos osoitat hyviä eleitä hyvin läheisille ystäville tai naapureille, antaminen ilman odotusta vastapalveluksesta voi olla hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi monet kokevatkin antamisen harjoittelun helpommaksi ensin tuntemattomien henkilöjen kanssa. Kun kumpikaan ei tunne toisiaan ja mahdollisesti ette edes ikinä tule enää kohtaamaan toisianne uudestaan, odotus vastapalveluksista on kohtuullisen helppo ohittaa. Kun olet saanut kokemuksia antamisesta, siitä seuraavista tunteista ja tiedät miten helppoa tai vaikeaa se juuri sinulle on ja alat ymmärtää prosessia, voit tehdä antamista lähipiirillesi paljon avoimemmin ja osapuolia vahingoittamatta.

Jos voit tehdä antamisen anonyymisti, se on erittäin suositeltavaa. Tämä varmistaa sen, ettet edes voi olettaa saavasi lahjan vastaanottajalta mitään itsellesi vastapalveluksena. Kaikista paras tilanne on silloin, kun välissä oleva taho peittää molempien osapuolien henkilöllisyyden – antaja ei tiedä tarkasti kuka lahjan saa, eikä vastaanottaja voi tietää keneltä se on peräisin. Tällöin toteutuu todellinen rajaton vastikkeeton jakaminen ja antaminen.

Anonyymia antamista ei kuitenkaan tule soveltaa silloin kun annat kymmenyksiä saamistasi rahasuorituksista. Kymmenyksissä on tärkeää, että rahan siirtyessä myös oikeanlainen energia siirtyy antajan ja vastaanottajan välillä. Kymmenysten tapauksessa tavoitteenasi on hankkiutua eroon rahasta, joka ei alunalkaenkaan ollut sinun. Muussa antamisessa puolestaan annat pois oikeasti sinulle kuuluvia asioita.

Mistä sitten tiedät mitä sinun tulisi antaa ja kenelle? Yksi hyvin toimiva nyrkkisääntö on se, että jos sinulla on puutetta jollakin elämäsi osa-alueella, et tee kyseisellä alueella tarpeeksi antamista. Jos vaikkapa et koe olevasi rakastettu, et anna riittävästi rakkautta muille. Jos sinulla ei ole riittävästi ystäviä, et ole ystävällinen muille. Jos sinulla on rahahuolia, et anna rahaa pois.

Et voi tietää mitä reittiä ja milloin saat palkintosi. Siksi antamista kannattaa toteuttaa aina tilaisuuden tullen. Ja kun avaat silmäsi, tilaisuuksiahan on jatkuvasti ympärilläsi vaikka kuinka paljon. Voit auttaa henkilöitä naapurustossasi tai tehdä jotakin, joka auttaa ihmisiä maapallon toisella puolella. Voit antaa aikaasi, kukkia puutarhastasi, ilmaista välittäväsi – aivan mitä tahansa. Kuinka usein vaikkapa kysyt kohtaamiltasi henkilöiltä, tarvitsisivatko he mahdollisesti jotakin apua – vai keskitytkö vain hoitamaan omia asioitasi? Älä siis käytä liikaa energiaasi kohdehenkilöiden valitsemiseen vaan tartu tilaisuuksiin ja toimi!

Antaminen ei ole helppoa ja se vaatii harjoittelua. Aloita pienin askelin, mutta tee jotakin jo tänään. Anna muutamalle tuntemattomalle vastaantulijalle hymy, avaa jollekulle ovi, kaada työtoverillesi kahvia… Kun olet valmis, voit edetä koko ajan suurempiin asioihin. Tulet hämmästymään seurauksista!

Positiivisuus

Olet varmasti kuullut positiivisen ajattelun tärkeydestä enemmän kuin riittävästi. Tästä huolimatta, kuulet siitä tässä lisää. Pelkästään positiivinen ajattelu ei nimittäin riitä. Sen sijaan kokonaisvaltainen positiivisuus on äärimmäisen tärkeä osa omassa kehityksessä ja minkä tahansa uuden asian saavuttamisessa.

Mikä sitten erottaa positiivisen ajattelun ja positiivisuuden? Voit ajatella positiivisesti ja samanaikaisesti tehdä ympärillesi mitä haitallisimpia tekoja. Jos annat egosi todistella itsellesi tekeväsi paljon hyviä asioita, mutta et oikeasti ajattele muiden parasta, se ei ole todellista positiivisuutta. Positiivisuudessa otat aina huomioon kaikkien yhteisen hyvän ja itsekkäiden ja muita vahingoittavien valintojen tekeminen muuttuu erittäin vaikeaksi.

Positiivisuus ja hyvällä tuulella pysyminen ovat tärkeitä tavoitteiden toteutumiseksi. Olet luonnostasi menestyvä, hyväntuulinen, terve ja rakkautta täynnä oleva henkilö.

Positiivinen tai negatiivinen ajattelu määrittelee energiatason, jolla värähtelemme ja ilmaisemme itseämme. Tämä sama värähtely myös kertoo sen, millaisia asioita annamme vetovoiman tuoda luoksemme.

Haluamamme asiat ovat positiivisia. Mitä positiivisemmalla mielellä pystymme olemaan, sitä korkeampi on värähtelytasomme ja sitä enemmän houkutamme haluamiamme asioita puoleemme.

Negatiiviset ajatukset puolestaan houkuttavat puoleemme asioita, joita pyrimme välttelemään. Negatiiviset ajatukset heijastuvat fyysiseen kehoomme, aiheuttavat mitä moninaisempia epäterveellisiä ominaisuuksia jotka puolestaan edelleen jatkuessaan houkuttelevat todellisia sairauksia. Etkö olekin huomannut, että yleensä negatiivisesti ajattelevilla henkilöillä riittää mitä moninaisempia sairauksia ja vaivoja joita taas muilla ei tunnu olevan?

Positiiviset ajatukset sen sijaan tekevät olomme rennoksi, auttavat keskittymään ja takaavat hyvät yöunet. Positiivisuus vapauttaa aivoillesi endorfiineja, jotka lisäävät kaikenlaista mielihyvää ja samalla poistavat mahdollista kivun tunnetta.

Tämän vuoksi ajatuksissa onkin syytä pysytellä lähes keinolla millä hyvänsä positiivisella alueella. Tämän päivän ajatuksilla, tunteilla ja toimilla luot sitä, mitä koet huomenna tai lähitulevaisuudessa. Jokainen näistä kolmesta osiosta vahvistaa osaltaan uutta energiatasoasi.

Kun tunnet, että mieleesi pyrkii tulemaan negatiivisia ajatuksia, huomioi tämä heti ja siirrä fokuksesi johonkin miellyttävään ja tavoitteitasi tukevaan. Kun pysyt hyvällä tuulella, tarkoittaa se sitä, että ajatuksesi ovat mahdollisimman korkealla värähtelytasolla. Tällöin vastustat mahdollisimman vähän tavoitteidesi saapumista luoksesi.

Luonnollisesti kukaan meistä ei voi aivan kaiken aikaa olla vain yhtä hymyä ja ajatella äärimmäisen positiivisesti.  Hyvä uutinen jälleen on se, ettei meidän tarvitsekaan. Myös positiivisissa ja negatiivisissa tunteissa enemmistö voittaa. Riittää siis, että olet yli puolet ajasta positiivisella tuulella ja tyytyväinen siihen mitä sinulla jo on. Tämäkin voi tosin olla osalle meistä melkoinen haaste. Ihmisten käyttäytymistä on tutkittu useissa yliopistoissa ja tutkimustulosten perusteella vietämme keskimäärin 80 % ajastamme negatiivisten tunteiden alueella. Toki mitä suuremman osan pystymme viettämään positiivisten tunteiden vaikutuksen alla, sitä paremmalta meistä tuntuu ja saamme pyyntöihimme odottamiamme vastauksia.

Mitä sitten voit tehdä jos stressi tai muut huolet painavat liikaa etkä pysty siirtymään positiiviin tunteisiin? Tämä on hyvin yksilöllistä ja jokaisen tulee löytää kokeilemalla itselle paras tapa. Joillekin paras menetelmä voi olla tietynlaisen rauhoittavan musiikin kuuntelu, jotkut lukevat inspiroivaa kirjaa, toiset lähtevät kävelylle luontoon tai kutsuvat jonkun ystävänsä yhteiseen illanviettoon. Tärkeintä on päästää irti huolista, jolloin et vedä niitä lisää puoleesi, ja siirtyä kohti positiivista aluetta joka mahdollistaa pyydettyjen tavoitteiden saapumisen elämäämme.

Usein yksi positiivinen asia riittää katkaisemaan pitkänkin negatiivisen tapahtumakierteen. Jos olet ollut pitkään tyytymätön johonkin, voi riittää, että löydät yhden kerran tilanteesta jotakin positiivista. Jos voit pitää tätä ajatusta ja tunnetta yllä riittävän kauan, se lopettaa uusien negatiivisten asioiden vetämisen elämääsi ja kaikki voi muuttua hyvin nopeasti. Positiiviset ajatukset ovat aina negatiivisia voimakkaampia.

Mitään asioita tässä fyysisillä aisteilla havaittavassa universumissamme ei voi olla ilman niihin aikaisemmin liittynyttä ajatusta ja tunnetta. Kaikki kykymme tuoda asioita maailmassamme näkyviksi perustuvat vain ja ainoastaan ajatusten ja tunteiden hyödyntämiseen. Tämän vuoksi meidän todellakin on tarkkailtava omaa oloamme ja ajatteluamme.

Purkinavaaja

Jokin aika sitten keittiöstä kuului kysymys ”missä purkinavaaja on?”. Oletin sen toki olevan normaalilla paikallaan ylimmässä vetolaatikossa, mutta eipä se kuulema ollut. Tämän jälkeen sain käskyn etsiä tämän mystisesti kadonneen purkinavaajan, jotta kokkailu voi jatkua.

Luonnollisesti pengoin ensimmäisenä ylimmän vetolaatikon kauttaaltaan läpi varmistaakseni, ettei purkinavaaja vain kuitenkin olisi siellä jossakin hautautuneena. Pian sitten jatkoin muiden laatikoiden tutkimista ja availin kaappien ovia sieltä täältä.

Hetken touhuamisen jälkeen mieleen tuli ajatus, että onkohan tämä nyt ihan viisasta – noudatanko tämmöisellä touhuamisella ja kaappien penkomisella tietämiäni oppeja?

Tässäkin palvelussa toistetaan jatkuvasti ajatusta, jonka mukaan pelkästään fyysisiin aisteihin ei tule luottaa. Aistit ovat tärkeitä ja auttavat meitä suunnattomasti joka päivä, mutta niillä on todella paljon rajoituksia. Voimme aistia vain todella pienen murto-osan siitä, mitä ympärillämme todellisuudessa on. Fyysiset aistimme tekevät jatkuvaa tiedon suodatusta ja ”korjausta”. Ympärillämme on niin paljon kaikkea, ettei aivokapasiteettimme millään riittäisi tämän kaiken tiedon vastaanottamiseen ja käsittelyyn.

Tämän vuoksi esimerkiksi näköaistimme pyrkii koko ajan keskittymään oleellisen tiedon välittämiseen suodattamalla pois vähemmän tärkeitä asioita. Suodatus poistaa asioita, joiden olemassaoloon et usko – ja kääntäen, välillä voit nähdä asioita, joita muiden mielestä tässä fyysisessä ulottuvuudessa ei ole olemassakaan.

Purkinavaajan tapauksessa olin jo melko vakuuttunut, että se todellakin oli hukassa. Olihan se sanottu jo useaan kertaan ja luonnollisesti luotan kyseisen henkilön sanomisiin. Koska fyysisten aisten pitää vahvistaa ja tuoda ajatuksia todeksi tähän hetkeen, tällaisessa tilanteessa niillä ei tietenkään ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin poistaa kyseinen esine näkyvistä.

Pienen pysähtymisen ja pohdinnan jälkeen totesinkin ääneen, että ”niin, se purkinavaajahan on nyt meillä tässä ja nyt, ja kokkailu pääsee jatkumaan alkuperäisen suunnitelman mukaan”. Tämän jälkeen uudelleen ylimmän vetolaatikon avaaminen – ja tuloksena purkinavaaja oli heti näkyvillä siinä kohtaa missä sen kuului ollakin.

Tämä sama ilmiö on varmasti tapahtunut myös sinulle ties miten monta kertaa. Toteat avainten, silmälasien tai minkä tahansa olevan hukassa – ja ystäväsi pystyy heti sanomaan, että ne ovat aivan edessäsi. Välittömästi tämän jälkeen alat myös itse nähdä ne ja hämmästelet miksi et niitä huomannut aikaisemmin.

Ajatukset ja sanat ovat todellakin vahvoja. Jos jokin asia on mielestäsi hukassa, silloin sen on myös oltava niin. Jos olet varma, ettet saa jotakin asiaa tehdyksi, saat takuulla eteesi kaikenlaisia ylimääräisiä esteitä varmistamaan, että näin myös tulee tapahtumaan.

Kaikki toimii myös kääntäen. Olet varmasti kuullut kangastuksista ja kuinka ne toimivat. Voit nähdä mielessäsi asioita niin elävästi ja selvästi, että niistä on vaikea sanoa ovatko ne kuvittelua, vai näetkö ne myös fyysisillä aisteillasi – vai onko kyse ehkä jopa unesta. Ja loppujen lopuksi kaikki ovat aivan yhtä totta. Niin kauan kun et ole keskittynyt riittävästi johonkin ideaan tai ajatukseen, sillä ei ole vielä riittävästi energiaa jotta se olisi manifestoitunut pysyvämpään muotoon ympärillesi. Voit siksi viihdyttää näkyä mielessäsi, mutta et vielä tuntea sitä fyysisillä aisteillasi. Vain pieni osa kuvittelemistamme asioista lopulta tupsahtaa fyysiseen muotoon.

Ei siis kannata uskoa näkemäänsä – vaan luottaa siihen, että näet uskomasi asiat. Onkin hyvä tapa kertoa ja toistaa itsellesi tarinaa siitä, kuinka haluat asioiden todella olevan. Ajattele vain tilannetta jota haluat. Toki on luonnollista, että jokaisella meistä luottamus tai keskittyminen toisinaan herpaantuu. Tällöin on hyvä muistaa, että voit koska tahansa vaihtaa ajatuksiasi ja päättää asioiden olevan uudella tavalla. Erityisen nopeasti vaihdat ajattelusi suuntaa soveltamalla tilanteeseen kiitollisuutta, ja ajattelemalla iloa ja hyvääoloa tuovia asioita.

Jos sinulla esimerkiksi on kauhea kiire ja autonavaimia ei tunnu löytyvän mistään. Samalla kun pengot kaikki paikat, koko ajan suurempi ja suurempi hätä tuntuu iskevän päälle. Mitä teet? Ensimmäisenä sinun on pysähdyttävä ja lopetettava hätäily. Kun olet hetken hiljaa, hengität syvään ja vaikkapa sanot joko mielessäsi tai ääneen ”kaikki on hyvin, kaikki on hallinnassa” palaat säntäilystä tähän kuluvaan hetkeen. Kun olet läsnä tässä ja nyt etkä enää panikoi tulevasta, sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseesi. Nyt voit todeta kuinka haluat asioiden oikeasti olevan. Voit soveltaa tilanteeseen esimerkiksi kiitollisuutta toteamalla: ”kiitos siitä, että autonavaimet ovat tässä ja nyt, ja pääsen lähtemään liikkeelle”. Nyt kun olet varma, että autonavaimet ovat hallussasi, voit katsoa uudelleen kaikessa rauhassa ympärillesi. Nyt avaimet ovat takuulla jossakin erittäin näkyvillä ja oikein huutavat huomiotasi.

Tätä voit soveltaa käytännössä mihin tahansa. Jos sateenvarjosi ei ole mukana ostoskierroksellasi ja sade alkaa, voit olla kiitollinen pysymisestäsi kuivana. Jos taas hellepäivänä kuumuus tuntuu liialliselta, voit olla kiitollinen sopivasta lämmöstä ja viileistä tuulahduksista. Tämän jälkeen voit vaan hämmästellä mitä tapahtuu!

Tähtimerkkejä

Edellisessä artikkelissa kerroin perusteita siitä mitä astrologia on – ja toisaalta mitä se ei ole. Tällä kertaa käymme läpi hyvin lyhyesti eri tähtimerkkiryhmien ominaispiirteitä.

Näissä kuvauksissa esiintyvät ominaisuudet ovat usein kuin kaksiteräinen miekka. Sama asia voi olla hyvin positiivinen ominaisuus jos sitä käytetään yhteiseksi hyväksi – kun taas itsekkäästi vain omaa etua ajattelemalla sama asia muuntuukin hyvin negatiiviseksi. Lisäksi ominaisuudet ilmenevät eri tavoilla eri yhdistelmissä. Mitkään ominaisuudet eivät ole lukittuja, vaan jokaisella on luonnollisesti vapaa tahto muuttua koska tahansa. Jokaisen näennäisen haasteen kohdalla voitkin tehdä uudenlaisen epäitsekkään valinnan ja muuttaa askel kerrallaan suuntaasi.

Oma syntymämerkkisi vaikuttaa elämääsi kaikista eniten. Mutta jokaisessa meistä on osa kaikkia kahtatoista merkkiä. Tämän vuoksi kulloinkin aktiivinen merkki vaikuttaa aina jossakin määrin meihin kaikkiin. Esimerkiksi kesällä ravun aikaan meistä jokainen on normaalia tunteellisempi ja herkempi kuin muina aikoina. Kunkin tähtimerkin aikaan syntyneet kokevat nämä tunteet erityisen voimakkaina ja heillä ominaisuudet toki vaikuttavat ympäri vuoden.

Tähtimerkit voidaan ryhmitellä useilla eri tavoilla. Tärkeimmät ryhmittelyt tehdään merkkien esiintymisjärjestyksen ja ominaispiirteiden mukaan. Näiden lisäksi voidaan vielä puhua mm. mies- ja naismerkeistä tai positiivisista ja negatiivisista merkeistä. Eri ryhmien ominaisuuksia kuvaan sillä, kuinka he osallistuisivat kuvitteelliseen talonrakennusprojektiin.

Kun tähtimerkit jaetaan ryhmiin niiden esiintymisjärjestyksen perusteella, saamme seuraavat ryhmät:

  1. Ensimmäisen ryhmän muodostavat vuoden kolme ensimmäistä merkkiä – Oinas, Härkä ja Kaksoset. He edustavat valtavaa potentiaalia ja keksivät suuria ideoita, mutta he eivät ole erityisen käytännöllisiä toteuttamaan niitä. Nämä merkit luovat idean talon rakentamisesta ja yrittävät saada myös muut innostumaan asiasta, mutta he eivät todellakaan rakenna taloa itse.
  2. Seuraavan ryhmän muodostavat Rapu, Leijona ja Neitsyt. He ovat jo enemmän käytännöllisiä henkilöitä. He pystyvät kertomaan, miten ensimmäisen ryhmän ideat ja visiot voidaan jalostaa johonkin konkreettiseen muotoon ja käyttöön. Näiden merkkien edustajat kertovat paljon hyviä neuvoja ja tekevät suunnitelman siitä miten talo saadaan rakennettua, mutta hekään eivät sitä itse rakenna.
  3. Käytännön tekemisen hoitaa seuraava ryhmä, johon kuuluvat Vaaka, Skorpioni ja Jousimies. Tämä ryhmä odottaa muilta selkeää viestiä, mitä pitää tehdä ja miten, ja sen jälkeen he hoitavat toteutuksen. Tämän ryhmän henkilöt todellakin lyöttäytyvät yhteen, käärivät hihansa ja rakentavat muiden ideoiman ja suunniteleman talon.
  4. Kun talo on saatu rakennettua, tulevat muiden työn tuloksista ja sadonkorjuusta nauttimaan henkilöt viimeisestä ryhmästä, johon kuuluvat Kauris, Vesimies ja Kalat. He odottavat kunnes muut ovat saaneet uudet asiat toteutettua ja he nauttivat valmiista lopputuloksesta.Taloprojektissa he tekevät  viimeisen silauksen, hoitavat markkinoinnin ja myyvät talon.

Jo tämän jaottelun tietäminen voi auttaa monessa asiassa. Esimerkiksi ei ole syytä tyrkyttää Leijonalle tai Neitsyelle liikaa käytännön tekemistä, koska se ei yksinkertaisesti ole heidän aluettaan. Heille tulisi sen sijaan antaa mahdollisuus antaa neuvoja ja tukea muiden tekemistä.

Toinen tapa on jaotella merkit ominaispiirteiden mukaan, ja niitä ovat tuli, maa, vesi ja ilma.

  1. Tuli – Oinas, Leijona ja Jousimies
    Tulimerkit ovat jatkuvassa liikkeessä. Heidän täytyy koko ajan puuhata jotakin ja luoda uutta. Jos liike pysähtyy, seuraukset voivat olla hyvin tuhoisat. Tämän ryhmän jäsenissä on paljon potentiaalia henkiseen kasvuun. He pyrkivät olemaan koko ajan liikkeessä ja suuntaavat koko ajan ylemmäksi – kuten tulen liekkikin. Tulimerkit ovat ylpeitä omasta tekemisestä ja haluavat tehdä kaiken itse. He eivät tiedä kuinka pyytäisivät apua. Apua pyydetään vasta äärimmäisessä hädässä sen jälkeen asiaa on ensin yritetty itse ja omat keinot on jo käytetty. Tämä johtaa usein asioiden todelliseen lukkiutumiseen ja jumiutumiseen, koska avun pyyntö silloinkin on hankalaa. Suoran pyynnön sijasta se pyritäänkin usein esittämään vihjeiden avulla. Tulimerkkien tulisi jatkuvasti opiskella, kuinka he pystyisivät avaamaan enemmän itseään. Pelkän yksinäisen puurtamisen sijasta heidän tulisi oppia pyytämään apua ja vastaanottamaan myös muuta tukea. Tulimerkit pyrkivät luonnostaan vain opastamaan ja antamaan, kun heidän tulisi myös oppia ottamaan vastaan. Tuliryhmän henkilöt visoivat talon rakentamisen, kertovat tarkasti millaisena näkevät sen mielikuvissaan ja innostavat muita viemään visiota pidemmälle.
  2. Maa – Härkä, Neitsyt, Kauris
    Nämä merkit ovat maanläheisiä ja heidän tärkein ominaisuutensa on tehdä asioita. Tämän ryhmän jäsenet eivät säästele voimiaan saadakseen asioita tapahtumaan. Maanläheisyydestä seuraa usein helposti juurtuminen paikoilleen ja siksi heillä on paljon hankaluuksia liikkua, muuttua ja ottaa uusia askeleita elämässä. He jäävätkin usein jumiin vallitseviin olosuhteisiin vatvomaan asioita. Päätös mistä tahansa muuttumisesta on usein haasteellinen.Taloprojektissa tämä ryhmä rakentaa talon kunnon perustuksilla, kestävillä rakenteilla ja hyvin käytännöllisellä tavalla.
  3. Vesi – Rapu, Skorpioni, Kalat
    Vesiryhmän henkilöt ovat äärimmäisen herkkiä. Heillä on kuin tehokkaat antennit, joilla he pystyvät aistimaan ja tuntemaan lähes kaiken ympärillään tapahtuvan. He tietävät myös sen mitä ei ole sanottu. Usein he ajattelevat tuntevansa ja tietävänsä asioista liikaa ja siksi he välillä pyrkivätkin tukahduttamaan itseään. Muiden ryhmien henkilöillä asioiden hoitaminen voi olla helpompaa, koska he vain odottavat tapahtumien paljastumista – kun taas vesimerkeillä on ennakkotietoa ja aavistuksia niin paljon, etteivät he oikein tiedä mitä kaikilla tiedoilla tekisivät. Vesimerkeillä on paljon pelkoja ja ne ovat muita ryhmiä voimakkaampia. Vaikka vesimerkit ovat herkkiä ja tunteellisia, aina tunteiden ilmaiseminen ei ole heille helppoa. He eivät tiedä, kuinka voisivat kertoa tuntemuksistaan niin että muut vähemmän tuntevat voisivat ne ymmärtää. Vesimerkeillä tavoite onkin oppia ilmaisemaan enemmän omia tunteitaan ja samalla myös pelkojaan, jolloin niistä on helpompi saada ote. Taloprojektissa vesiryhmä tulee viimeistelemään talon. He loihtivat upean sisustuksen, muokkaavat piha-alueet… kaikenkaikkiaan siis huolehtivat siitä, että kaikki on kivasti ja nätisti.
  4. Ilma – Kaksoset, Vaaka, Vesimies
    Ilmaryhmän henkilöt ovat hyviä ajattelijoita. He luovat paljon ideoita siitä, miten asiat voitaisiin tehdä. He pystyvät puhumaan paljon siitä millainen parempi maailma on, mutta he eivät ota käytännön askeleita toteuttaakseen ajatuksiaan. He muuttavat usein mielipiteitään ja usein heillä on hankaluuksia viedä aloittamansa asiat loppuun. Kehittämiskohteet ovatkin pysyttäytymisessä tehdyissä päätöksissä ja asioiden saavuttamisessa ilman rönsyilyä matkalla. Taloprojektissa ilmaryhmä tekee viimeisen vaiheen. He ovat mestareita viestinnässä, julkisuuden hallinnassa ja he kykenevät muotoilemaan monimutkaisetkin asiat yksinkertaiseen muotoon. He ovat hyviä karismaattisia puhujia ja he pystyvät myymään talon niin, että ostaja tuntee tehneensä elämänsä parhaan kaupan.

Kuten huomaat, nämä ryhmät menevät osittain päällekäin ja ovat näennäisesti ristiriitaisia. Ensimmäisessä jaottelussa Jousimies oli talonrakentaja, mutta jälkimmäisessä koko projektin liikkeelle potkaiseva ideoija. Koska tähtimerkkejä on 12, näitä ominaisuuksia yhdistetäänkin eri merkkeihin eri tavoilla. Osa merkeistä on dominoivia, osa mukautuvia ja osa pyrkii asettumaan paikoilleen tekemättä juuri mitään.

Esimerkiksi ensimmäisessä jaottelussa vuoden kolme ensimmäistä merkkiä (Oinas, Härkä ja Kaksoset) jakautuvat niin, että Oinas edustaa vahvimpana itseään, Kaksoset mukautuu  tilanteisiin hyvin helposti ja Härkä pyrkii olemaan se mitä on. Jos kaikkien kolmen ryhmän edustajat laitettaisiin yhdessä työmaalle rakentamaan taloa, todennäköisesti tekemisen ohessa Oinas ja Kaksoset varmasti visioivat parannuksia niin suunnitelmiin kuin koko maailmaankin – samalla kun Härkä jatkaa väsymättä tiilien latomista. Kun muita voimakkaiden ryhmien edustajia ei ole paikalla, silloin toki Härkäkin pääsee osoittamaan aivan erilaisia ominaisuuksia.

Myöhemmissä artikkeleissa kuvaan tarkemmin yksittäisiä tähtimerkkejä ja samalla kyseiseen kuukauteen liittyviä kaikkia koskettavia ominaisuuksia – niin positiivisia kuin haasteitakin.

Horoskooppeja vai astrologiaa?

Kyselemme usein toistemme tähtimerkkejä mitä erikoisimmissa yhteyksissä. Tähtimerkkejä vilisee lehtien palstojen lisäksi myös erilaisissa henkilöprofiileissa useissa palveluissa. Mutta miksi sen tietäminen on sitten niin tärkeää – horoskooppien takiako?

Astrologia mielletään aivan liian usein kevyesti ja hupitarkoituksessa kirjoitetuiksi horoskoopeiksi. Horoskooppeja kirjoittavat henkilöt eivät välttämättä ymmärrä mitään todellisesta astrologiasta ja tämän vuoksi teksteillä onkin yleensä vain viihdearvoa. Astrologia on kuitenkin yhtä vanha viisaus kuin ihmiskuntakin. Viisautta oikein hyödyntämällä on mahdollista ymmärtää omaa elämää huomattavan paljon tarkemmalla tasolla sekä ennen kaikkea ottaa elämä haltuun.

Jos käyt tyypillisen astrologin eli yleensä ennustajan vastaanotolla, saatat kuulla tarinan, jonka mukaan kohtalosi on kirjoitettu tähtiin, ja saat tietää mitä elämässäsi tapahtuu lähikuukausina tai lähivuosina. Saatat myös kuulla varoituksia lähestyvistä ikävistä tilanteista. Sen sijaan astrologit eivät yleensä opasta mitä sinun tulisi tehdä jotta voisit välttää tämän ikävän tilanteen. He vain ennustavat ja opastavat etsimään apua terapeutilta, lääkäriltä, lakimieheltä… eli keneltä tahansa muulta.

Tämä on hyvin kaukana oikeasta astrologiasta. Astrologia on hyvin täsmällinen tiede, joka vaatii paljon opiskelua ja ymmärrystä. Aurinkokuntamme rakenne ja astrologian periaatteet on kuvattu hyvin tarkasti jo 4000 vuotta sitten kirjoitetuissa Abrahamin teksteissä. Tekstien oikeellisuus on kuitenkin pystytty todentamaan vasta noin viimeisen sadan vuoden aikana kaukoputkien ja muiden havainnointilaitteiden kehityttyä. Abraham mm. kertoi aurinkokuntaamme kuuluvan kolme paljaalla silmällä näkymätöntä planeettaa; Uranus, Neptunus ja Pluto, tiesi kaukaisimmankin planeetan kiertoajan auringon ympäri ja mm. Saturnuksen jäiset renkaat. Abrahamin tekstien pohjalta opit ovat levinneet ympäri maailman ja useat mestarit ovat lisänneet niihin jotakin. Samalla on syntynyt uusia astrologiasuuntauksia. Perusteet ovat kuitenkin kaikissa malleissa samat.

Maailmamme on jatkuvassa liikkeessä ja jokainen hetki on aina erilainen. Jokaiseen hetkeen liittyy myös erilainen energia, joka luo hetkelle erilaisia piirteitä. Olet varmasti huomannut, että toisinaan aika tuntuu lentävän siivillä ja toisinaan kaikki sujuu erittäin tahmeasti, jotkut viikot tai kuukaudet ovat äärimmäisen positiivisia ja kepeitä kun taas välillä kaikki tuntuu raskaalta ja negatiiviselta. Myös saman vuorokauden sisällä tunnet varmasti pirteyttä ja kepeyttä aamulla, uneliaisuutta ja hankaluuksia iltapäivällä ennen tasapainoista ja rentoa iltaa.

Astrologia on viisaus, joka auttaa meitä ymmärtämään nämä eri aikoihin vallitsevat energiat.  Sen sijaan tehtävämme ei ole vain hyväksyä niitä ja mukautua niihin, vaan hyödyntää kulloinenkin energia, jotta voimme nousta elämässämme entistäkin korkeammalle tasolle kaikkien taivaankappaleiden yläpuolelle. Emme siis ole taivaallisen kohtalon uhreja vaan itse vaikuttamassa elämäämme. Toki älykkäinä henkilöinä käytämme tähän kaiken saatavilla olevan tuen ja opastuksen. Astrologia ei siis yritä ennustaa tulevaisuutta tai tehdä horoskooppeja, vaan kertoo, millaisiin asioihin kulloisellakin hetkellä on mahdollisimman suuri taustatuki. Koska et kylvä maahan siemeniä talvea vasten, ei ole myöskään syytä yrittää aloittaa uusia projekteja silloin kun energiakausi kannustaa vanhojen asioiden loppuunviemiseen – tai yrittää pysytellä paikoillaan kesken suurimman kasvukauden.

Maailmassamme mikään ei ole sattumaa. Koska jokainen hetki sisältää erilaista energiaa, syntymähetkellä onkin valtavasti merkitystä. Syntymähetkellä vallitseva energia vastaa henkilön tähän elämään liittyviä ominaisuuksia. Jokainen meistä onkin tämän vuoksi valinnut syntymähetkensä hyvin tarkasti. Nämä ominaisuudet auttavat uudelleenelämään ja korjaamaan aikaisemmissa elämissämme tehtyjä vähemmän positiivisia valintoja. Kullakin tähtimerkillä on omat perusominaisuutensa niin hyvässä kuin haasteissakin, mutta niin on myös jokaisella päivällä, tunnilla, minuutilla ja syntymäpaikallakin. Kahden henkilön syntyessä täsmälleen samanaikaisesti vaikkapa Tampereella ja Lontoossa, energiat ovat erilaiset ja vastaavasti heidän ominaisuutensakin ovat erilaiset. Syntymähetki ei luo ominaisuuksiamme, vaan päinvastoin syntymähetki ja astrologian välineet mahdollistavat ominaisuuksiemme paljastamisen ja ymmärtämisen.

Universumi ei koskaan tuo eteemme tilannetta, jonka hallitsemiseen meillä ei olisi välineitä. Elämä onkin kuin peli, johon sääntökirja on (ja on aina ollut) saatavillamme. Yleensä sääntökirja on vieläpä jatkuvasti esillä ja sitä ei tarvitse edes etsiä. Mutta jotta tässä pelissä olisi edes hieman haastetta, säännöt on esitetty siinä muodossa että joudumme hieman näkemään vaivaa niitä ymmärtääksemme. Vain harva meistä muistaa edellisessä elämässä tekemiään valintoja ja miksi tätä peliä yleensäkään pelataan. Siksi onkin hieman haasteellista välttää samoja heikkoja valintoja. Voimme kuitenkin päätellä syntymähetkestä mitä aikaisemmin on tapahtunut ja mitä valintaa olemme tässä elämässä harjoittelemassa uudelleen.

Olet ehkä jo saattanut hyväksyä sen, että luot jatkuvasti omaa elämääsi ajatuksillasi. Lisäksi olet saattanut huomata, että universumi opastaa sinua jatkuvasti kaikessa kuiskuttelemalla kuudennella aistillasi ja tuomalla eteesi mitä ihmeellisimmiltä vaikuttavia asioita. Voisitko nyt pohtia ajatusta, että myös kaikki näkemäsi taivaankappaleet liittyvät tähän suureen kokonaisuuteen ja myös ne pyrkivät jatkuvasti auttamaan sinua elämässäsi eteenpäin tarjoamalla koko ajan uusia erilaisia tilanteita ja mahdollisuuksia jotta voit kasvaa ja muuttua?

Tänä päivänä seuraamme aurinkoon perustuvaa gregoriaanista kalenteria, jossa kuukausien pituudet vaihtelevat. Astrologia pohjautuu kuitenkin lunaariseen kuukalenteriin. Ammattimainen astrologi tarkastaakin syntymähetkesi tähtimerkin kuukalenterista ja siksi se voi olla jotakin ihan muuta kuin mitä olet tähän asti kuvitellut.

Kuu ja aurinko vaikuttavat meihin eniten. Olet saattanut nähdäkin mm. suuria Kuun aiheuttamia vuorovesiä. Vedenpinnan korkeudenvaihtelut vuorokauden aikana ovat tietyillä alueilla todella rajuja. Koska ihmisestä valtaosa on vettä, mitä luulet voisiko kuu vaikuttaa myös meihin? Auringon ja Kuun liikkeet taivaalla ovat myös hyvin kuvaannollisia. Nouseva Aurinko kuvastaa nousevaa energiaa ja laskeutuva Aurinko puolestaan heikkenevää energiaa (muistatko mitä mainitsin aikaisemmin energiaeroista päivän aikana?). Samoin kasvava kuu kertoo energiatasojen noususta ja vähenevä kuu päinvastoin. Jos kiinnität asiaan huomiota, todennäköisesti huomaat myös omassa elämässäsi Kuun aiheuttaman kahden viikon syklin. Kaikki tärkeät asiat onkin syytä ajoittaa kasvavan Kuun positiiviseen aikaan.

Myös kauempana olevilla taivaankappaleilla on vaikutusta. Osa planeetoista liikkuu nopeammin, osa hitaammin, ja siksi myös erilaisten ajanjaksojen pituudet elämässämme vaihtelevat. Jokaisella taivaankappaleella on erilaiset luonteenpiirteet ja siksi niiden liikkeitä tarkastelemalla voimme hyvin ymmärtää miksi koemme elämässämme juuri nykyisenlaisia asioita.

Jokainen planeetta sisältää aina positiivisen energian lisäksi myös haasteita ja vaikutukset ilmenevät eri tavoin. Mm. Pluto tuhoaa ensin ja vasta tämän jälkeen rakentaa paremmat asiat puhtaalta pöydältä. Pluton tämän hetkinen valtakausi alkoi vuonna 2008. Mitäpä luulet, ovatkohan samaan aikaan ympäri maailmaa käynnistyneet suuret talouskriisit, luonnonmullistukset ja useissa maissa tapahtuneet radikaalit vallanvaihdokset olleet sattumaa? Kun tiedämme kulloinkin vallitsevat sekä haasteet että mahdollisuudet, pystymme entistäkin paremmin nousemaan tilanteiden yläpuolelle ja pitämään ne hallinnassa.

Pilvien salliessa universumin opastus on siis koko ajan näkyvissä – riittää kun katsomme taivaalle. Mutta kuten todettua, asiat täytyy elämässä ansaita ja siksi merkkien ymmärtäminen vaatii opiskelua. Seuraavassa artikkelissa kerron lyhyesti eri tähtimerkkien ominaisuuksista – sekä hyvistä että haastavistakin luonteenpiirteistä.

Lisää astrologiasta kirjassa: Johanna Karpov: ASTROLOGIAN OPAS

Reagoitko?

Tarkoituksemme tässä elämässä on kasvaa, muuttua ja oppia koko ajan uutta. Tämän vuoksi meille myös tarjotaan jatkuvasti tarkoitukseen sopivia tilaisuuksia.

Koska sattumia tai onnea ei ole, eteemme ilmestyvät tilanteet ovat aina tavalla tai toisella itsemme aiheuttamia. Syyn ja seurauksen löytäminen on toisinaan hyvinkin haasteellista ja joskus jopa mahdotontakin. Mutta kun ymmärrämme että tilanne on edessämme vain ja ainoastaan omaksi parhaaksemme ja voimme vaikuttaa tapahtumien kulkuun, alkuperäisellä syyllä ei aina olekaan merkitystä.

Olet varmasti huomannut, että jotkut henkilöt tuntuvat kamppailevan lähes koko ikänsä samojen haasteiden parissa ja toiset taas porskuttavat vaikka he kohtaisivat näennäisesti kuinka suuria haasteita tai jopa suoranaisia katastrofeja. Tästä onkin helppo tunnistaa tapa, miten eri henkilöt suhtautuvat tapahtumiin.

Jos olet eläkeiässä samanlainen kuin olit lapsena etkä ole muuttanut lainkaan käyttäytymistäsi ja itseäsi, et ole hyödyntänyt edessäsi olleita tilaisuuksia muuttumiseen. Mietipä millaisia elämäsi haasteet olivat silloin kun olit lapsi, teini-ikäinen tai vaikkapa kymmenen vuotta sitten – ja ovatko ne vielä tänäänkin samoja.

Jokainen kohtaamamme tilanne on mahdollisesta näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta vain parhaaksemme. Oleellista on ymmärtää, että tilanteet todellakin ovat auttamassa meitä kasvussamme eikä mikään tilanne ole sellainen ettemme voisi sitä hallita. Haasteet ovat aina tarkasti mitoitettuja kulloiseenkin tilanteeseemme. Henkilöt, jotka ovat jo edenneet elämässään, saavat luonnollisesti suurempia ja heidän nykytilanteeseensa parhaiten sopivia haasteita. Yleensä he myös ovat jo oppineet ymmärtämään haasteiden merkityksen eivätkä he pelkää liikkua niitä kohti ja toimia eri tavoin kuin aikaisemmin.

Toisinaan pelkkä arkinen pikkuinen kiusa ei enää riitä ja joillekin henkilöille tuodaan todella suurelta vaikuttavia iskuja. He saattavat menettää perheensä, koko omaisuutensa tai sairastua erittäin vakavasti. Myös nämä tilanteet ovat äärimmilleen vietyjä keinoja herättää omaa haluamme muuttua. Kun kaikki vanha on mennyttä, tuolloin on viimeistään hyvää aikaa pohtia elämän lakeja ja mitä elämältä oikeasti haluamme. Kuinka usein saammekaan todistaa vakavasta sairaudesta parantuneen henkilön olevan kuin täysin eri ihminen. Valitettavan usein näissä tilanteissa henkilöitä kuitenkin tuetaan epäkäytännöllisillä tavoin. Useille tarjotaan mitä moninaisimpia lääkityksiä ja henkistä tukea hyväksyä uusi tilanne ja pyrkiä elämään uuden tilanteen mukaisesti – ja näin toimimalla estetään tehokkaasti tilanteen oikea käsittely ja omat askeleet uuden entistäkin loistokkaamman elämän rakentamiseen.

Tämä kaikki on johdantoa universaaliin lakiin reagoinnista ja proaktiivisuudesta ja muutoksen tärkeydestä. Jokaisella meistä on vapaa tahto joka sallii meidän päättää, kuinka suhtaudumme eteemme ilmestyviin tapahtumiin. Kun vastaat tilanteeseen ensimmäisenä mieleentulevalla teolla tai sanoilla, reagoit tilanteeseen. Tämä on usein hyvin vahvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tiedät oikeaksi, mutta siitä huolimatta päätät tehdä asian. Tilanteisiin reagoimalla voit saada hetkellisen hyvän olon ja paljon energiaa, mutta hyvin usein tilanne kaduttaa jälkikäteen.

Jos joku tulee ärsyttämään sinua tai haastamaan kanssasi riitaa ja vastaat ärsykkeeseenn samalla mitalla, tilanne ei voi kehittyä kovin helposti positiiviseksi. Sen sijaan jälkikäteen joudut pohtimaan kuka ottaa ensiksi yhteyttä ja pyytää anteeksi ja mitä muita askeleita tilanteen korjaamiseksi saatetaankaan tarvita. Samoin jos olet päättänyt laihduttaa ja paheesi ovat runsaat jälkiruuat, voit olla varma että universumi järjestää näitä epäterveellisiä jälkiruokia jatkuvasti eteesi jotta sinulla on mahdollisuus tehdä jotakin uudella tavalla – eli kieltäytyä niistä.

Haasteet ovat aina egon luomia illuusioita ja testejä. Näillä haasteilla ego pyrkii pitämään sinua otteessaan ja estämään kasvusi ja kaiken positiivisen muutoksen. Aina kun reagoit ja lähdet egon peliin mukaan, tiedät jo hävinneesi pelin. Ilmaiset, ettei päätöksesi jostakin uudesta ja paremmasta tavasta tai asiasta ollutkaan sinulle tärkeää. Häviäminen pelissä ei suinkaan ole vakavaa, sillä tilanteet toistuvat niin kauan kunnes valitset erilaisen lähestymistavan. Tilanne itsessään ei siis ole hyvä eikä huono – ainoastaan sinun oma suhtautumisesi siihen antaa tilanteelle merkityksen.

Miten peli sitten voitetaan? Ensiksikin täytyy muistaa, että tilanteessa on aina jotakin hyvää naamioituneena haasteen muotoon. Toisekseen universumi pitää meistä aina huolta ja antaa meille kaiken haluamamme kun toteutamme omaa todellista itseämme. Peli voitetaankin siksi pidättäytymällä ensimmäisenä mieleen tulleesta ajatuksesta ja teosta. Tämä mahdollistaa sen, että voitkin seurata tilannetta hieman pidemmälle ja ymmärtää sitä enemmän. Jos joku purkaa huonoa oloaan, älä lähde mukaan hänen juttuunsa vahvistamaan huonoa oloa, vaan pidä pieni tauko ja muistuta itsellesi, että vain oma vastineesi antaa tilanteelle merkityksen. Tauon aikana pohdi vastaustasi ja kysy itseltäsi, miten tilannetta voidaan oikeasti parantaa. Samoin jos kuulet oikein mehukkaan juorun, ennen sen levittämistä eteenpäin pohdipa mitä tunnet oikeaksi ja millä toimilla luot hyvää ympärillesi vahingoittamatta ketään.

Kuulet aina mielessäsi kahdenlaisia viestejä. Ensimmäisenä saapuvat vahvat ja luontevalta tuntuvat viestit ovat egoltasi. Ne viestit pyrkivät vain hetkelliseen hyvään oloon ja kannustavat sinua olemaan syy uusiin tilanteisiin, joiden negatiiviset seuraukset ilmenevät myöhemmin. Mutta jos voit vastustaa tätä viestiä, huomaat pian kuulevasi myös muita ajatuksia. Nämä seuraavat ideat ja viestit tulevat todelliselta itseltäsi joka ymmärtää mistä tilanteessa oikeasti on kyse. Saatat saada mieleesi asioita, jotka eivät tunnu millään tavalla järkeviltä tilanteeseen, mutta ne ovat juuri niitä asioita joita sinun oletetaan tekevän tai sanovan. Todellinen suuri itsesi tietää, mitä toinen henkilö tarvitsee kuulla, vaikka hän naamioisikin tilanteen hyvin tehokkaasti päinvastaiseksi.

Kun jätät ensimmäisen reagoinnin tekemättä ja sen sijaan odotat kunnes ymmärrät oikean totuuden, käyttäydyt reaktiivisuuden sijasta proaktiivisesti. Tällöin katsot tilannetta hieman kauempaa ja oman etusi sijasta luot positiivisuutta kaikille tilanteen osapuolille. Proaktiivisuus tarkoittaa myös sitä, että sama tilanne ei välttämättä toistu enää lainkaan tai toistuu huomattavan paljon aikaisempaa harvemmin. Jatkuvilla proaktiivisilla vastineilla tilanne lopulta katoaa koska nouset elämässäsi uudelle tasolle. Uudella tasolla kohtaat uusia erilaisia haasteita. Jokaisella on niin paljon muutettavia asioita itsessään, etteivät haasteet voi ikinä loppua. Niihin kaikkiin pätee kuitenkin aina sama sääntö – reagoimalla tilanteet toistuvat kun taas proaktiivisuudella kasvat itse sekä luot koko maailmaan hyvää ja autat myös muita. Näitä valintoja varten meillä on vapaa tahto ja harjoittelutilanteita riittää päivittäin enemmän kuin kylliksi.

Viisaiden vastaukset

Artikkelissa kuudennesta aistista kerroin esimerkistä, jossa tuntemattomilta henkilöiltä pyydettiin vastausta omaan kysymykseen. Kysymystä ei esitetty ääneen, vaan se kysyttiin ainoastaan omassa mielessä. Toinen henkilö pystyi silti vastaamaan hienosti esitettyihin kysymyksiin kertomalla mitä ajatuksia hänen mieleensä tuli.

Olemme kaikki todellakin hyvin tiukasti sidoksissa toisiimme ja lopulta kaikki mitä on olemassa, on yhtä. Viidellä fyysisellä aistilla emme voi tätä todeta ja usein uskommekin illuusioon siitä, että olisimme hyvinkin toisistamme erillisiä yksilöitä.

Kaikista tehokkainta kommunikointi onkin ajatusten tasolla. Ne eivät tunne etäisyyksiä tai muitakaan rajoitteita. Voit viestiä maapallon toisella puolella olevan henkilön kanssa – tai vaikkapa jo tästä fyysisestä maailmasta eteenpäin siirtyneen henkilön kanssa. Olemme kaikki yhtä ja näkemämme etäisyydet ja aika ovat todellakin vain illuusiota. Olet varmasti huomannut, että voit ennakoida tulevia puhelinsoittoja tai tilanteita, vaikka toinen henkilö tai tapahtumapaikka olisi tuhansien kilometrien päässä.

Mitä ajatustasoltaan kehittyneempien henkilöiden kanssa kommunikoimme, huomaammekin usein että viestinnästä suurin osa tapahtuu ajatustasolla. Tämä onkin hyvä kehityksen mittari. Jos olet ollut kuuntelemassa viisaiden henkilöiden esityksiä tai sinulla on ehka ollut jopa tilaisuus keskustella heidän kanssaan, olet voinut huomatakin ilmiön. Henkilö saattaa vain kuunnella ja hymyillä tai puhua täysin epäoleellisista asioista – ja pian huomaat tietäväsi vastauksen kysymykseesi. Toisinaan jo se, että olet samassa huoneessa tällaisen henkilön kanssa riittää.

Itse osallistun viikottain todella korkealla tasolla olevan henkilön luennoille ja ne ovat usein hämmentäviä kokemuksia. Kyseinen henkilö näkee todella selkeästi kuulijoistaan, mitä kukakin tarvitsee ja hän osaa arvioida kuinka tämä tarpeellinen tieto on syytä milloinkin välittää. Hyvin usein luennon aikana hän saattaakin pitää muutaman sekunnin tauon ja ottaa katsekontaktin johonkin osallistujaan. Tauon jälkeen hän jatkaa esitystä niin kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Mutta vaikka esityksen aihe olisi mikä tahansa, kykenee hän näiden lyhyiden kontaktien aikana tuntemaan mitä itsekukin tarvitsee – ja lisäksi myös vastaamaan ajatusten avulla. Lisäksi toisinaan hän mukauttaa esitystään näiden aistimusten perusteella. Itse olen saanut luentojen aikana useita kertoja selkeän vastauksen pohtimaani asiaan, joka ei ole millään tavalla liittynyt esityksen aiheeseen.

Jos käyt viisaiden kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja, niissä usein toistuu sama kaava. Kun esität kysymyksiä, he välttelevät vastauksia. He puhuvat vähän asian vierestä tai eivät välttämättä vastaa lainkaan. Mutta miksi he tekevät näin? Todennäköisestihän he kuitenkin tietävät täsmälleen oikean vastauksen välittömästi, mutta silti he saattavat vain todeta ”en tiedä, täytyy pohtia”. Ja kuitenkin tapaamisen jälkeen tiedät vastaukset ongelmiisi.

Ensinnäkin he tietävät kuinka epäluotettavaa viestintä fyysisten aistien kautta on. Ymmärrämme asiat helposti väärin vaikka asettelisimme sanamme kuinka huolellisesti. Toisekseen viisas henkilö ei halua ottaa kunniaa auttamisestaan. Jos hän suoraan kertoisi tarkat ohjeet mitä kysyjän on tehtävä, on vaara, että vastaus on vastaajan egoa vahvistava. Kun henkilö vastustaa haluaan kertoa heti tarkan vastauksen, ei hän anna egolleen tilaisuutta ottaa vastauksesta kunniaa. Kun vastaajan oma etu ei ole enää häiritsemässä, voi hän entistä paremmin aistia mitä vastapuoli oikeasti tarvitsee. Vastaus voi välittyä kysyjälle sanattomasti mitä moninaisimpina ideoina, inspiraatioina tai mielikuvina.

Pääsin todistamaan erilaisia vastaustapoja jokin aika sitten kun pyysin uuteen hankkeeseeni kommentteja muutamalta erittäin paljon arvostamaltani henkilöltä. Vaikka kaikki henkilöt noudattavatkin paljon näissäkin artikkeleissa esitettyjä universaaleja lakeja, ovat he silti kuitenkin hyvin erilaisia käytänön toimissaan. Halusin osoittaa kuinka paljon arvostan henkilöitä ja tämän vuoksi lähetin perinteisen kirjeen. Tokikaan en odottanut heiltä paluukirjettä ja siksi mainitsin sähköpostiosoitteeni mahdollista vastausta varten.

Ensimmäisenä sähköpostitse tuli vastaus kaikista maanläheisimmältä henkilöltä. Hän oli kirjoittanut pitkän viestin ja listasi siinä paljon asioita joita minun olisi syytä harkita tai ottaa huomioon. Jostakin syystä listatut asiat eivät kuitenkaan erityisesti minua innostaneet.

Ehkä parin viikon kuluttua sain sähköpostivastauksen toiselta henkilöltä, joka soveltaa elämäänsä huomattavan paljon enemmän universaaleja lakeja. Hän kirjoitti arvostavansa ideaa ja pyysi pitämään hänet ajantasalla siitä miten hanke etenee. Hän ei ehdottanut mitään käytännön toimenpiteitä.  Kuitenkin tämä selkeä tuki auttoi miettimään asiaa eteenpäin.

Tämän jälkeen aikaa kului ja lopulta neljän kuukauden kuluttua posti toi Los Angelesissa leimatun kirjeen. Tämä oli vastauskirje todelliselta gurulta. Käsinkirjoitetussa kirjeessään hän kiitti viestistä ja kirjoitti vain ”katson asiaa”. Muuta yhteydenottoa häneltä ei tämän lisäksi tullut. Tämä gurun vastaus oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Hän vastasi perinteisellä kirjeellä, maksoi postikuluja ja odotti asian kanssa monta kuukautta. Entä miksei hän vastannut heti? Olen varma että ajatustasolla hän vastasikin, mutta jos hän olisi heti ilmoittanut vastanneensa, hänelle olisi saattanut muodostua ego-ongelma. Kun hän odotti monta kuukautta eikä kirjeessäkään paljastanut mitä hän lopulta oli tehnyt, hänen egonsa ei voinut ottaa kunniaa tapahtumasta.

Erilaisista lähestymistavoista huolimatta jokainen vastaajista varmasti teki parhaansa auttaakseen. Mutta on avartavaa pohtia, kuka näistä henkilöistä lopulta panosti vastaukseen ja auttoi eniten.

Kuudes aisti

Meistä jokaisella on erittäin hienostunut ja jatkuvasti toiminnassa oleva kuudes aisti. Huomaat sen toiminnan usein erilaisina tuntemuksina ja ikäänkuin hiljaisina kuiskauksina mielessäsi. Saatat yrittää järkeillä oikeaa valintaa tai tekoa, mutta samanaikaisesti jokin sisälläsi kannustaa valitsemaan toisen vaihtoehdon. Tämä on aivan normaali tilanne kun muodostamme tapahtumista kokonaiskuvaa hyvin erilaisten aistien avulla.

Viisi fyysistä aistiamme välittävät koko ajan rajallista ja hyvin valikoitunutta tietoa ympäristöstämme. Tieto on valikoitunutta siksi, että teemme siihen jatkuvasti tehokasta suodatusta. Näemme ja kuulemme asioita joita haluamme nähdä ja kuulla. Tällöin hyvin monet tärkeät asiat suodattuvat pois. Kuvittelemme tekevämme hyvinkin järkeviä ja tarkkaan harkittuja päätöksiä, mutta samalla päätökset perustuvatkin vain murto-osaan saatavilla olevasta tiedosta.

Fyysisillä aisteilla emme koskaan voi havaita täyttä todellisuutta. Ympärillämme oleva on vain seurausta siitä mitä olemme aikaisemmin ajatelleet. Se mitä ajattelemme nyt, ei välttämättä ole vielä millään tavalla muodostunut fyysisten aistiemme ulottuville. Fyysiset aistit auttavat herättämään uusia haluja ja pohtimaan, mitä haluamme saada enemmän ja toisaalta mitä vältellä. Sen sijaan uusien asioiden luomisessa fyysiset aistit yksinään eivät juurikaan voi auttaa, mutta ne voivat toimia kanavina kuudennen aistin toiminnalle.

Kun sinulle on selvää mitä haluat saada, omistaa tai saavuttaa, universumi tietää heti kuinka se saa toteutettua pyyntösi. Tämän jälkeen se alkaa heti opastaa sinua kohti tavoitettasi suorinta ja yksinkertaisinta reittiä. Tämä reitti ei ole aisteillamme koettavissa. Et näe millaisten välietappien kautta lopulta päädyt maaliin etkä yleensä voi millään järkeillä tai arvata tätä reittiä. Reittiä kuitenkin paljastetaan aina sopiva pätkä kerrallaan ja sinulle tarjotaan mahdollisuus seurata polkua.

Näet ja kuulet jatkuvasti ympärilläsi merkkejä siitä mitä sinun tulisi seuraavaksi tehdä. Mikään ei ole sattumaa. Olemalla koko ajan avoimempia, alamme ymmärtää koko ajan enemmän edessämme olevia viestejä.

Esimerkiksi olet saattanut pohtia siirtymistäsi parisuhteessasi seuraavalle syvemmälle tasolle ja pohdit onko nyt hyvä aika ottaa askelta. Myöhemmin täysin tuntematon henkilö pysäyttää sinut kaupungilla ja kysyy opastusta häätilaisuuteen. Mietipä, miksi hän valitsi kaikista kadulla liikkuneista henkilöistä juuri sinut? Entä miksi hän kysyi juuri häistä? Kun muistat, että mikään ei ole sattumaa, ymmärrät myös että tämä oli vastaus kysymykseesi. Sinulla on siis täysi universumin tuki aloittaa häiden valmistelu tässä ja nyt.

Toisinaan voit myös kuulla muiden henkilöiden keskusteluja aiheesta, joka vastaa hyvin läheisesti omaa tilannettasi. Kuulet samalla miten tilanne etenee ja kannattaako sinun jatkaa ajattelemallasi tavalla. Tai pohtimasi kysymyksesi jälkeen näet ulkona mainoksen, jonka viesti sisältää vastauksen tai ehkäpä kuulet vastauksen radiosta laulun sanojen muodossa.

Universumi voi luonnollisesti vastata pyyntöihisi myös kieltävästi. Olet vaikkapa ostamassa asuntoa ja yllättäen joku toinen ostaja nappaakin haluamasi kohteen nenäsi edestä. Tämä on merkki siitä, ettei asunto ollut sinulle oikea. Ehkä asunnossa on jokin piilevä vika tai muutoin parempi asunto on jossakin odottamassa sinua. Jos asunto on oikeasti sinun, kukaan ei voi viedä sitä sinulta. Siksi tällaisessa tilanteessa ei pidä masentua tai hermostua vaan ymmärtää tämä opastuksena sinun omaksi parhaaksesi.

Ajattelepa vaikka että löydät kaupasta jonkin oikein upean vaatteen, mutta juuri sinun kokoasi ei ole varastossa. Ehkäpä tämä on merkki siitä, että sinulla on jo tarpeeksi vaatteita, et tulisi kuitenkaan käyttämään juuri tätä tai se ei muutoin ole sopiva ajattelemaasi käyttöön. Tai ehkä sinulla on auto, joka tarvitsee huoltoa parin kuukauden välein. Se voi ehkä olla merkki siitä, ettei auto oikeasti ole sinun ja jokin parempi luotettavasti toimiva auto odottaa sinua jossakin.

Toisinaan opastus voi olla sisäisiä tuntemuksia. Saatat ravintolaan astuessasi tuntea, ettei jokin ole kohdallaan ja seuraavana päivänä saat asialle vahvistuksen kärsimällä vatsavaivoista. Tai olet viime metreillä sopimassa suurta kauppaa tai uutta työsopimusta ja juuri ennen allekirjoitusta jokin ääni sisälläsi huutaa ”älä tee sitä”.

Erityisen herkkiä kanavia universumin viesteille ovat lapset. He myös yleensä kertovat peittelemättä saamansa tiedot. Vaikka ne eivät usein kuulostakaan järkeviltä, ryhdypä kiinnittämään enemmän huomiota lasten sanomisiin.

Välillä vastaus pyyntöösi voi tulla myös näennäisen negatiivisen tapahtuman välityksellä. Esimerkiksi eräs henkilö oli päättänyt matkustaa tiettyyn tapahtumaan, mutta hänellä ei ollut rahaa maksaa matkaa eikä osallistumismaksua. Siitä huolimatta hän ilmoittautui tapahtumaan ja pyysi universumilta tarvittavan summan rahaa. Muutama päivä tämän jälkeen hän joutui auto-onnettomuuteen ja hänen autonsa romuttui korjauskelvottomaksi. Tilanne ei häntä kauheasti harmittanut koska auto oli jo hyvin iäkäs eikä henkilö sitä oikeastaan juuri mihinkään edes tarvinnut. Hieman myöhemmin vakuutusyhtiö lähetti laskelman auton korvaussummasta ja se oli täsmälleen matkan ja osallistumismaksun verran. Tämä oli universumille selkein tapa tuoda oikea summa rahaa ja poistaa tarpeeton turhia kuluja aiheuttanut auto. Kaikki tapahtumat ovat aina hyväksemme.

Voit pyytää vastauksia omiin kysymyksiisi keneltä tahansa kysymystäsi paljastamatta. Riittää kun ajattelet asiaa ja kuuntelet vastauksia. Jokin aika sitten osallistuin tilaisuuteen, jossa yksi harjoitus oli vastausten antaminen tuntemattomille henkilöille. Jokaisen piti löytää parikseen henkilö, jota ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut, eikä kumpikaan saanut kertoa mitään itsestään. Tämän jälkeen kumpikin vuorollaan pohti mielessään kysymystä. Samanaikaisesti toinen henkilö avasi mielensä ja kysyi mielessään, mitä edessä seisova henkilö tarvitsee kuulla. Tämän jälkeen ensimmäisenä mieleentullut vastaus oli oikea ja tarkoitettu toiselle kerrottavaksi. Tulokset olivat hämmästyttäviä. Käytännössä kaikki saivat kysymyksiinsä oikean vastauksen ilman että yhtään kysymystä lausuttiin ääneen. Kaikki vastaukset eivät luonnollisestikaan olleet sellaisia joita henkilö olisi halunnut kuulla – mutta vastaukset olivat oikeita.

Vastaukset ja vahvistukset ajatuksille voivat tulla myös unien kautta. Jos olet suunnitellut tietyn asunnon ostamista ja unessa näet itsesi asumassa kyseisessä asunnossa – tiedät että ostopäätös kannattaa tehdä. Saatat myös unessa nähdä viestin, että jostakin hankkeesta tai ideasta on syytä luopua.

Toisinaan merkit voivat olla myös ketjutettuja ja tulla pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi itse näin jokin aika sitten erittäin eloisan unen, josta mieleeni jäi paljon yksityiskohtia ja erittäin selkeä mielikuva tapahtumapaikasta. En kuitenkaan tunnistanut paikkaa enkä ymmärtänyt mitä uni lopulta tarkoitti. Muutama päivä myöhemmin aamiaispöydässä päätin selata lehtipinon välissä ollutta hotellimainosta. Yleensä en niitä lue vaan heitän ne suoraan pois. Jostakin syystä nyt kuitenkin päätin avata mainoksen ensimmäisenä. Ja heti ensimmäisellä aukeamalla oli iso kuva unessa näkemästäni paikasta hotelliesittelyn yhteydessä. Pystyin hyvin tunnistamaan kuvasta alueet jossa unessa liikuin ja kaikki vastasi täsmälleen unen maisemaa. Nyt tiedän siis mikä kyseinen paikka on, mutta en vielä sitä mihin tämä polku johtaa. Selkeää joka tapauksessa on, että kyseisessä paikassa on mentävä käymään paikan päällä –ehkäpä merkitys selviää siellä.

Viestit ja opastus voivat tulla siis hyvin monenlaisia reittejä. Tärkeää on, että ymmärrät kaikkien tapahtumien olevan hyvästä. Älä siis masennu tai koe muutoin negatiivisia tunteita jos asiat eivät aina suju niinkuin kuvittelit. Kiinnitä koko ajan enemmän huomiota siihen mitä ympärilläsi tapahtuu ja millaisia tuntemuksia asiat herättävät –ja tiedät kyllä mitä sinun tulee tehdä.

Haluatko lukea lisää? Ajatellen-kaupasta löydät mm. Sonia Choquetten menestyskirjan Herätä sisäinen äänesi.

Vetovoiman laki 4 – vastaanotto

Tähän mennessä olet pyytänyt asioita, universumi on ne järjestänyt ja olet vieläpä ansainnut ne muuttumalla ja läpäisemällä eteesi tulleet haasteet ja testit. Nyt pääsemme viimein vaiheeseen, jossa pyyntösi voivat manifestoitua eli ilmestyä elämääsi.

Tässä vaiheessa universumin ovet ovat auki ja monenlainen hyvä pääsee valumaan elämääsi. Et voi kuitenkaan kontrolloida toimitusprosessia. Voit toki esittää vaikkapa toiveita siitä, milloin haluat saavuttaa tai omistaa tiettyjä asioita, mutta universumin ei tarvitse tätä aikarajaa noudattaa. Et ehkä ole vielä ajattelemallasi ajanhetkellä valmis vastaanottamaan pyytämääsi tai vaihtoehtoisesti ympäröivä maailmasi ei vielä ole valmis.

Hyvin monesti saatat myös haluta asioita, joita lopulta kuitenkaan juuri sillä hetkellä et tarvitse. Voit haluta uutta autoa, mutta ehkä Sinulla kuitenkin on jo nyt jokin auto. Voit haluta uutta asuntoa, mutta todennäköisesti Sinulla kuitenkin on jo jonkinlainen asunto.

Universumi pitää sinusta aina huolta ja priorisoi pyyntöjäsi. Tämän vuoksi saat ensisijaisesti aina sen, mitä kulloinkin tarvitset. Aina tämä ei välttämättä tarkoita sitä asiaa jonka olet pyytänyt. Saatatkin saada täysin päinvastaisen asian tai kokemuksen. Muista, että jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa. Eteesi tuleva uusi tilanne voi voi olla tarpeellinen opettamaan sinulle jonkin uuden asian tai saattamaan sinut yhteen tarpeellisten henkilöiden, organisaatioiden tai paikkojen kanssa ennenkuin seuraava osuus pyytämästäsi asiasta voi paljastua. Toisinaan halusi voi myös olla liian suuressa ristiriidassa syvällä sisimmässäsi tuntemasi suuremman tarkoituksesi kanssa.

Voitkin ajatella, että pyyntösi ovat luonteeltaan parametrejä, jotka kertovat sinun haluavan ”tällaista tai parempaa”. Universumi haluaa aina toimittaa mahdollisimman suuren version pyynnöstäsi. Kuitenkaan et saa koskaan enempää kuin pystyt sillä hetkellä ottamaan vastaan. Mikäli et ole vielä kasvanut riittävästi tai tehnyt muuta pohjatyötä pyyntösi vastaanottoa varten, toimitus sovitetaan nykyiseen elämäntilanteeseesi sopivaksi.

Jos olet vaikkapa pyytänyt uutta järeää urheiluautoa mutta sinulle toimitetaankin vaatimattomampi käytetty auto, tiedät ettet vielä ollut valmis korkeammalle tasolle. Huomioi kuitenkin myös nämä saavutukset rohkaisevina todisteina siitä, että pyyntöjäsi kuunnellaan ja niihin vastataan. Mitä enemmän tilanteet kehittyvät ja luotat prosessiin, sitä suuremmin pyyntösi alkavat toteutua. Jossakin vaiheessa alat todennäköisesti myös huomaamaan kaikenlaista ylimääräistä kivaa alkuperäisten pyyntöjesi lisäksi.

Ylimääräisistä mukavista asioista hyvä esimerkki on oma viime syksyinen tilanne, jolloin jouduin vaihtamaan asuntoa. Silloinen asunto oli luonnollisesti herättänyt paljon ajatuksia siitä, mitä seuraavassa voisi olla paremmin ja millä alueella asunnon tulisi olla. Harmittelin vain hieman sitä, että uusi alue on hieman kauempana keskustasta, joten hienot näkymät kaupungin maamerkeille katoavat. Toisaalta ajattelin alueen asunnoista olevan usein hienoja jokinäkymiä, joten ehkä ne korvaavat menetyksen. Uusi upeilla jokinäkymillä oleva asunto löytyikin heti ensimmäisen päivän asuntoesittelystä ja vuokrasopimus oli nopeasti tehty. Tämän jälkeen muuttopäivänä yllätys oli suuri. Kun katseen nosti pois joesta, sen yli avautuvat näkymäthän olivatkin todellisuudessa huimat! Näkyvissä olivat kaikki samat maamerkit kuin edellisestäkin asunnosta ja lisäksi myös paljon muita upeita kohteita. Asuntoesittelyn aikana en edes olettanut näkeväni maisemia ja siksi niihin ei tullut kiinnitettyä mitään huomiota – ainoastaan talon editse kulkevaan jokeen. Tämä oli jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että kun asioista päästää irti, universumi kyllä toimittaa ne paljon suuremmassa mittakaavassa kuin olisi ikinä osannut kuvitella.

Toisinaan toki vastaus pyyntöihisi voi myös olla ”ei”. Jos olet ehkä pyytänyt jotakin pientä ja vaatimatonta, saattaa universumi nähdä sinulla olevan valtavan potentiaalin jollakin toisella paljon paremmalla alueella. Tällöin saatkin pyytämäsi asian sijasta johdatusta kohti uutta suuntaa ja kohti uusia saavutuksia ja seikkailuja, joista et välttämättä tässä vaiheessa vielä ole joko osannut tai uskaltanut kuvitellakaan.

Kasvamme ja muutumme jatkuvasti. Siksi myös ajattelumme ja pyyntömmekin muuttuvat. Jotta pyyntösi pääsee ilmestymään, ajatustesi on oltava linjassa pyyntöjesi kanssa. Jos muutat jatkuvasti mieltäsi ja sitä mitä haluat, universumin on hyvin hankala toimittaa asioita elämääsi. Sen sijaan voit toki koko ajan parantaa ja kehittää pyyntöjäsi. Voit esimerkiksi lisätä uusia ominaisuuksia pyytämääsi uuteen kotiin. Tärkeintä on se, että uusi koti säilyy edelleen tavoitteenasi ja todellakin haluat saavuttaa sen. Et siis saa luopua tavoitteestasi ja hyväksyä mieleesi mitään epäilyjä uuden kodin suhteen.

Ole siis varma siitä, että pyyntösi ja toiveesi ovat hoidossa ja saat aina elämääsi parhaiten sopivan lopputuloksen. Mitä suurempia ajattelet, mitä enemmän kasvat ja kehityt ja mitä rohkeammin astut oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, sitä korkeammalle tasolle nouset ja pyyntösi toteutuvat jatkuvasti nopeammin ja suuremmassa mittakaavassa.

Vetovoiman laki 3 – haaste

Kun olet tehnyt pyyntösi selväksi ja universumi on tehnyt tarpeelliset järjestelyt, alkaa kaksiosainen toimitusprosessi. Ensimmäisessä vaiheessa meiltä vaaditaan jotakin tekemistä ja siksi eteemme tupsahtaa jokin haaste. Haaste testaa olemmeko tosissamme haluamamme pyynnön suhteen ja toisekseen meille annetaan tilaisuus ansaita pyytämämme asia.

Tässä yhteydessä ansaitsemista ei pidä ymmärtää väärin. Et työskentele ansaitaksesi rahaa jolla voit hankkia pyytämäsi asian. Sen sijaan ansaitset pyytämäsi asiat muuttumalla ja kasvamalla. Jatkuva muuttuminen on elämämme tarkoitus ja siihen universumi myös kannustaa jokaisessa prosessissa. Sinulta vaaditaan jokin uusi tapa ajatella, jokin uusi ele tai reaktio kohtaamaasi tilanteeseen.

Esimerkiksi sinulla saattaa olla lasku, jonka eräpäivä lähestyy vauhdilla, ja sen maksamiseen ei yksinkertaisesti tällä hetkellä näytä olevan resursseja. Kun pyydät tähän tilanteeseen ideoita ja inspiraatiota, saat pian juuri sinun tilanteeseesi ja tähän astiseen käyttäytymiseesi sopivan haasteen. Jos vaikkapa et ikinä anna rahaa hyväntekeväisyyteen, ovellesi saattaa ilmestyä joku keräyslippaan kanssa. Näin sinulle annetaan mahdollisuus tehdä jotakin uutta ja muuttua – ja siten ansaita pyytämäsi apu laskun hoitamiseen.

Jos käännytät rahankerääjän pois ja toteat ettei sinulla ole rahaa edes pakollisiin menoihisi, ilmaiset ettet halua muuttua etkä luota universumin kykyyn tai haluun hoitaa ongelmasi. Tämän seurauksena ideat ja apu laskunmaksuun jäävät tulematta.

Mutta miksi apu ei vain voisi yksinkertaisesti tulla heti pyynnön jälkeen – miksi meidän on tarvetta muuttua?

Ajattelepa vaikka tilannetta, että olet syntynyt rikkaaseen perheeseen ja saat kaiken aina automaattisesti ilman että Sinun tarvitsee tehdä mitään asioiden eteen. Aina kun haluat uusia tavaroita tai kokemuksia, vanhempasi antavat tukun rahaa ja voit lähteä ostoksille. Aluksi tämä varmasti tuntuu oikein mukavalta, mutta jossakin vaiheessa tunne muuttuu. Alat väistämättä ajatella, ettet tee mitään saamasi hyvän eteen, etkä oikeasti luo haluamiasi asioita vaan käytät vain rahaa. Kun et käytä aitoja omia voimiasi, vaan hankit pelkästään lyhytaikaista iloa tuovia asioita muilta saamiltasi resursseilla, et pääse muuttumaan ja tuntemaan sitä kuka todellisuudessa olet.

Kun olet tehnyt itsessäsi jonkin muutoksen parempaan, saatkin moninkertaisen palkkion. Arvostat kaikkea aivan eri tavalla kun olet joutunut tekemään jotakin saavuttaaksesi ne. Muutos aikaansaa myös pitkäaikaista hyvää oloa hetkellisen mukavan tunteen sijasta.

Tämän vuoksi jokainen meistä on jo ennen syntymäänsä valinnut itselleen parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta tässä elämässä muuttuminen ja kasvaminen olisi mahdollisimman luontevaa ja palkitsevaa. Jos tämän elämämme tarkoitus on vaikkapa kokea rikkauksia, todennäköisesti olet valinnut lähtökohdaksesi oikein köyhän perheen. Jos olet päättänyt kokea taiteellisia lahjojasi, olet ehkä valinnut asuinpaikaksesi alueen tai kulttuurin, jossa taidetta ei arvosteta eikä siihen kannusteta. Jos olet halunnut kokea tasa-arvoa ja rajatonta rakkautta, ehkäpä olet valinnut itsellesi jonkin ominaisuuden joka tekee sinusta valtaväestön silmissä jollakin tavalla epätavallisen tai erilaisen.

Kaikki nämä valinnat varmistavat sen, ettemme saa haluamaamme tulosta automaattisesti. Ansaitsemme palkintomme muuttumalla ja tekemällä ympäristöömme nähden epätavallisia asioita. Muuttumisemme aikaansaa sen, että olemme saavuttamamme tilanteen syy – emmekä seurausta kenenkään muiden tekemisistä.

Mietipä vaikka hetki kuinka näemme päivittäin julkisuudessa kahdenlaisia rikkaita henkilöitä ja kuinka erilaista elämää he viettävät.

Ensimmäinen ryhmä on aloittanut tyhjästä ja hankkinut omaisuutensa itse. He eivät välttämättä ole työskennelleet erityisen paljon, mutta he ovat hyödyntäneet universumin lakeja, muuttuneet elämänsä aikana ja saaneet siitä huiman palkinnon. Yksi palkinnon ilmenemistapa on reilu varallisuus. He arvostavat sitä mitä heillä on. He käyttävät rahojaan viisaasti ja auttavat koko maailmaa muuttumaan tasavertaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi. Heidän elämänsä näyttää tasapainoiselta ja onnelliselta.

Toisen rikkaiden ryhmän muodostavat henkilöt, jotka ovat saaneet omaisuutensa vaikkapa perintönä tai veikkausvoittona. He eivät ole tehneet välttämättä yhtään mitään ansaitakseen rahansa. Hyvin usein tällaisten henkilöiden julkisuudessakin näkyvä elämä on täyttä kaaosta. Heillä tuntuu olevan haasteita lähestulkoon kaikilla elämänalueilla, koska he pyrkivät ostamaan itselleen hyvää oloa rahalla ja samalla vastustamaan omaa muuttumistaan. Tämä ryhmä ei yleensä arvosta rahojaan, osallistu hyväntekeväisyyteen tai kykene löytämään pitkäaikaista hyvää oloa. Onneksi osa tämän ryhmän henkilöistä ymmärtää jossakin vaiheessa muutoksen tärkeyden.

Muuttuminen on tärkeää. Tämän vuoksi haasteet uudistuvat elämässämme jatkuvasti kunnes ymmärrämme niihin sisältyvän vihjeen ja todellakin teemme jotakin itsellemme. Haasteet eivät aina tunnu kivoilta. Toisinaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ja täysin uudenlaisen ajattelun tai tekemisen opettelu voi tuntua todella kovalle koettelemukselle. Mutta toisaalta kun muistamme, että jokaisen muutoksen jälkeen olemme päässeet taas askeleen lähemmäksi omaa itseämme, hetkellinen epämukavuus alkaakin tuntua ihan siedettävälle.

Kun olemme läpäisseet testin, pyytämämme apu pääsee tulemaan luoksemme mitä moninaisimmissa muodoissa – jos vain otamme sen vastaan. Tästä lisää seuraavassa artikkelissa.

Vetovoiman laki 2 – järjestely

Kun olet tehnyt selväksi mitä haluat, universumi järjestää asian välittömästi. Tämä on vaihe jossa sinun ei tarvitse olla etkä toisaalta edes saa olla osallisena. Tässä vaiheessa luovutat kontrollin ja kaiken järjestelyvastuun pois. Universumi ei tunne aikaa, etäisyyksiä tai kokoja ja siksi minkään asian järjestäminen ei ole hankalaa.

Kun olet ajatellut, kuvitellut, kirjoittanut – tehnyt mitä tahansa tarjotaksesi universumille haluamaasi tilannetta vastaavaa värähtelyä, suurempi puolisko sinusta muuttuu, omistaa tai kokee tilanteen heti. Jos olet ajatellut rikkauksia, olet heti rikas. Jos ajattelet terveyttä, olet välittömästi terve.

Nämä muutokset eivät kuitenkaan näy välittömästi tässä fyysisessä maailmassamme jota katselemme ja koskettelemme. Fyysisessä maailmassa meillä on aika, etäisyydet ja muita ominaisuuksia, jotka tuovat haluamiemme asioiden manifestoinnit fyysiseen muotoon viiveellä. Tämä viive on myös koko maailmamme ja tämän fyysisen elämän idea.

Kun elämme ilman fyysistä muotoa, kaikki tosiaankin tapahtuu välittömästi ajatuksen voimalla. Saamme ja koemme mitä tahansa milloin tahansa ilman mitään viiveitä. Siinä maailmassa tiedämme kuinka asiat toimivat, palvelemme ilolla toisiamme ja osoitamme rajatonta ja ehdotonta rakkautta. Ilman fyysistä maailmaa emme sen sijaan pysty kokemaan mitään negatiivista tai rajoittavaa. Tämä johtaa siihen, että emme pysty tuntemaan omaa itseämme niin hyvin kuin syvällä sisällämme haluamme.

Koska suurempi osa sinua vastaa aina täydellisesti kaikkea pyytämääsi, fyysinen maailmamme laahaa aina hieman jäljessä. Kaikki mitä näemme ympärillämme onkin siis jo aikaisemmin tapahtunutta. Tässä fyysisessä maailmassa elävä pienempi puoliskosi ja suurempi ei-fyysinen puoliskosi elävät aina hieman eri tilanteessa. Universumi toki haluaa, että kaikki pyytämäsi asiat ilmestyvät fyysisillä aisteillasi koettaviksi mahdollisimman pian. Tämän vuoksi meillä jokaisella on sisäänrakennettuna nerokas järjestelmä, joka ilmaisee kuinka kaukana eri puoliskomme ovat toisistaan ja ovatko ne lähenemässä vai loittonemassa. Tämä järjestelmä on tunteet.

Mitä paremmalta sinusta tuntuu, sitä enemmän lähestyt tavoitettasi ja suuremman puoliskosi jo saavuttamaa tilannetta. Jos tunnet negatiivisia tunteita, liikut tavoitteistasi poispäin. Kun olosi on äärimmäisen hyvä, olet varma saavutuksestasi ja tiedät asioiden jo olevan haluamallasi tavalla – tiedät saavuttaneesi suuremman puoliskosi aaltopituuden ja olette yhtä. Ja kun saavutat tämän pisteen, seurauksena on haluamasi asian ilmestyminen fyysiseen elämääsi.

Universumi tarjoaa siis kaiken välittömästi. Manifestoitumisviiveeseen vaikuttaa vain ja ainoastaan sinun omat ajatuksesi ja tekemisesi. Mitä paremmin ymmärrät vetovoiman lain ja pystyt rajoittamaan negatiivista ajattelua ja käyttäytymistäsi, sitä nopeammin pääset nauttimaan pyytämistäsi asioista.

Fyysisen maailman tapahtumat ovat lopulta kuitenkin vain todisteita suuremman maailman tapahtumista. Mitä paremmin opit ymmärtämään elämää, huomaat, että nämä manifestaatiot eivät todellakaan ole tärkein osa. Kun sinulla on kaikki ajatustasolla haluamallasi tavalla ja elät täysipainoista antoisaa elämää, manifestaatioiden ilmestyminen alkaakin tuntua epäoleelliselta. Ja kun pääset tähän tilaan jossa et tarvitse mitään, manifestoinnit tapahtuvat äärimmäisellä voimalla.

Vetovoiman laki 1 – pyydä

Universumi haluaa ilomielin antaa meille kaiken mitä ikinä keksimme haluta ja sen vuoksi tekee kaikkensa meitä auttaakseen. Ensimmäinen vaihe vetovoiman lain toiminnassa on kertoa, mitä oikeasti haluat.

