Unien maailmaan

Olet ehkä jo huomannutkin, että saat jatkuvasti opastusta, merkkejä ja ohjausta siihen, mitä sinun olisi syytä tehdä ja mitä puolestaan vältellä. Tätä kutsumme yleisesti kuudenneksi aistiksi. Vapaa tahto antaa sinulle mahdollisuuden noudattaa vihjeitä tai ohittaa ne.

Päivittäiset merkit yleensä liittyvät kulloinkin käsillä olevaan hetkeen tai lähiajan tekemiseen. Tunnet, pitäisikö edessäsi oleva sopimus allekirjoittaa, onko vieressäsi oleva ravintola sopiva lounaspaikaksi, millainen päivä kollegallasi on tai mitä tänään on syytä tehdä tai jättää tekemättä.

Kun haluamme opastusta tätä hetkeä pidemmälle, vastaus löytyy usein unista. Unet laajentavatkin luontevasti kuudennen aistin toimintaa tästä hetkestä hyvin kauas tulevaisuuteen. Toki unet voivat kertoa vastauksen päivällä pohtimaasi kysymykseen tai opastusta seuraavan päivän tapahtumiin, mutta yleensä niissä seikkaillaan jossakin aivan eri hetkessä.

Unia on hyvin laidasta laitaan ja valtaosinhan niissä ei tunnu olevan mitään tolkkua. Yksittäisen helposti ja selkeästi ymmärrettävän viestin saaminen ja vielä heräämisen jälkeen sen muistaminen on kohtuullisen harvinaista. Unet ovat kuitenkin tärkeä väline viesteille, jotka ohjaavat elämääsi eteenpäin. Unien näkeminen on taito, jota voit harjoittaa. Usein kuulee sanottavan, että jos henkilö ei näe unia, on oikeasti syytä pohtia, mikä siihen on syynä. Itse en vielä pari vuotta sitten juuri koskaan nähnyt unia, joita olisin muistanut heräämisen jälkeen. Nyt sensijaan on melko harvinaista etten aamulla pystyisi kertomaan edes joitakin yksityiskohtia unien tapahtumista. Kyky nähdä opastavia unia onkin yleensä suorassa suhteessa omaan kehittymiseen ja pyyntöjen selkeyteen. Mitä enemmän kiinnität uniin huomiota, sitä enemmän alat muistamaan niistä aamuisin.

Olet ehkä aikaisemminkin kuullut, että kaikista voimakkain hetki saavuttaa voimakas yhteys meditoinnissa, opiskelussa ja missä tahansa “suureen kokonaisuuteen liittyvässä tekemisessä”, on puolenyön ja aamunkoiton välillä. Tämä sama pätee myös uniin. Puolen yön jälkeen yleensä näet kaikista selkeimmät ja suoria viestejä sisältävät unet. Mitä pidemmälle aamu etenee, sitä enemmän uniin alkaa sekoittua kaikkea epäoleellista ja todellinen sanoma hämärtyy. Päiväunet ovatkin sitten jo usein hyvin kaukana todellisuudesta ja saattavat sisältää suorastaan päinvastaisia viestejä.

Usein muistamme unet vain hyvin lyhyen hetken ajan heräämisen jälkeen. Jo aamiaispöydässä on yleensä hyvin hankalaa muistaa edes unen pääteemaa – yksityiskohdista puhumattakaan. Tämän vuoksi unet on syytä kirjata välittömästi heräämisen jälkeen ja mielellään jo ennenkuin nouset vuoteesta. Jos heräät aamuyöllä ja päätät jatkaa nukkumista, kirjoita ihmeessä siihen asti näkemäsi tärkeimmän vaiheen unet talteen. Muussa tapauksessa todennäköisesti muistat aamulla vain yksityiskohtia vähemmän tärkeästä loppuyön osuudesta.

Ensimmäisen parin hereilläolominuutin aikana pystyt usein kirjoittamaan yllättävän paljon yksityiskohtia. Tämä työ myös aikaansaa sen, että muistat unen sisällön paremmin pitkin päivää ja saatat myöhemmin yhtä äkkiä muistaa siitä aivan uusia yksityiskohtia ja sisältöjä. Ainakin omalla kohdallani tämä on kovin yleistä. Uusia ja merkittävä asioita muistuu mieleen yllättävissä tilanteissa vielä iltapäivälläkin. Unipäiväkirjan pitäminen on ainoa mahdollisuus matkalla unien ymmärtämiseen ja suosittelenkin sitä hyvin vahvasti.

Yöllä nukkuessamme suurempi osa meistä jättää lähes kokonaan fyysisen kehomme ja pakenee kauas tästä rajoittuneesta fyysisestä maailmasta virkistäytymään ja uudistumaan. Nukkuessamme olemmekin käytännössä hyvin lähellä kuolemaa ja jokainen aamu on kuin uudelleensyntyminen. Päiväsaikaan tätä ilmiötä ei tapahdu ja siksi päivällä nukkuminen ei lataa energiavarantojasi samalla tavoin kuin yöunet.

Kunkin päivän negatiivisuudet ja ikävät tilanteet kannattaa pyrkiä ratkaitsemaan saman päivän aikana. Mitä enemmän mielessäsi on mitä tahansa tukoksia, sitä hankalampaa unien viestien on päästä voimakkaina ja selkeinä läpi. Aamun uudelleensyntymä on myös paljon miellyttävämpää ilman että joudut heti aamusta vastaanottamaan edellisen päivän painolastin uudelleen hartioillesi. Zohar selittää myös unien muodostuvan edellisen päivän tekojen perusteella. Mitä enemmän olet tehnyt päivän aikana positiivisia tekoja, sitä suurempi osa unesta pitää sisällään selkeitä todellisia viestejä. Vastaavasti ikävien negatiivisten tekojen jälkeen unet toistavat tätä tilaa ja tuovat valheellisia viestejä joita ei kannata noudattaa.

Yöllä seikkailemme tämän fyysisen mailman ulkopuolella. Siellä ei ole aikaa eikä etäisyyksiä, joten kaikki on mahdollista. Unessa on mahdollista siirtyä luontevasti ajasta ja paikasta toiseen ilman että se tuottaa jatkumolle mitään ongelmia. Samaa tapahtumaa voidaankin eri öinä seurata eri ajanhetkestä tai muutoin eri perspektiivistä. Tästä seuraa se, että emme näe unia aikajärjestyksessä.

Esimerkiksi omassa tulevaisuudessani on selkeästi tapahtumassa tiettyjä asioita, joista olen nähnyt paljon välähdyksiä. Tähän tapaukseen liittyvät unet ovat tulleet harvakseltaan, usein ehkä kuukauden parin välein. Välillä olen nähnyt otteita hyvin pitkälle edenneestä lopputuloksesta, välillä ensimmäisten suunnitelmien tekemisestä ja toisinaan uutta tilannetta on eletty pienellä porukalla. Kaikki unet liittyvät selkeästi samaan lopputulokseen, mutta ne ovat aivan satunnaisessa järjestyksessä. Ilman unipäiväkirjaa tällaisten harvakseltaan toistuvien teemojen löytäminen ja yksityiskohtien kasaaminen yhdeksi kokonaisuudeksi on käytännössä mahdotonta.

Voit yrittää vaikuttaa kulloisenkin yön teemaan sillä, mitä ajattelet juuri ennen nukahtamistasi. Kun meditoit, ajattelet ja visualisoit tavoitteitasi, kysyt mielessäsi kysymyksiä ja pyydät vastauksia haasteisiisi, usein nämä muodostavat teeman uneen. Ajatustesi työstäminen jatkuu sujuvasti unessa – vaikkakin paljon luovemmissa ja tehokkaammissa ulottuvuuksissa. Mieli ja ajatukset olisikin syytä aina rauhoittaa ennen kuin menet nukkumaan. Kukaan ei varmasti halua jatkaa päivän aikana koettua kaaosta ja kiirettä enää unessa – varsinkaan jos vaihtoehtona on saada selkeää opastusta pitkälle tulevaisuuten ja vastauksia oikeasti tärkeisiin kysymyksiin. Kun olet rauhoittanut itsesi, nukahtaminen onnistuu yleensä hyvin helposti ja nopeasti ilman ylimääräistä sängyssä pyörimistä. Kun olet valmis, voit vaikkapa sanoa ääneen tai hiljaa mielessäsi “nukahdan nyt, unessa vastaanotan vastaukset kysymyksiini ja muistan viestit selkeästi heräämiseni jälkeen”.

Unia voi hyvin harvoin ottaa kirjaimellisesti. Kuten kuudennen aistin kaikki merkit, myös unet ovat yleensä tavalla tai toisella koodattuja. Jotta voit ymmärtää unen, siitä kannattaa yrittää muistaa mahdollisimman paljon yksityiskohtia. Huomioi esimerkiksi mennäänkö unessa eteen- vai taaksepäin, ylös vai alas, hitaasti vai nopeasti, ketä henkilöitä ja mitä eläimiä ympärilläsi on, millainen tunnelma on, ylitätkö siltoja, käveletkö porteista tai vaihtuuko jokin merkittävästi unen aikana, mitkä numerot tai monikerrat toistuvat, koetko tapahtumat itse vai näetkö itsesi ulkopuolisen silmin, tai mitä epätavallista näet. Usein tärkein merkitys löytyykin vaikkapa hevosista terassilla, puhuvista linnuista tai että kohtaat jotakin uutta ja jätät vanhaa taaksesi.

Erilaisista unikirjoista löydät selityksiä yksittäisille tapahtumille, mutta unta on aina katsottava kokonaisuutena – ja vieläpä eri öinä nähtyjen palasten yhdistelmänä. Alkuvaiheessa hyvin sekavana esiintyvä tarina saattaa jo muutamaa yötä myöhemmin muuntua aivan erilaiseksi ja merkitys täsmentyy nopeasti.

Jos unta ei tulkita, se on sama kuin vastaanottaisit tärkeän kirjeen ja jättäisit sen avaamatta. Tärkeät toistuvat ja tulkittavat teemat löytyvät unipäiväkirjan avulla. Siten voit keskittyä oleellisten tapahtumien selvittämiseen. Tulkinnoista saat usein apua siihen, ovatko tavoitteesi sinulle oikeita, oletko liikkumassa niitä kohti ja mitä suunnanmuutoksia mahdollisesti tulisi tehdä. Unet auttavat myös varautumaan tuleviin ikäviin tilanteisiin, jolloin ne on helpompi kohdata etukäteisvaroituksen avulla.

Unien tulkinta on taitolaji ja vastuullinen tehtävä. Olet ehkä kuullutkin, että usein ennustukset toteuttavat itseään – vaikka ennustus olisi väärä tulkinta. Siksi kannattaa pohtia tarkasti, kenelle paljastat uniasi.

Jotta unesi voidaan tulkita, tulkitsijan on tunnettava sinut hyvin. Teillä on oltava avoin keskusteluyhteys, jotta asioista voidaan puhua oikeilla nimillä, ja pystyt kertomaan myös ilkeiltä tuntuvat yksityiskohdat niin unistasi kuin elämästäsi muutoinkin. Unia ei voi täysin ymmärtää jos tulkitsija ei tiedä tämän hetkistä elämäntilannettasi, luonnettasi, haasteitasi ja mihin asioihin olet pyytänyt vastauksia tai selvennyksiä. Tulkitsijan on katsottava tilannetta ulkopuolisena, mutta ajateltava aina sinun parastasi ja pystyttävä tuntemaan millä tavoin unen sanoma on syytä viestiä sinulle.

Usein ystävät tai yksittäiset  satunnaiset yhteydenotot unientulkitsijoihin eivät siis tuo parasta mahdollista tulosta. Itse kerron usein osuuksia unistani ystävilleni, mutta todellisia tulkintoja otan vastaan vain omalta opettajaltani tai mentoreiltani. Heistä kaikki eivät tietenkään pysty antamaan unitulkintoja, mutta heillä on usein ainakin hyvä näkemys siihen, mistä tulkinta kannattaa pyytää, pitääkö se kohdallasi paikkansa ja miten viestiä on syytä noudattaa käytännön elämässä. Jokainen luonnollisesti löytää oikean valmentajansa ja oppi-isänsä mikäli siihen on halukkuutta ja valmiutta.

Unien määrä ja selkeys lisääntyvät jatkuvasti kiinnittäessäsi niihin huomioita ja halutessasi niitä lisää. Pyydä reilusti vastauksia kysymyksiisi ja tarkkaile, alkaako uniisi ilmestyä uusia piirteitä tai toistuvuuksia.

Ajatellen-kaupasta löydät lisämateriaalia, mm:

Betty Berthards: Unikirja

Yehuda Berg: The Dreams Book

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *