Onko jo muutoksen aika?

Tänä päivänä on helppoa huomata kuinka suuressa myllerryksessä maailma on. Yhdessä maassa tuskaillaan epätavallisten tulvien kanssa, toisessa yritetään pärjätä epätavallisten rajujen talvimyrskyjen keskellä ja kolmannessa tulivuorenpurkaus aiheuttaa valtavia tuhoja. Näiden lisäksi listaa voisi vielä helposti jatkaa ties kuinka pitkäksi. Joka puolella maailmaa siis tapahtuu parasta aikaa suuria mullistuksia ja normaalin tasaisen arjen eläminen on tehty erittäin haastavaksi.

Nämä tapahtumat ovat saaneet monenlaiset asiantuntijat liikkeelle. Jotkut puhuvat ilmastonmuutoksesta, jotkut vetoavat johonkin toiseen tilastoista näkyvään muutosketjuun ja liikkeellä on luonnollisesti myös monenlaisia maailmanlopun ja täystuhon ennustajia.

Mutta mistähän tässä voisi oikeasti olla kyse? Muutoshan on toki luonnollinen ja normaali tilanne. Mikään asia ei voi vaan olla jatkuvasti entisellään. Itse asiassa paikallaan pysyminenkin vaatii muutoksia. Ilman näitä muutoksia alkaa taantuminen ja kehityksessä taaksepäin luisuminen. Jossakin onkin verrattu universumin toimintaa alaspäin kulkeviin liukuportaisiin. Jos haluat pysyä edes nykyisellä tasolla, sinun on otettava jatkuvasti askeleita ylöspäin. Muussa tapauksessa liikut väistämättä ja automaattisesti alaspäin. Ylöspäin siirtyminen puolestaan vaatii jo reippaita askeleita ja todellista toimintaa!

Tämän aikakauden tapahtumia on kuvattu melko tarkalla tasolla jo vuosituhansia vanhoissa viisauksissa ja teksteissä. Niiden mukaan lähestymme kovaa vauhtia aikakautta, jolloin kaikki asiat ovat paremmin kuin hyvin. Kun tämä aikakausi koittaa, ymmärrämme elämän todellisen merkityksen ja osaamme soveltaa universaaleja lakeja kaikkeen tekemiseemme. Tällöin tiedostamme miten olemme kaikki yhtä ja riippuvaisia toinen toisistamme ja olemme onnistuneet kaatamaan kaikki raja-aidat jotka vielä tänä päivänä erottavat eri ihmisryhmiä. Tämä aikakausi on jotakin niin hienoa, että sitä voi nyt olla vaikea edes kuvitella.

Entä mitä tekemistä kaaoksen lisääntymisellä ja toisaalta äärimmäisen mukavalla ja onnellisella tulevalla aikakaudella on keskenään? Yksi universaaleista laeista on se, että todelliset halutut asiat ovat aina kätkeytyneenä johonkin näennäisesti ikävään valeasuun. Lisäksi mitä suurempaa valoa haluamme löytää, sitä pimeämpään hetkeen ja paikkaan sitä on mentävä etsimään. Yön pimein hetki onkin juuri aavistuksen ennen aamunkoittoa ja suuren kirkkauden paljastumista. Uusi uljas aikakausi vaatiikin paljastuakseen ensin myllerryksen ja suorastaan vanhojen rakenteiden tuhoamisen.

Lisäksi meitä kaikkia ympäröivä luonto yrittää välittää jatkuvasti voimakkaammin selkeitä viestejä. Koska ihmiskunta ei ole vielä herännyt muutosten tarpeellisuudesta, nyt muutoksiin ryhdytään suorastaan pakottamaan. Jokainen luonnonmullistus onkin yksi universumin yritys saada meitä hereille. Vanhat ajatusmallit on nyt heitettävä romukoppaan – jos ei vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti, niin sitten pakolla.

Olet varmaan huomannut senkin, että tähän aikakauteen kuuluu kaikkien piilotettujen ja kaikessa hiljaisuudessa hoidettujen asioiden esilletulo. Juuri nyt kaikki hämärät järjestelyt, lahjukset, epärehellisyydet ja itsekkäät teot nousevat pintaan. Mitään ei voi enää piilottaa – kaikki tulee nyt väkisin ilmi. Tämä kuuluu myös suureen muutokseen. Nyt puhdistetaan mennyttä ja annetaan mahdollisuus aloittaa asioiden hoitaminen puhtaalta pöydältä ja uudella ajattelumallilla. Vanhojen mallien romahtamista ei voi estää.

