Kymmenykset – osa 2

Monet ajattelevat, etteivät henkisen tason asiat ja raha voi mitenkään liittyä yhteen. Sanomme, ettei Jumala tarvitse rahojamme. Kymmenyksistä useille meistä tuleekin ensimmäisenä mieleen rahan lahjoittaminen kirkolle. Jumala tai kirkot eivät tietenkään tarvitse rahojamme. Mutta kun asetamme universumin myös taloudellisissa asioissa etusijalle, saamme helposti mielenrauhan ja voimme luottaa asioiden olevan hoidossa.

Kymmenyssäännön noudattaminen ei tänä päivänä useimmissa tapauksissa tarkoita rahan lahjoittamista kirkolle tai edes hyväntekeväisyyteen. Kaikki antaminen on toki hyvästä, mutta antaessasi rahaa kadunkulmassa olevaan keräyslippaaseen, et yleensä toteuta kymmenyssääntöä – annat tällöin hyväntekeväisyyteen.

Kymmenyksille on olemassa hyvin selkeä sääntö. Kymmenyksiä maksamalla tunnustat, että universumi on todellakin kaiken hyvän lähde. Koska universumi ei tarvitse rahojasi etkä edes voi maksaa suoraan universumille, sinun tulee maksaa sinne, josta olet saanut henkistä kasvua, inspiraatiota ja todisteita siitä, että asia todellakin on näin.

Inspiraation ja tiedon lähde voi olla käytännössä mikä tahansa. Universumi voi ilmaista hyväänsä ja ohjaustaan sinulle mitä moninaisimmissa muodoissa, joita et millään voi aavistaa etukäteen.

Voit saada herätteen tai selkeän ilmoituksen seuraavasta järkevästä askeleestasi ystävältäsi, henkilöltä vieressäsi junamatkalla, ravintolan tarjoilijalta, elokuvasta, vieraillessasi museossa tai eläintarhassa – käytännössä siis aivan mistä tahansa. Henkilö, jolta saat idean ja herätteen, ei välttämättä tiedosta sanoneensa mitään erityistä. Mutta se riittää, jos koet saaneesi jotakin. Tällöin sinun on annettava kyseiselle henkilölle, instituutiolle tai paikalle kiitos saamastasi.

Et voi koskaan ennakoida mitä reittiä universumi haluaa antaa vastauksen ongelmaasi tai pyyntöösi. Tämän vuoksi myös kymmenysten kohde voi olla mitä moninaisempi.

Luonnollisesti voit saada henkistä ravintoa ja inspiraatioita useasta eri paikasta. Tällöin voit toki jakaa 10 % saamastasi tulosta haluamallasi tavalla näiden kaikkien vastaanottajien kesken. Tärkeintä on, että jaat koko summan, ja että olet todellakin saanut kyseisiltä henkilöiltä jotakin. Mikäli henkilöt eivät ole antaneet ahaa-elämystä, tällöin olet antamassa hyväntekeväisyyteen – et kymmenyksiä.

Kymmenysten vastaanottajan taloudellisella tilanteella ei ole merkitystä. Jos olet esimerkiksi saanut loistavan idean joltakulta multimiljonääriltä, jolla on rahaa niin paljon ettei hän tunnu tietävän mitä sillä tekisi, sinun velvollisuus on antaa kymmenyksesi hänelle. Kymmenysten antamisprosessissa et koskaan arvioi vastaanottajan tilannetta tai ominaisuuksia, vaan annat vastineen saamastasi inspiraatiosta. Itse olen lähettänyt kymmenykseni muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin menestyville varakkaille henkilöille tai organisaatioille. Nämä henkilöt tietävät meihin vaikuttavat luonnonlait ja ymmärtävät, että he voivat parhaiten turvata oman menestyksensä antamalla jatkuvaa inspiraatiota ja apua muille.

Muista, että kukaan muu ei voi päättää kymmenysten kohdetta puolestasi. Kukaan muu ei voi arvioida, millaisia ajatuksia tai kokemuksia olet mistäkin saanut. Kohteen valinta on siis aina sinun oma päätöksesi eikä muiden henkilöiden mielipiteet saa vaikuttaa siihen.

Kun annat kymmenyksiä, on tärkeää muistaa ettet pyydä tai odota kyseiseltä henkilöltä tai organisaatiolta mitään vastapalvelusta. Palkkiosi tulee aikanaan oikeaa reittiä etkä voi sitä kontrolloida.

Kymmenysten maksamista ei pidä pyöritellä liikaa. Mitä enemmän asiaa pohdit, sitä enemmän egosi pystyy listaamaan mielestään hyviä perusteluja jättää koko homma sikseen. Tee kymmenyksistä sen sijaan luonteva osa rahankäsittelyprosessiasi. Kun osoitat luottavasi universumiin, tämä on egollesi todellista myrkkyä ja egon tuottamat ajatukset ovat myös sen mukaisia. Mutta kun toimit egon mielipiteistä huolimatta kymmenysperiaatteen mukaisesti, huomaat kymmenysten antamisen helpottuvan hyvin nopeasti.

Aloita siis nyt heti. Sinun ei tarvitse pohtia asiaa tai keskustella perheenjäseniesi kanssa. Voit päätää kymmenyskäytännön aloittamisen tässä ja nyt. Kun olet tehnyt kymmenysten antamista hetken ajan, tulet huomaamaan muutoksia elämässäsi.

Ensinnäkin huomaat, että kaikista epäilyistä huolimatta rahasi ovat riittäneet. Olet ehkä saanut jotakin tarvitsemiasi tavaroita tai palveluja ilmaiseksi tai hyvällä alennuksella ja säästänyt suuren summan rahaa. Olet ehkä myös välttynyt kaikenlaisilta yllättäviltä kuluilta. Tällä kertaa et olekaan kerännyt itsellesi ylinopeussakkoja, lääkärilaskuja, tai autosi ja kodinkoneesi eivät olekaan tarvinneet huoltoa. Nämä ovat asioita, joihin emme jokapäiväisessä arjessa usein kiinnitä lainkaan huomiota. On myös hyvin normaalia, että jos jossakin tilanteessa et anna heti kymmenyksiä pois vaan ajattelet tekeväsi sen myöhemmin, eteesi tulee välittömästi jokin yllättävä meno – ja se kuluttaa saman summan. Tällöin joudut joka tapauksessa maksamaan ja yleensä vielä sen lisäksi näkemään paljon vaivaa ja kestämään turhaa epämukavuutta saadaksesi tilanteen hoidettua. Kymmenysten maksaminen onkin erittäin loistava vakuutus!

Toinen merkittävä muutos on saavuttamasi mielenrauha taloudellisen tilanteesi suhteen. Enää sinun ei tarvitse huolehtia siitä, mistä rahasi tulevat ja paljonko sitä tulee. Luotat täysin siihen, että sinusta pidetään huolta ja palkitset universumin tästä huolenpidosta. Kun luovutat kontrollin, saatat huomata myös aivan uusien rahakanavien avautumisen elämääsi. Rahaa joko ilmestyy kuin omia aikojaan mitä merkillisimmistä paikoista, tai vaihtoehtoisesti saat hyviä ideoita, joiden avulla voit hyvin pienellä vaivalla mahdollistaa uudet rahavirrat.

Kymmenyskäytäntö ei ole kaikille tuttua. Siksi jotkut kymmenysten vastaanottajista saattavat olla ihmeissään ja kieltäytyä rahan vastaanottamisesta mitä moninaisimmilla perusteilla.

Rahasta kieltäytyminen on kuitenkin vahingollista molemmille osapuolille. Raha on energiaa, jonka tulee olla liikkeessä. Jos joku estää tämän, rahan kiertäminen hankaloituu ja universaali laki ei toteudu. Samoin vastaanottamisesta kieltäytyminen on vahva merkki universumille, ettei henkilö ole halukas ottamaan universumin tarjoamaa hyvää vastaan.

Mikäli kymmenystesi vastaanottaja ei suostu ottamaan rahaasi vastaan, yritä selittää hänelle tämä toteuttamasi periaate. Kerro, että olet saanut häneltä jotakin, ja sinun on nyt pakko antaa siitä kiitos rahan muodossa. Sinun ei tarvitse selittää, minkä ajatuksen tai idean olet saanut. Ilmaise myös, ettet odota mitään vastapalvelusta, eikä sinulla ole mitään odotuksia siihen kuinka vastaanottaja käytää rahansa.

Henkilöt jotka ymmärtävät universumin toiminnan, ottavat kymmenyslahjoitukset aina vastaan. Kuluneiden vuosien aikana antamani kymmenykset on otettu vastaan yhtä tapausta lukuunottamatta. Tämä yksi tapaus oli henkilö, joka äkkirikastui käytännössä yhdessä yössä, ja ehkä aliarvioi näitä universaaleja lakeja jättämällä pienisummaisen shekkini lunastamatta. Maksujen summalla ei kuitenkaan ole merkitystä. Tärkeintä on se, että annamme energiaa vastineeksi saamastamme hyvästä.

4 vastausta artikkeliin ”Kymmenykset – osa 2

  1. Hei! Voiko kymmenykset luovuttaa/lähettää nimettömänä? Eli, niin ettei vastaanottaja tiedä keneltä on saanut nimettömän rahalähetyksen.

    • Hei Niina!

      Tärkeintä on antaa kymmenykset. Yleensä hyväntekeväisyyslahjoituksia suositellaan antamaan nimettöminä ja kymmenyksiä edes jonkinlaisten henkilötietojen kanssa. Kymmenyksien vastaanottotapa luonnollisesti vaihtelee henkilön tai organisaation mukaan. Mitä kehittyneempi taho on, sitä todennäköisemmin vastaanotetuille kymmenyksille tehdään erilaisia meditointeja, joissa rahasiiro ”päätetään” fyysisen toimen lisäksi myös energiatasolla. Saat kymmenyksien antamisesta suurimman hyödyn, jos vastaanottaja pystyy meditoinnissaan liittymään sinuun.

      Todennäköisesti et kuitenkaan voi tietää vastaanottajan toimintatapoja, joten asiaa ei kannata pohtia liikaa. Kuten henkisyydessä aina toistetaan, juuri sinulle parhaiten toimiva tapa selviää vain kokeilemalla.

      Marko

    • Hei Tuula!

      Kymmenyksiin lasketaan 10 % kaikesta saamastasi rahasta. Sillä ei ole merkitystä mitä reittiä raha tulee. Siihen lasketaan siis palkka, sijoitustulot, tilien korot, lähikaupan bonukset, kadulta löytämäsi kolikot… kaikki raha. Jos pankki maksaa tilillesi korkoa yhden euron, sinun on annettava siitä pois 10 senttiä. Tällä tavoin saat varmasti pitää loput.

      Mm. Zohar korostaa useaan kertaan, että poisannettavan summan on oltava vähintään 10 %. Jos annat sentinkin liian vähän, sääntö ei täyty, etkä voi odottaa saavasi kymmenysten antamisesta luvattuja hyötyjä. Koska pieniä rahasummia tulee jatkuvasti, onkin turvallisinta antaa aina vähän ylimääräistä – jos vaikka jokin maassa ollut kolikko onkin jäänyt kirjaamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>