Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2012

Anteeksiantamisen voima

Yksi suurimpia toimia mitä voit tehdä päästäksesi elämässäsi eteenpäin ja saavuttaaksesi korkeamman energiatason, on antaa jatkuvasti anteeksi. Tämä saattaa kuulostaa äkkiseltään oudolta. Jos joku on pahoittanut mielesi tai satuttanut muutoin, pitäisikö sinun vain jatkuvasti antaa anteeksi? Eikö olisikin paljon mukavampaa vain katkaista kaikki suhteet kyseiseen henkilöön ja olla vastaamatta hänen tekemiin anteeksipyyntöihin? Todellisuudessa kuitenkaan et … Jatka lukemista Anteeksiantamisen voima

Miksi meillä on tunteet?

Meillä jokaisella on hyvin tarkka navigointijärjestelmä, joka kertoo mihin suuntaan olemme ohjaamassa itseämme. Tämä järjestelmä on tunteemme. Tunteet ovat äärimmäisen tärkeitä. Liian usein meitä kannustetaan unohtamaan tunteet ja tekemään päätöksiä järkeilemällä ja käyttämällä faktoja. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Tunteita on syytä kuunnella ja kunnioittaa. Tunteet ovat äärimmäisen kehittynyt ja hieno järjestelmä. Tunteet eivät valehtele. … Jatka lukemista Miksi meillä on tunteet?

Olemme kaikki erilaisia

Edellisessä artikkelissa todettiin, että olemme kaikki yhtä. Vaikka olemmekin kaikki lopulta yhtä, meissä on silti myös eroja. Jokaisella meistä on oma identiteettimme, jota haluamme ilmaista mitä moninaisimmilla tavoilla. Jokaisella meistä on jokin yksilöllinen taito tai ominaisuus, jota ei ole kenelläkään muulla. Jokainen täydentää omalta osaltaan suurta palapeliä, joka muodostaa upean ja menestyvän maailman meille kaikille. … Jatka lukemista Olemme kaikki erilaisia

Olemme kaikki yhtä

Kaikki mitä on olemassa, on energiaa. Kaikki energia on samaa. Vaikka kaikki energia onkin samaa, sillä on kyky pilkkoa itsensä kulloinkin tarpeellisiin palasiin ja ottaa mitä moninaisempia muotoja. Kaikki mitä on olemassa on kuitenkin lopulta yhtä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jokainen meistä on liittyneenä jokaiseen ja kaikkeen siihen mitä on. Jokainen meistä on oma … Jatka lukemista Olemme kaikki yhtä

Elä hetkessä – carpe diem!

Sinulla on oltava selkeät tavoitteet, mitä haluat elämässäsi tapahtuvan. Tämän vuoksi tarvitset tietyn määrän kykyä nähdä tulevaisuuteen ja pystyä visualisoimaan tulevia tapahtumia. Vain tällöin tavoitteet pääsevät toteutumaan haluamallasi tavalla. Suurimman osan ajasta sinun on kuitenkin vietettävä tässä hetkessä. Ja tällä tarkoitan todellista läsnäoloa kuluvassa hetkessä. Hyvin monet elävät mielestään tässä hetkessä, mutta todellisuudessa heidän ajatuksensa … Jatka lukemista Elä hetkessä – carpe diem!

Muille ensin

Koska olet viimeksi auttanut jotakuta? Muistatko miltä se tuntui? Teko ei välttämättä ole ollut suuri – olet ehkä antanut rahaa keräykseen, opastanut turistia kaupungilla tai auttanut työtoveriasi suorittamaan jonkin tehtävän. Varmasti näinkin vaatimattomalta kuulostava kokemus on kuitenkin herättänyt jotakin tuntemuksia. Useimmat meistä antavat liian vähän itsestään. Kerromme itsellemme, ettei meillä ole varaa antaa muille, koska … Jatka lukemista Muille ensin

Tavoitteiden asettaminen

Edellisessä artikkelissa käsittelimme sitä, miksi tavoitteet ovat tärkeitä. Nyt sitten käydään itse asiaan ja ryhdytään määrittelemään niitä! Tähän työhön tarvitset yksityisyyttä ja reilusti aikaa. Etsi siis sellainen aika ja paikka, jolssa todellakin voit keskittyä vain tavoitteiden miettimiseen. Työvälineiksi tarvitset vihkon ja kynän. 1. Mitä haluat? Ensimmäinen vaihe on päästää mielikuvituksesi valloilleen ja alkaa uneksia siitä, … Jatka lukemista Tavoitteiden asettaminen

Tavoitteet – ja miksi niitä on syytä olla

Onko Sinulla määriteltynä selkeät tavoitteet? Mitä haluat olla, tehdä tai saavuttaa loppupäivän aikana, tässä kuussa, tänä vuonna tai onko Sinulla ehkä jo tavoite koko elämällesi? Yllättävän monilla meistä ei ole selkeää suunnitelmaa elämässä etenemiseen. Tällöin pääosan ajastamme ainoastaan reagoimme eteemme tuleviin tilanteisiin. Tälle vaihtoehtona on kontrolloida elämäämme ja olla jatkuvasti luomassa seuraavia vaiheita. Kuinka voit … Jatka lukemista Tavoitteet – ja miksi niitä on syytä olla