Universumi antaa toki meille jokaiselle vielä hetken ajan mahdollisuuden toteuttaa vapaata tahtoa. Käytännössä voimme valita proaktiivisesti ja oma-aloitteisesti muutoksia ja ryhtyä soveltamaan uudenlaista ajattelua – tai voimme valita vanhoilla malleilla jatkamisen ja hyväksyä yhä suuremmiksi kasvavat mullistukset ympärillämme. Tällä hetkellä vielä muutoksia voidaan lykätä, mutta jossakin vaiheessa tämä siirtymäaika loppuu. Väkisin pakotettu muutos voi olla viimeiseen asti vanhassa mallissa pitäytyneille hyvin kivulias ja ikävä kokemus.

Lopputulos tässä ketjussa on jo selvä. Viimeisessä vaiheessa kaikki on hyvin ja meistä jokainen pääsee nauttimaan kyseisestä hetkestä. Vaikka lopputilanne on jo päätetty, voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, millaista polkua pitkin haluamme siirtyä tähän uuteen uljaaseen maailmaan.

Vanhat tekstit kertovat selkeästi, että maailmassa on nyt alkanut suuri kahtiajakautuminen. Ensimmäisen ryhmän muodostavat aktiivisesti uudistuvat henkilöt, jotka alkavat soveltaa henkisyyden universaaleja lainalaisuuksia kaikkeen elämässään – ja jotka nauttivat jatkuvasti kasvavasta menestyksestä kaikilla elämän alueilla. Toisen ryhmän henkilöt hyväksyvät mullistukset ympärillään ainoaksi todellisuudeksi, asettuvat uhrin asemaan, elävät pienesti ja välttelevät ottamasta vastuusta omasta itsestään. Jossakin vaiheessa ensimmäisen ryhmän toiminta kuitenkin muodostaa niin vahvan esikuvan, että lopulta muutkin ymmärtävät uuden mallin toimivan heidän omaansa paremmin.

Nyt kysymys kuuluukin – kumpaanko ryhmään sinä haluat kuulua? Ilman omaa tietoista valintaa muutoksesta todennäköisesti jatkat elämistä vanhojen mallien mukaisesti ja samalla jäät paitsi uusista upeista asioista joita tapahtuu jatkuvasti. Valinta on toki luonnollisesti jokaisen oma henkilökohtainen päätös.

2 thoughts on “Onko jo muutoksen aika?

  1. Luonto luonnollisessa koskemattomuudessaan on elämää ylläpitävä ja elämää synnyttävä. Elämä on luonnossa ja elämän voima uudistaa ja vain se voittaa. Jos luonnon elämää tuhotaan hyvin paljon, niin luonnossa tapahtuu kuolemista, lajeja häviää ja monet lajit ovat uhanalaisia. On surullista, että teollisesti keskitytään muokkaamaan ja jalostamaan luontoa ja puhdasta luonnon ravintoa. Minusta se tie on väärä ja tuhoisaa elämän kannalta ja vaatii yhä suurempia taloudellisia ja inhimillisiä uhrauksia. Tilanne näyttää erikoisen pahalta, kun tiede ottaa ylivaltaa luonnosta ja toimii luonnon prosesseja häiriten ja ryhtyy parantamaan sitä, mitä luonossa kehittyy. Ajatellaan vaika lääketiedettä, niin se on hyvin kaukana luonollisuudesta ja luonnontieteistä,se on hyvin kemikaalipohjaista ja kuinka paljon elämää vammautuukaan ja ihmisiä kuolee tämän suuren rahan tieteen vuoksi.

    Minulla on valinta puhdas luontoja olen hylännyt lääkekemian kokonaan huonojen kokemusten vuoksi. Luonto antaa elämän lahjaksi kaikille yksilöille. Luonnon yksilöt eivät ole velkaa elämästtään yhdellekään toiselle yksilölle. Valtiollinen elämisen verottaminen kluttamisena on vastoin luonnonlakeja ja oikeuksia.

  2. Kiitos tästä blogista. Olen otettu siitä, että uskallat ja osaat ilmaista näitä tulevaisuuden skenaarioita näin lempeästi, selkeästi ja viisasti. Kannattelet sanoillasi tulevaa, kaikkia ihmisiä ja annat rohkeutta kohdata sen juuri sellaisena kuin se tulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *