Avainsana-arkisto: ratkaisu

Vastauksia

Usein etsimme vastauksia niin arjen huoliin kuin perimmäisiin syvällisiin kysymyksiinkin aivan liian etäältä. Kun kohtaamme ongelman, voi ratkaisu olla aivan silmiemme edessä alusta alkaen. Kun lopulta huomaamme tämän, saatamme ihmetellä miten sokeita oikein olimmekaan ja kuinka yksinkertainen vastaus lopulta oli. Kuulostaako tutulta, oletko sinä kokenut tällaista?

Tähän tapahtumaan liittyy useita universaaleja lainalaisuuksia. Ensinnäkään mitään haastetta tai ongelmaa ei voi olla olemassa ilman siihen liittyvää ratkaisua tai vastalääkettä. Esimerkiksi mitään sairautta ei siis voi olla olemassa ilman että siihen on jo olemassa hoitomuoto. Tietenkään nämä vastaukset ja hoitomuodot eivät ole automaattisesti aina kaikkien nähtävillä ja saatavilla.

Toinen lainalaisuus nimittäin kertoo sen, että voimme valita ajatuksissamme vain yhden asian kerrallaan. Jos keskitymme ainoastaan ongelmaan, vieressä oleva ratkaisu pysyy kätkettynä. Tilanteeseen on aina otettava ensin etäisyyttä ennenkuin hieman eri tasolla olevan vastauksen voi huomata. Tämän vuoksi monet henkilöt kertovatkin kokemuksistaan, joissa vastaus vaikkapa työhön liittyvässä ongelmassa saattaa tulla kokatessa, autoillessa tai saunoessa – missä tahansa tilanteessa jossa ajatukset pääsevät hieman harhailemaan ja tällöin mahdollistamme pyydettyjen vastausten ilmestymisen.

Miksi sitten tarvitsemme haasteita ja ratkaisuja? Mikseivät vastaukset voisi olla koko ajan helposti saatavilla? Tämä puolestaan liittyy kolmanteen lainalaisuuteen, jonka mukaan emme ikinä saa mitään mitä emme pyydä ja mitä emme ole ansainneet. Tämän vuoksi joudumme etsimään vastauksia. Kuten aikaisemmin mainittiin, yleensä vastaukset ovat kuitenkin lähestulkoon silmiemme edessä heti alusta pitäen. Ansaitseminen voikin kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa erilaista ajattelutapaa. Ehkä tilanteen kokonaiskuvassa täytyy huomioida paremmin kaikkien osapuolien etu? Tai ehkä minun täytyy kohdata jokin pelko ja tehdä jokin uusi asia? Muutos saattaa olla hyvinkin pieni, mutta sen seurauksena siirrytkin tietoisuudessa uudelle tasolle ja pääset käsiksi pyytämiisi vastauksiin.
Näiden lainalaisuuksien ansiosta kaikki vastaukset voivat olla koko ajan kaikkien nähtävillä ja saavutettavissa. He, jotka ymmärtävät näiden lainalaisuuksien toiminnan, voivat tehdä jatkuvia muutoksia ja he löytävät reitin vastausten luokse – ja samanaikaisesti toiset saattavat todeta ettei mikään toimi.

Nämä samat periaatteet liittyvät myös ikiaikaisiin henkisiin teksteihin, joista osa jokaisen sukupolven edustajista on kyennyt hyötymään suuresti, samalla kun valtaosa pitää niitä turhina satuteksteinä. Tekstithän ovat hyvin tiukasti koodattuja ja salakirjoitettuja ja sen vuoksi ne voivat huoletta olla kaikkien silmien edessä. Ainoastaan se ryhmä joka ymmärtää nämä lainalaisuudet voi purkaa koodausta kerros kerrokselta ja ymmärtää kätketyt viestit. Kerroksellisuuden takia samoja tekstejä myös opiskellaan yhä uudelleen ja uudelleen. Kun kehitymme ja tietoisuutemme nousee jatkuvasti korkeammalle tasolle, samasta tekstistä paljastuu koko ajan lisää uusia salaisuuksia.

Sekä tekstit että suuret henkiset opettajat ovat aina noudattaneet kolmijakoista mallia. Pääperiaatteena on se, että aina kun koko maailman kehitys- ja ymmärrystaso on noussut riittävästi ja kohonnut uudelle portaalle, keskuuteemme on ilmestynyt joku henkilö joka on pystynyt avaamaan teksteistä uusia merkityksiä. Samalla tämä henkilö kuitenkin on itse ymmärtänyt, ettei hän voi viisauksia selittäessään rikkoa aikaisemmin kuvattuja lakeja. Kuulijan on aina itse ansaittava ja hoksattava asiat itse eikä niitä voida antaa valmiiksipureskeltuina. Tämän vuoksi opettajan on aina kätkettävä osa viisaudesta ja jätettävä se oppilaidensa etsittäväksi. Tämä saattaa vaikkapa tarkoittaa puhumista vertauskuvilla tai opettamista erilaisten tarinoiden kautta. Parhaimpia esimerkkejä tästä ovat varmasti Raamattu ja Zohar. Molemmat tekstit ovat niin tiukkaa koodia, että niiden todellisen sisällön purkamiseen on jo tarvittu tuhansia vuosia ja työ on edelleen kesken. Jokaisen sukupolven aikana maailmassa on ollut opettajia, jotka ovat täysin ymmärtäneet näiden tekstien sisällön, mutta he ovat annostelleet viisauden paljastumista ja jättäneet aina seuraajilleen tilaisuuden ansaita seuraavan osuuden ymmärtäminen itse.

Mitään ongelmaa ei siis voi olla ilman ratkaisua. Sinun on kuitenkin otettava aina ensin etäisyyttä ongelmaan voidaksesi löytää ratkaisu – ja usein vielä tehtävä jokin lisävaihe ansaitaksesi pääsy vastauksen luokse. Mitä enemmän huomioit muita ja yleistä hyvää, sitä korkeammalla tasolla tietoisuutesi on, ja sitä varmemmin löydät reittejä sinua odottavien viestien äärelle.

Ratkaisemme ongelman

Minkä suuren ongelman sinä ratkaiset? Tätähän kuulee usein kysyttävän kun selvitetään kuinka paljon kenelläkin on kunnianhimoa siirtyä eteenpäin, tehdä suuria asioita ja todella toteuttaa itseään. Vastaukset kysymykseen voivat olla kauniita ja yleviä. Näiden vastausten perusteella ympäri maailman on perustettu todella monenlaisia yhteen tiettyyn asiaan keskittyneitä tutkimus-, hyväntekeväisyys- tai koulutusyrityksiä tai yhteisöjä. Joku saattaa taistella tietyn tasa-arvo-ongelman parissa, joku on ottanut tavoitteekseen tietyn sairauden poistamisen maailmasta ja niin edelleen.

Nämä ovat kaikki hienoja ja kannatettavia asioita – edistystä täytyy koko ajan tapahtua kaikilla rintamilla. Mutta mitäpä luulet, onko tällaisen yhden tietyn asian ilmaiseminen paras mahdollinen vastaus esitettyyn kysymykseen?

Jos vastausta etsitään henkisyyden perusteksteistä, tullaan jatkuvasti lopputulokseen, että oikea vastaus kysymykseen on “ratkaisen kaikki maailman ongelmat!”. Kuulostaako tämä liian hurjalta? Luuletko että kukaan yksittäinen henkilö voisi millään ratkaista kaikki maailman ongelmat? Ja kuitenkin samalla todetaan, että mitään yksittäistä ongelmaa ei ikinä voi ratkaista ilman että ratkaistaan kaikki ongelmat.

Tämähän on lopulta melko helppoa nähdä tämän päivän maailmassakin. Jos vaikkapa lääketiede kehittyy ja löytää uuden lääkkeen tai hoitomuodon johonkin hankalaan sairauteen, ei mene kuin hetki ja jossakin päin maailmaa ilmestyy uusi vähintäänkin yhtä hankala sairaus. Tai jos saamme neuvoteltua rauhan yhdessä sodassa, toinen alkaa lähes välittömästi jossakin. Vaikka luulemme ratkaisseemme ongelman, ehkäpä kyse onkin siitä että onnistuimme vain siirtämään seurauksien ilmentymisen jonnekin muualle.

Mihin tämä sitten perustuu? Kun kaikki asiat ovat tasapainossa, tällöinhän kaikki on hyvin. Tällöin voimme tehdä jatkuvia muutoksia kaikilla elämän alueilla ja nauttia matkasta ilman että mikään yksittäinen osa-alue kuluttaa liikaa energiaa ja muuta huomiota. Tasapainon saavuttaminen on kuitenkin usein hyvin vaikeaa vaikka siihen keskittyisi kuinka tietoisesti. Yksinkertaistettuna tämä voisi tarkoittaa vaikka tällaista esimerkkiä: päätät poistaa tästä maailmasta sairauden X. Tämän jälkeen opiskelet kaiken saatavilla olevan tiedon tästä sairaudesta, käytät kaiken aikasi ja tarmosi etsimällä oikeita ihmisiä mukaan työhön, ja saatat jättää monia tähän asti tärkeitä asioita taaksesi jotta voit keskittyä vain tähän yhteen asiaan. Olethan tässä vaiheessa jo vakuuttunut siitä kuinka tärkeän muutoksen voit tehdä koko maailmaan ja tällä panostuksella voit ehkä kirjoittaa jopa nimesi historiaan! Mutta jos mikä tahansa yksittäinen asia vie liikaa energiaa, tällöinhän tasapaino on hukassa pahemman kerran. Tässä tapauksessa on helppoa unohtaa ihmissuhteiden, terveyden, harrasteiden ja kaikkien muiden osa-alueiden tärkeys. Vaikka ne voivat tuntua itsekkäiltä tai pikkuasioilta koko maailman parantamiseen liittyvän suuren vision rinnalla, eivät ne sitä ole.

Mikä tahansa eteneminen on haastavaa jos tasapaino on hukassa. Jos vaikka käytät kaiken energian työhösi, saatat nauttia valtavaa menestystä – mutta samaan aikaan ehkä luot suuria ongelmia perhepiirissäsi tai annat kuntosi rappeutua. Mikä tällöin sitten on tulos? Kun menestys ja toisella elämänalueella aikaansaadut ongelmat laitetaan vaakakuppeihin, tällöin tuloksena on yleensä tasapaino. Käytännössä et siis ole saavuttanut yhtään mitään. Mutta tällaisen tasapainon sijasta varmastikin huomattavasti mukavampi tilanne olisi kuitenkin se jos millään alueella ei olisi ongelmia ja saisit nauttia vaikkapa tässä tapauksessa samanaikaisesti menestyksestä sekä työssäsi että vapaa-ajallasi.

Oleellinen osa tätä konseptia on myös ymmärrys siitä, että kaikki on liittyneenä kaikkeen. Tämä ei rajoitu pelkästään edellä kuvatulla tavalla tasapainon hallintaan omassa elämässä. Siinä vaikutus on toki kaikista suurin, mutta kaikkien tekemiset lasketaan myös yhteen koko maailman mittakaavassa. Se miten kohtelet perheenjäseniäsi, asiakkaitasi tai naapuriasi vaikuttaa suoraan siihen eteneekö maailmanrauha vai työnnätkö sitä kauemmaksi. Ja tämä on oleellista myös kun pohditaan kaikkien maailman ongelmien ratkaisemista.

Maailma on monimutkainen ja siksi tarvitsemme jokaisen aihealueen todellisia asiantuntijoita. Siksi meillä on edelleenkin oltava laaja kirjo erilaisia tutkijoita ja tiedemiehiä jotka keskittyvät ymmärtämään perusteellisesti yhden asian tai asiakokonaisuuden. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea. Mutta mistä luulet näiden asiantuntijoiden saavan tietonsa?

Uudet tieteen ja tekniikan läpimurrot voivat tulla käytännössä mistä tahansa. Joku saattaa kertoa saaneensa vain yhtääkkiä jonkun hyvän idean ollessaan kalastamassa. Toinen ehkä näki vastauksen johonkin hankalaan kysymykseen unessaan. Kolmas ehkä kuuli jonkin ratkaisevan tiedon bussissa viereeen istuneelta matkustajalta. Käytännössä mikään uusi asia ei lopulta koskaan ole kenenkään yksittäisen henkilön täysin oma aikaansaannos. Voidaankin ajatella, että nämä henkilöt ovat vain kyenneet vastaanottamaan universumin tarjoamia viestejä ja kokoamaan palapelin palaset yhteen joksikin toimivaksi kokonaisuudeksi joka voi hyödyttää suuria ihmisjoukkoja.

Kun istut kotisohvallasi ja lähetät koko maailmaan rakkautta ja lämpimiä iloisia ajatuksia ja olet tasapainossa itsesi kanssa, tällöin kasvatat positiivisen vaakakupin arvoa oman elämäsi lisäksi myös koko maailman mittakaavassa. Ja kun koko maailma astuu askeleen verran positiivisempaan suuntaan on siitä myös tultava näkyviä seurauksia. Tässä tilanteessa jokainen meistä pystyy herkistymään hieman enemmän universumin viesteille ja näkemään tai kuulemaan jotakin uutta. Yksi ilmentymä meditointihetkestä sohvalla voikin olla se, että joku tutkija jossakin päin maailmaa tekee läpimurron ja uusi hoitomuoto paljastuu koko maailmalle. Ja ehkäpä samaan aikaan jossakin toisaalla saadaan järjestymään rahoitus tai jotakin muita resursseja joiden avulla jokin toinen kehitystyö pääsee etenemään. Vaikka emme pysty aina näkemään syyn ja seurauksen suhdetta, laki toimii aina.

Kun levität positiivisuutta ja ilmaiset todellista rakkautta ja ihmisarvoa joka hetki, tällöin ratkaiset osaltasi kaikkia maailman ongelmia! Sinun ei tarvitse ymmärtää varsinaisesta ongelmasta tuon taivaallista. Riittää että autat koko maailmaa kehittymään ja siirtymään askel askeleelta lähemmäksi vastauksia. Ratkaisut jokaiseen ongelmaan ovat jo odottamassa – emmehän halua tyytyä vähempään!