Pyyntöjen on oltava selkeitä. Jos yhtenä päivänä haluamme yhtä ja seuraavana toista, teemme anteliaisuuden toteuttamisen universumille hyvin hankalaksi. Jatkuvasti muuttuvat tavoitteet kumoavat helposti toisensa ja lopulta usein koemme, ettei mikään muutu mihinkään suuntaan. Vetovoiman laki haluaa antaa Sinulle kaiken pyytämäsi, mutta halujesi ja tavoitteidesi on oltava selkeitä ja Sinun on todella uskottava pyyntöihisi.

Tavoitteen suuruudella ei ole merkitystä. Vetovoiman laki on suurin mitä universumissa on ja kaiken muun on oltava sitä pienempää. Jos ajattelet, että jokin pyyntösi on liian suuri, se on vain ja ainoastaan omaa rajoittunutta ajatteluasi. Universumille mikään ei voi olla liian suurta. Jos epäilet universumin kykyä toimittaa Sinulle pyytämiäsi asioita, tällöin estät tehokkaasti pyyntöjesi toteutumisen.

Mitä haluat

Pohdi aina vain ja ainoastaan sitä mitä haluat. Älä koskaan fokusoidu siihen mitä et halua. Vetovoima ei ymmärrä kieltosanoja. Voitkin ajatella, että vetovoima vastaa asioista muodostuviin mielikuviin.

Jos ajattelet ”ettet halua lisää laskuja” ja luot mielikuvan itsestäsi tuskailemassa kasvavan laskupinon ääressä, vetovoima yksinkertaisesti korostaa tätä tunnetta tuomalla Sinulle lisää laskuja pinottavaksi. Tässä tapauksessa joudut siis luomaan tavoitteen, joka on käänteinen. Voit esimerkisi ajatella ”kaikki laskuni on maksettu” ja nähdä itsesi tyytyväisenä työpöytäsi ääressä tulevien laskujen lokero tyhjänä.
Usein olemme tottuneet ajattelemaan asioita käänteisesti. Nyt onkin siis aika oppia ajattelemaan kaikesta vain ja ainoastaan niin kuin todellakin haluat asian olevan.

En halua olla myöhässä. -> Olen ajoissa.
En halua unohtaa tapaamista. -> Muistan tapaamisen.

Alitajunta ja sitä kautta myös vetovoima toimivat myös hyvin kirjaimellisesti. Älä siis käytä tavoitteissasi kielikuvia tai muita ilmaisuja joita et oikeasti tarkoita. Älä kerro olevasi luodinkestävä tai että Sinulla on rautainen kunto. Et varmasti halua rautaa kehoosi tai luoteja testaamaan kestävyyttäsi!

Liian usein päivittäisissä keskusteluissamme tuomme esiin ongelmiamme ja haasteitamme ja pyydämme niihin muilta vahvistusta ja lisäenergiaa. Mitäpä jos tästä eteenpäin ottaisit myös tämän huomioon. Meillä kaikilla on aina jotakin haasteita, mutta jos niiden paisuttamisen sijasta alammekin keskustelemaan siitä mikä meillä on hyvin ja mitä upeita asioita odotamme tapahtuvan, voit vain hämmästyä miten universumi palkitsee Sinut tästä valtavasta energiasiirtymästä!

Et tarvitse rahaa

Mitä paremmin ja täsmällisemmin pystymme määrittelemään haluamamme asiat, sitä helpompi niiden on toteutua. Listaa siis lopulliset asiat, jotka haluat omistaa, kokea tai saavuttaa. Älä pyydä ensisijaisesti rahaa, vaan asioita, joita haluat rahalla hankkia tai mahdollistaa. Jos rahaa tarvitaan, se kyllä järjestyy tavalla tai toisella.

Jos olet esimerkiksi tähän asti halunnut rahaa ostaaksesi uuden auton tai varataksesi lomamatkan, keskity tästä edes autoon ja lomamatkaan rahan sijasta. Et välttämättä tarvitse rahaa lainkaan tavoitteidesi toteutumiseen. Voit voittaa auton tai loman jossakin kilpailussa johon et edes muistanut osallistuneesi – ehkä joku perheenjäsenistäsi tai ystävistäsi on jättänyt osallistumisilmoituksen puolestasi. Ehkä joku tuttavasi jättää lomamatkansa käyttämättä ja pyytää Sinua menemään hänen sijastaan. Ehkä työpaikkasi tarjoaa Sinulle autoedun. Universumi ei tarvitse rahaa toteuttaakseen pyytämäsi asiat.

Selkeät tavoitteet

Keskity määrittelemään mahdollisimman tarkasti haluamasi tavoitteen yksityiskohdat. Minkä merkkinen autosi on, minkä värinen, mitä vuosimallia, millaisilla varusteilla, miltä autolla ajaminen tuntuu, millaisiin matkoihin autoasi käytät jne. Sen sijaan älä pohdi keinoja miten lopulta saat auton itsellesi, se selviää aikanaan.

Haluamme viettää tasapainoista ja antoisaa elämää. Tämän vuoksi ajattele suuresti ja pohdi mitä todella haluaisit olla, tehdä ja millaista ihanteellinen elämäsi on. Joku saattaa ajatella, että paras mahdollinen tavoite on muuttaa Thaimaaseen ja maata loppuelämä palmun alla virvokkeita nauttien. Mutta onkohan tämä oikeasti hyvä tavoite?

Olemme kaikki tulleet tähän elämään kokemaan ja saavuttamaan asioita. Meissä jokaisessa on syvällä halu parantaa maailmaa ja auttaa muita. Aina tämä ei tule ensimmäisenä mieleemme, koska egomme pyrkii pitämään meidät ”vain minulle” –mielentilassa. On aivan luonnollista, että aluksi haluamme ainoastaan itsellemme fyysisiä asioita, joilla koemme elämänlaatumme paranevan. Ja näitä parannuksia toki tarvitsemmekin, niissä ei ole mitään vikaa.

Lopullisena päämääränä kaikessa tulee kuitenkin pitää sitä, miten voin omilla tekemisilläni auttaa muita saavuttamaan heidän tavoitteensa. Kun pystyt siirtymään tietoisuudessasi tasolle, jossa voit antaa muille, sisältää se alitajunnallesi hyvin vahvan viestin siitä, että Sinulla on näitä asioita enemmän kuin tarpeeksi. Entä mitä tällöin tekee vetovoiman laki? Aivan oikein, vetovoima vahvistaa tilannetta, jossa Sinulla on enemmän kuin tarpeeksi tuomalla näitä samoja asioita lisää ja lisää todellisuuteesi.

Kun huomaamme ajatusmallimme muuttuvan ja saamme siitä todisteita, seuraava luonteva askel on pyytää aina vain enemmän. Ja näin homman tulee toimiakin –meidän kaikkien on elettävä mahdollisimman suuresti ja täysillä!

Tasapainoiseen elämään kuuluu fyysisten asioiden lisäksi myös paljon muuta. Ei ole järkevää että omistat menestyvän yrityksen, jonka pyörittäminen vie kaiken aikasi, etkä ehdi olla perheesi kanssa. Tai jokin osa-alue kuluttaa niin paljon aikaasi ja resurssejasi, ettet pysty pitämään huolta terveydestäsi tai lomailemaan. Pohdi siis tavoitteesi siten, että niistä muodostuu tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen osa-alue on huomioitu.

Tavoitteet vain itselle

Muista tehdä tavoitteet ainoastaan omasta puolestasi. Älä koskaan yritä pohtia, mikä olisi hyvää kumppanillesi tai ystävillesi, ja tehdä tavoitteita heille. Et koskaan voi tietää mitä he oikeasti haluavat etkä varsinkaan voi syöttää uusia ajatuksia heidän alitajuntaansa heidän oman tietoisen mielen ohi.

Koska et voi kahlita muita, älä kohdista tavoitteitasi tiettyihin henkilöihin tai yrityksiin. Vaikka olet jo ehkä katsellut jotakuta työpaikkasi henkilöä sillä silmällä ja haluaisit tutustua häneen paremmin, älä sido parisuhdetavoitettasi tähän tiettyyn henkilöön. Muista, että näemme ja koemme fyysisillä aisteillamme henkilöstä vain todellisen murto-osan hänen todellisuudestaan.

Pidä vaihtoehdot avoimina

Määrittele siksi kaikki haluamasi ihmissuhteet ainoastaan ominaisuuksina – millainen ihannehenkilösi on luonteeltaan, elintavoiltaan ja suhteessa siihen ja siihen. Kun olet määritellyt sen mitä oikeasti haluat, vetovoiman laki huolehtii lopusta. Tuloksena työtoverisi saattaa suorastaan rynnätä syliisi, alkaa vältellä Sinua keinolla millä hyvänsä tai jatkatte hyvinä työkavereina tietäen ettei mitään suurempaa tule tapahtumaan – ellet sitten myöhemmin vaihda tavoitteitasi. Joka tapauksessa lopputuloksesta tulee nopeasti hyvin selvä ja voit välttää myöhemmät pettymykset.

Jos tavoitteesi on menestyä työssä, älä määrittele rajoitteita sille, mikä yritys saa tuoda Sinulle menestyksesi. Kun jätät paljon avoimia vaihtoehtoja, vetovoiman lain on helpompaa tuoda eteesi parhaiten Sinulle sopivat tilanteet.

Vinkkejä tavoitteiden määrittelyyn löydät artikkeleista:
Tavoitteet ja miksi niitä on syytä olla

Tavoitteiden asettaminen

Vetovoiman laki

Vetovoiman laki on voimakkain universumissamme vaikuttava laki. Voimme hyödyntää lakia tietoisesti ja saada aikaan mitä upeampia asioita. Tietoinen hyödyntäminen vaatii lain toiminnan ymmärtämistä. Koska kyseessä on laki, se toki toimii aina vaikka emme edes olisi koskaan kuulleetkaan sen olemassaolosta. Mutta jos emme ymmärrä perusteita, vetovoiman elämäämme järjestämät tapahtumat tuntuvat usein täysin kaoottisilta ja epämääräisiltä.

Universumilla on kyky ja halu antaa meille kaikki mitä ikinä haluamme. Meidän tulee kuitenkin ensin kertoa, mitä haluamme saada. Vetovoima on annettu käyttöömme jotta todellakin hyödyntäisimme sitä.

Olet varmasti kuullut lukemattomia kertoja sanonnat ”Pyytäkää niin teille annetaan” ja ”Kolkuttavalle avataan”. Ja nämä totuudet pitävät myös paikkansa. Koska meillä jokaisella on vapaa tahto, tulee meidän itse päättää mitä haluamme. Päätöksen jälkeen asiaa on myös selkeästi pyydettävä.

Universumi ei halua arvailla puolestamme mitä haluamme, vaan vastuu päätöksistä on meillä itsellämme. Meillä on myös oltava halu saada pyytämämme asiat sekä ansaita ne suorittamalla eteemme tulevat haasteet. Toki jokainen ajatuksemme on jo itsessään pieni pyyntö, mutta ajatuksia tulee ja menee niin hurjia määriä, että usein ne ehtivät kumota toisensa ennenkuin mitään ehtii vielä tapahtumaan. Tämän vuoksi pyyntöjen on oltava selkeitä ja päättäväisiä.

Vapaa tahto sallii meidän täysin päättää, mitä milloinkin haluamme kokea, omistaa tai saavuttaa. Lisäksi voimme päättää, haluammeko tehdä asiat itse vai otammeko vastaan universumin apua.

Hyvin usein valintamme on tehdä asiat itse. Katselemme maailmaa rajoittuneiden aistiemme kautta ja yritämme järkeillä tarvittavat toimenpiteet. Egomme tavoite on koko ajan estää etenemisemme ja pitää meidät mahdollisimman tiukasti mukavuusalueellamme. Siksi se kuiskutteleekin koko ajan korvaamme tyyliin ”minä kyllä voin tehdä tämän ihan itse”, ”haluan pitää langat tiukasti käsissä”, ”kukaan muu ei tätä pysty tekemään” tai ”tämä vaatii paljon työtä ja on tärkeämpää kuin ystäväni, perheeni tai harrastukseni”.

Tämä lähestymistapa on usein hyvin vaivalloinen ja hidas. Matkalla kohti lopputulosta törmäämme mitä ihmeellisimpiin haasteisiin ja eteneminen vaatii todellista tahdonlujuutta. Pystymme aistimaan ympäröivästä maailmastamme vain todella pienen murto-osan ja siksi teemme myös päätöksemme ja suunnitelmamme hyvin rajallisen tiedon perusteella. Saatamme myös itsepintaisesti edetä kohti tavoitteita, jotka eivät ole myöhemmän elämämme kannalta hyödyllisiä tai saattavat jopa suorastaan rajoittaa jonkin todellisen tärkeämmän tavoitteemme toteutumista. Vaikka tavoitteemme toteutuisikin, usein huomaamme, että olemme maksaneet siitä kalliin hinnan uhraamalla tai laiminlyömällä muita meille tärkeitä asioita.

Toinen vaihtoehto on pyytää ja reilusti ottaa apua vastaan. Kun jätämme suunnittelun ja organisoinnin universumin tehtäväksi, pääsemme aina huomattavasti helpommalla. Universumi tietää aina lyhyimmän ja helpoimman reitin nykytilanteen ja tavoitteemme välille. Tämä reitti on myös sellainen, ettei se poissulje muita hyviä asioita ja tarjoaa matkallemme oikeat kokemukset kasvuamme varten.

Asioiden jättäminen universumin huomaan vaatii meiltä paljon. Sen sijaan, että kontrolloisimme tiukasti kaikkea tapahtuvaa, päästämmekin ohjaimista reilusti irti. Antaessamme suunnittelu- ja osittain myös toteutusvastuunkin universumille, samalla luotamme, että kaikki eteemme tulevat tilanteet ovat näennäisistä outouksistaan huolimatta osa tätä prosessia. Tässä mallissa pidämme päämäärän tiukasti mielessä, mutta keskitymme tekemään eteemme tulevia asioita ja nauttimaan matkasta.

Kun päästämme irti kontrollista, voimme unohtaa myös turhan huolehtimisen asioiden etenemisestä eikä meidän tarvitse olla koko ajan ”tehokkaita”. Päinvastoin, mitä enemmän otamme rennosti, luotamme tulevaan ja teemme eteemme tulevien tehtävien lisäksi myös mukavia ja miellyttäviä asioita, sitä paremmin asiat pääsevät etenemään. Olet enää vastuussa vain lopputuloksesta, et välivaiheiden järjestelystä.

Mitä enemmän voit siirtää keskittymisesi pois alkuperäisestä ongelmasta tai lähtöhetken tilanteesta, sitä enemmän tulet näkemään helppoja ja valmiita ratkaisuja. Matkalla tavoitteeseesi tulet huomaamaan kuin yllättäen, että jokin tarvitsemasi asia löytyykin jo valmiina, joku työtoverisi tai ystäväsi onkin jo tekemässä sitä tai jotakin kuvittelemaasi välivaihetta ei todellisuudessa edes tarvita. Lopulta varsinainen lopputuloskin voi olla huomattavan paljon enemmän kuin mitä osasit edes kuvitella. Kun ymmärrät vetovoiman lain toiminnan, tiedät miksi näitä ihmeitä tulee jatkuvasti eteesi.

Vetovoiman lain toiminnassa on neljä päätason askelta:

  1. Pyydä mitä haluat
  2. Vetovoiman laki tekee tarpeelliset järjestelyt
  3. Suorita tehtävä
  4. Vastaanota pyytämäsi

Seuraavissa artikkeleissa käymme yksitellen läpi nämä vaiheet!

Ego

Tietoisen mielen ja alitajunnan lisäksi meihin vaikuttaa erittäin tärkeä jokaisen sisään rakennettu voima – ja se on ego.

Egolla hyvin tärkeä tehtävä. Ego pyrkii pitämään meidät paikallaan ja estämään kaiken kehittymisen. Rajoittavat ajatukset ja haitalliset tavat ovat aina egon aikaansaannosta.

Ai onko tämä muka tärkeä tehtävä?

Ego tekee kaikkensa, jotta se saa peitettyä todellisen minämme, ja pyrkii luomaan hyvin rajallisen illuusion siitä, että olisimme erillään kaikesta muusta. Ego pyrkii luomaan vaikutelman, että fyysisillä aisteilla havaittava maailma olisi ainoa todellisuus, ja että sinun tulisi toimia fyysisen maailman rajoitusten mukaisesti. Egon toiminnan seurauksena tunnemme itsemme myös välillä yksinäisiksi, ja luulemme täydellisen ja jatkuvan hyvinvoinnin olevan jossakin kaukana, selvästi meistä erillään.

Ego pyrkii myös ohjaamaan jokaisen käyttäytymistä ja sitä, mitä haluamme saavuttaa. Egon luomat tavoitteet on helppo tunnistaa siitä, että niistä hyötyy vain henkilö itse. Usein ego vielä vakuuttelee, että voimme saavuttaa tavoitteemme vain jos varmistamme etteivät muut henkilöt saa samoja asioita. Haluamme kokea itsemme aina jollakin tavalla muita tärkeämmiksi tai näyttää, että meillä on jotakin enemmän. Ego vihaa muiden henkilöiden asettamista etusijalle.

Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia. Olemassaolollaan ego mahdollistaa ajan, etäisyydet, ja laajan kirjon mitä moninaisimpia asioita. Kun katsomme ympärillemme, näemme rikkaita ja köyhiä, menestyviä ja vähemmän menestyneitä, sotaa ja rauhaa… Monenlaiset egon luomat illuusiot estävät suoraan näkemästä kaikessa vain hyvää. Meillä onkin erinomainen tilaisuus nähdä ja kokea eri ääripäät samasta asiasta, ja tämän jälkeen tehdä omia valintoja. Miten muuten voisit tietoisesti valita rauhan jos et tietäisi sodista – tai rikkauden jos et tietäisi köyhyydestä?

Egon toiminta antaa meille myös loistavan tilaisuuden harjoittaa itsekuria ja mielen hallintaa. Eikö olisikin hieman tylsää, jos sinun ei tarvitsisi keskittyä mihinkään, vaan sen sijaan kaikki tapahtuisi elämässäsi ilman että sinun tarvitsee tehdä yhtään työtä asioiden ansaitsemiseksi?

Kun elät täysin ego-maailmassa, et ota vastaan mitään korkeampaa ohjausta. Sen sijaan luotat ainoastaan viiteen fyysiseen aistiisi. Tämän seurauksena reagoit ja vastaat ympäröiviin olosuhteisiisi hyvin rajallisen tiedon perusteella – ja usein hyvin epäkäytännöllisillä toimilla. Kaiken lisäksi jälkikäteen saatat katua sitä mitä tulit sanoneeksi tai tehneeksi.

Jos sen sijaan pystyt ohittamaan egon ja keskityt liittymään todelliseen suurempaan itseesi, kaikki on mahdollista. Tällöin saat todellista rajoittamatonta opastusta elämässäsi eteenpäin, ja näet jokaisen tilanteen aivan erilaisesta perspektiivistä. Käytät hyödyksesi edelleenkin fyysisten aistien tuomaa tietoa, mutta samanaikaisesti apunasi ovat myös intuitio ja inspiraatio. Edelleenkin joudut reagoimaan eteesi tuleviin tilanteisiin, mutta nyt voit havainnoida reaktioitasi aivan uudesta näkökulmasta, ja siirtää käyttäytymistäsi koko ajan kasvavassa määrin reaktiivisuudesta proaktiivisuuteen. Et siis enää vastaa tilanteisiin automaattisesti ja vaistomaisesti samalla tavoin kuin tähän asti, vaan ennen vastausta voit pysähtyä hetkeksi ja pohtia, mikä hyvä tähän asiaan on kätkeytyneenä, ja miten vastaat harkitusti.

Ajatellessasi mitä tahansa, mieleesi tulee lähes aina kahdenlaisia ajatuksia. Kuulet mielessäsi jatkuvasti sekä suuremman todellisen itsesi että egon viestejä.

Esimerkiksi ajatellessasi seuraavaa lomamatkaa, saatat olla innostunut upeasta reissusta, vapaudesta, ja kaikista ihanista asioista joita voit lomakohteessasi tehdä. Mutta samanaikaisesti mieleesi voi tulla myös ajatuksia: ei minulla ole siihen varaa, pärjäänköhän sellaisessa kohteessa, enhän osaa edes kieltä, entä jos töissä tai kotona sattuu jotain…

Tässä esimerkissä roolit on hyvin helppo erottaa toisistaan. Todellisuudessa sinulla ei ole mitään rajoja ja voit aivan vapaasti toteuttaa itseäsi juuri niinkuin haluat. Suurempi ja todellinen osa sinua innostuu valtavasti saadessaan kokea jotakin uutta ja tuoda tämän kokemuksen myös fyysisillä aisteilla todettavaksi. Ego sen sijaan suhtautuu kaikkeen negatiivisesti, ja yrittää vakuuttaa sinulle kuinka tärkeää on pysyä normaaleissa rutiineissa ja välttää kaikki uudet kokemukset.

Tai ajattelepa vaikka tilannetta, jossa näet hieman kauempana kadulla jonkun keräävän rahaa. Ensimmäinen ajatuksesi saattaa olla, että haluat antaa kerääjälle edes jotakin. Saatat jo kokeilla taskujasi ja todeta, että siellä on kasa kolikoita valmiina lahjoitettavaksi. Mutta mitä lähemmäksi kävelet kerääjää, sitä enemmän mieleesi alkaa tulla pysäyttäviä ajatuksia. Saatat alkaa pohtimaan, mihin tarkoitukseen raha meneekään, olisiko sinulla ehkä käyttöä sille itsekin, onkohan tämä edes laillista keräämistä… Ja lopulta kävelet ohi antamatta mitään. Ego on todellinen mestari pysäyttämään oman todellisen itsesi ilmaisemisen.

Ego mahdollistaa hienosti itsehallinnan opiskelun ja kehittämisen. Voit todeta ja hyväksyä sen, että olet paljon enemmän kuin mitä sinun annetaan ymmärtää. Fyysinen näkyvä ympäristösi ei ole muuta kuin hyvin pelkistetty illuusio kaikesta siitä mitä todellisuudessa on olemassa. Egon ohittamisella myös ymmärrät, kuinka suuri ja vahva todellisuudessa olet, ja kuinka olet vieläpä yhteydessä kaikkeen siihen mitä on. Kukaan meistä ei ole eikä koskaan voi olla yksin.

Jos olosi on yksinäinen, pelkäät tai olet ylirasittunut, tällöin ego on ottamassa sinusta liian tiukan otteen. Muista silloin, että negatiivisia ja itsekkäitä viestejä ei ole mikään pakko kuunnella. Ne ovat vain häiriöliikennettä, jonka tarkoitus on peittää todelliset, mutta usein hiljaisemmat viestit. Käytössäsi on koko ajan rajattomat voimat – paljon suuremmat kuin mielesi, kehosi, älysi tai onnesi. Tunnistat oman itsesi ajatuksista ja tuntemuksista, jotka ohjaavat sinua asettamaan muiden auttamisen ja tarpeiden huomioimisen omien etujesi edelle.

Siivouksella tavoitteisiin

Jotta voit edetä kohti uusia tilanteita ja saavuttaa tavoitteitasi, sinun on oltava valmis muuttumaan. Sinulla on oltava rohkeutta tehdä uusia asioita, ravistella vanhoja ajatusmallejasi ja tehdä tilaa uudelle. Samoin on syytä tunnistaa tavat, tilanteet ja muut asiat, joiden jatkuva toistaminen tai omistaminen ei edistä muutostasi kohti parempaa.

Katselepa ympärillesi kotona ja toimistossa. Ovatko kaikki tavarat, kalusteet, kasvit, taideteokset yms. sellaisia, että nautit niistä? Tuovatko ne positiivista energiaa ympärillesi? Ulkoiset olosuhteet vastaavat aina ajatusmaailmaasi. Jos näet ympärilläsi epäjärjestystä, ylimääräistä tarpeetonta rojua tai muuten asioita, jotka ovat jo aikansa palvelleet, nämä viestivät myös siitä, että ehkäpä tarvitset myös ajatuksissasi uudelleenjärjestelyä ja siivousta.

Yleisen sanonnan mukaan universumi vihaa tyhjiöitä. Universumi tekeekin kaikkensa täyttääkseen kaikki tyhjiöt. Ajattelepa vaikka tilannetta, jossa yrität etsiä itsellesi uusia vaatteita tai uusia huonekaluja. Jos vaatekaappisi ovat jo ääriään myöten täynnä tai uudelle kalusteelle ei yksinkertaisesti ole missään tilaa, universumi hyvin epätodennäköisesti tuo eteesi hyviä tilaisuuksia uusille hankinnoille. Sen sijaan päästäessäsi reilulla kädellä kaikesta tarpeettomasta irti, luot ympärillesi tyhjiöitä. Koska universumi vihaa niitä, rientää se kaikin keinoin täyttämään tilat uusilla tavaroilla. Ja mikäli olet tehnyt selväksi mitä haluat, tällöin universumi täyttää tyhjiöt haluamillasi tavaroilla.

Kaikella kodissasi ja elämässäsi tulee olla jokin tarkoitus. Jos haalit tavaroita, joita et ikinä käytä, estät energian luonnollista kulkua. Kaikki mitä sinulla on, on todellisuudessa universumin omaisuutta. Olet ainoastaan saanut kaiken lainaksi, jotta asiat voivat tuoda iloa sekä omaasi että muiden elämään. Kun ajattelet asiaa tarkemmin tältä kannalta, huomaat että voit koska tahansa päästää omaisuudestasi irti. Tiedät ettei se oikeasti edes ole sinun omaa ja toisekseen saat aina haluamasi hyödykkeet helposti takaisin.

Todennäköisesti jollakin toisella on tälläkin hetkellä tarvetta panttaamillesi asioille. Itse asiassa tämä on yksi maailmamme tämän hetken suurimmista ongelmista. Kaikkea on ylenmäärin niin että sitä riittää meille kaikille, mutta omaisuus on jakautunut erittäin epätasaisesti. Osalla meistä on valtavat määrät turhaa käyttämätöntä omaisuutta ja vastaavasti osa elää niukkuudessa. Lisäksi kulutamme valtavasti ympäristöämme tuottamalla jatkuvasti uutta, joka päätyy aivan liian suurelta osin vain pitkään varastointiputkeen ennen hävittämistä. Otathan enemmän irti siitä, mitä sinulla on ja vapautat tarpeettomat asiat kiertoon.

Kun siivoat ympäristösi, huomaat nopeasti suuria muutoksia. Kun negatiivisista asioista tai tilanteista muistuttavat merkit poistuvat, huomaat positiivisen ajattelun olevan huomattavasti helpompaa. Koet todennäköisesti myös paljon muita uusia asioita – liikkuminen kodissasi on helpompaa, kotisi näyttää valoisammalta, se on helpompi pitää siistinä, sinun tekee mieli kutsua useammin vieraita kyläilemään ja voit lisätä näkyville täysin uusia tavoitteitasi tukevia asioita.

Voisitko aloittaa siivouksen pienin askelin jo tänään?